Musti on varmasti jo maatunut vaikka koppinsa vielä sinnitteleekin toivottomassa taistelussaan luonnonvoimia vastaan. Tässä design-mallissa myös harvinainen pyöreä kulkuaukko.

Hmm.. tutunnäköistä, onkohan täällä tullut oltua ennenkin?

Tarkkasilmäisimmät saattavatkin saada näkövainun okulaareihinsa heijastuvista muodoista ja väreistä.

Talo hönkäisee melko pahanhajuisesti heti kun ovea vähän raottaa. Kokeneenkin autiotalotutkijan polvet notkahtavat jo tässä vaiheessa.

Peilin salaisista maailmoista paljastuu lisää avoimia ovia.

Hengityssuojaksi nostettu paidanhelma auttoi lähinnä henkisellä tasolla. Keittiöstä kumpuava homeen tuoksu oli huomattavasti perus autiotaloa tuntuvampi ja paksussa ilmassa leijuvia itiöitä olisi pystynyt lähes lapioimaan. Jouduin valitettavasti jättämään kuvauslaitteistoni assistenttini huomaan ennen kuin oli selvillä oliko peremmälle edes jotenkuten turvallista mennä herkkähipiäisen tekniikan kanssa.

Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Syy huonohkolle sisäilmalle selvisikin heti kynnykseltä. Keittiöön oli tulvinut kaivollinen vettä ja jälki oli sen mukaista. Kodinkoneet ja kaapistot tanssivat muhkuraisella lattialla kuin sadussa.

50-lukulainen vesipiste on kenties jäätynyt talvipakkasilla ja kevään tullen roiskuttanut vetensä iloisesti ympäri huonetta putkien taas sulettua. Joka tapauksessa lopputulos on sellainen että heikkokeuhkoisempaa voisi hirvittää.

Sen verran kävin huoneistossa steppailemassa että voin sanoa lattian olevan todella pehmeä. Jopa kiinteät kaapistot olivat irronneet kiinnityksistään ja valuneet kohti keskilattiaa sekä sen alla ahnaana väijyvää kellaria. Vain kupruileva muovimatto piti lattiaa enää jotenkuten aloillaan lähes kaikkien puurakenteiden lahottua sen alta. Keittössä askeltamista voisi verrata pomppulinnaan, joka on lastattu ruosteisilla helloilla ja jääkaapeilla. Mukavaa kuin mullan alla.

Hevoset ovat karanneet tallista aikaa sitten. Vaan ei se haittaa, sillä tiekin tänne on jo kasvanut umpeen.

Ennen tehtiin kunnollista. Paksua paikalleen muurattua kiviseinää on ilo katsella vielä vuosisadankin jälkeen.

Saunakammari on ollut savuton jo jonkin aikaa, samoin sauna.

Väliin pakolliset ikkuna- ja verhotunnnelmoinnit. Näitä vastaavia ikkunaotoksia alkaa olla jo sellainen kokoelma että voisi vaikka pitää näyttelyn.

Saunaosasto näytti todella siistiltä ja houkuttelevalta, melkein teki mieli heittää vaatteet narikkaan, tehdä vihta ja istahtaa lauteille.

Somaa, mutta Hämeenlinnan kaupungin omaa. Ainakin vielä hetken ennen kun budjetista löytyy rahat purkamiseen. Tuomio on jo annettu, eikä siitä sovi valittaa.

Käsityön helmiä.

Tervetuloa 60-luvulle: leikkimökissäkin pehmoinen kaiken lian ja kosteuden imevä kokolattiamatto.

Halkovajasta löytyi pienoinen yllätys, kun sen lattiaa koristivat vehreät sireenit. Sinänsä ei ole outoa, että kasvit kasvavat sisätiloissa, mutta täällä ikkunattomassa tilassa kun oli pilkkkopimeää lukuun ottamatta seinän ylärakenteen harvalaudoituksesta tuikkivaa päivänvaloa.

Pitkää ikää ja terveyttä. Tämän taikalampun avulla saimme valaistua hieman sitä millaista väkeä täällä loppuaikoina taloa asutti. Kuvien kertoman mukaan täällä lähellä-kaukana on kesäpäiviään viettänyt jonkinlaisia tosielämän kaurismäkihahmoja.

Lukuisien kuvien joukossa lojui myös useita ajastimella tai ilman otettua selfietä entisestä asukista, tosin kauan ennen kuin moista muotitermiä oli kukaan edes keksinytkään. Toivottavasti kuvien kuvailu ja julkisesti esittäminen ei loukkaa niissä esiintyviä henkilöitä, ainakaan se ei missään tapauksessa ole tarkoitukseni. Valitettavasti parhaat otokset valokuvameren pisaroista jouduin jättämään pois tästä tarinasta eettisistä syistä. Monesti parhaat palat ovatkin niin herkullisia, että harmittaa kun niitä ei voi hyvällä omallatunnolla jakaa lukijoiden iloksi. 

Erään rikosoikeuden professorin mukaan autiotaloihin tunketumisen laillisuus tiivistettynä kuuluu suurinpiirtein näin: Jos autiotalo on selvästi hylätty ja ovi on auki, ei siellä käyminen ole rangaistava teko. Tällaisessa tapauksessa ainakin puuttuu rikoksen edellyttämä tahallisuus. Eli jos rakennukseen pääsee avoimesta ovesta, voidaan olettaa ettei omistaja enää välitä. Autiotaloissa kuvaamiseen ja kuvien esittämiseen julkisesti ei yhtä selkeää linjausta ole.

Tällä kertaa kiertoajelulla on hieman vaatimattomampi katselmus: nurin mennyt nakkikioski.

Lain nimessä: SEIS! Vaikka eipä tällä liimapohjaisella flyerilla taida olla suomen oikeuslainasäädännön kanssa juurikaan muuta tekemistä kuin nimi joka onkin ihan oma tarinansa, terveisiä vaan ko. bändin pojille.

Luvatonta tunkeutumista ei suoriteta kuin käsivarren mitalla. Onhan vappupäivä  ja viereinen tori täynnä kojuja ja elämää. Voisi herättää tarpeetoonta kiinnostusta, jos alkaisi kapuilemaan sisään rikotusta myyntiluukusta.

Myyjää ei näy, mutta tiskillä lojuu Instrum Justitian mainos. Vai hetkinen, onko se sittenkin maksukehoitus.

Lattialta löytyy pari lappua lisää samankaltaista yrityksistä.

Lihalaitteet ja rasvakeittimet ovat jatkaneet matkaansa seuravaan osoitteeseen. Hiljaksiin pyörivä kebablihan kieputin lie iäksi vaiennut näiden kaiken nähneiden kaakeleiden äärestä.

Tässä välissä muistuukin mieleen pieni tarina jostakin vuosituhannen alusta, paikallisesta pizzeriaa ja elintarvikkeiden maahantuontia pyörittäneen monialayrittäjän kebablihatukusta. Kyseinen herrasmies valmisti ja toimitti tuota himoittua lihaa lähes sataan alan ravintolaan Etelä-Suomen alueelle.
Olimme ystävieni kanssa hänen edesmenneen kebab-pizzeriansa vakioasiakkaita, koska kyseessä oli silloin ainoa näitä herkkuja tarjoava kyseisen taajaman ruokala. Monesti runsaan ja täyttävä annoksen jälkeen vatsa olikin enemmän kuin täynnä. Silloin tällöin sattui niinkin, ettei ruoan sulattaminen tapahtunut aivan ongelmitta ja ihan aina ei tuo maustettu liha tahtonut pysyä sisälläkään. Noina kertoina yleisen naureskelun aihe olikin että Haithami on laittanut taas rottia kebabin sekaan.
Valitettavasti totuus ei ollut kovin kaukana tästä. Terveystarkastajat pääsivät pitkän taistelun jälkeen tunkeutumaan tuonne kaikkein pyhimpään eli teollisuusalueella sijaitsevaan peltihalliin, kebabin syntysijoille. Paikalla olleiden kertoman mukaan näky tai pikemminkin haju oli hirvittävä. Joka paikka oli täynnä teurasjätteitä ja ilma oli kärpäsiä mustanaan. Auton varustelaatikosta noudettujen hengityssuojaimien ja suojapukujen kanssa uskaltauduttiin peremmmälle tuonnne b-luokan splatter-elokuvastudiolle. Pikaisen tutkiskelun jälkeen huomattiin, ettei koko hallissa ollut minkäänlaisia kylmäkoneita, lihat ja ruhot olivat kasoissa pöydillä ja varastohyllyissä. Jätekasat kuhisivat matoja ja toukkia. Ruhojen välistä saattoi lukea, että kebabbiin oli käytetty muitakin eläimiä kuin lampaita, sillä lähes kaikki elollinen missä on lihaa, oli kelvannut raaka-aineeksi. Herkullista mutta totta.
Jo parin tunnin päästä tästä ratsiasta olikin mediassa liikkeellä maanlajuinen tiedote jossa kehotettiin välttämään tätä kyseisen toimittajan Halal lihaa. Eikä mennyt kuin muutama viikko, kun epäluotettava pizzanpyörittäjämme oli kadonnut tukkuineen kaikkineen. Hämmentävien muistojen lisäksi ei jäänyt kuin lihankuljetusauto, josta kaikkien yllätykseksi löytyi kylmäkone, joka vähemmän yllätyksellisesti oli kuitenkin rikki.

Ruoan tuoksuisista ajoista ovat jääneet vain suojalasit laatikoston reunalle. Asettelu herättääkin kysymyksen, ovatko täälläkin elintavikkeet päässet loppuaikoina hapantumaan niin että rasvaroiskeista on ollut välitön vaara sokeutumiseen, vai onko kebabmöykyn kuljetin kytketty kenties turbovaihteelle suurempien tuottojen toivossa.

Tässä salissa  tuli itsekkin muinoin jonoteltua kebabbia muussilla, joka olikin paikan erikioisuus. Sen mitä nuoren miehen baaristapaluumatkoilta muistaa, niin ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Tällekin vaatimattoman pienelle tontille sujautetaan piakkkoin kerrostalo ympäröivään asemakaavaan sopien ja suhteutettuna heti kun konkurssipesän perimisteitse suoritetut omistussuhteiden uudelleenjärjestelyt ovat lainvoimaisia. Rakennuksella tosin ei ole tätä nykyä kuin purkukustannuksista johtuvaa miinusarvoa ja hämärä muistikuva kurkistelee jostakin kaukaa harmaantuneiden aivojen kamareista, että tontti olisi kaupungilta vuokrallla ja niin ollen päätymässä varmasti uusiokäyttöön keskeisen sijaintinsta johdosta.

Suoraan vastapäätä ravitsemusliikkeestä löytyy myös astetta surullisempi tarina, unohdettu pubi. Tässä kippolassa tuli allekirjoittaneenkin istuttua jokusia satoja tunteja. Pieni hämyinen täyden palvelun ravintola koostui perinteiseen 80-lukulaiseen tapaan kahdesta osasta eli juottolasta ja ruokalasta. Ruokapuoli oli auki aamusta iltapäivään, eikä kyseessä ollut todellakaan  mikään lounaspikaruokala vaan kulinaristisiin nautintoihin tähtäävä arkiruoan ateljee, ainakin näin ajan kuultamana. Viimeinen muistikuva ruokapuolelta onkin jostain vuosien 2007-2008 tiimoilta, jolloin tuli vielä mäsäytettyä lihaksia. Mutta vielä näin kasviksenakin tulee muisteltua rapeaksi paistettua pihviä kermapippurikastikkeessa papujen ja lohkoperunoiden kera.

Ruoan jälkeen olikin vähintään kohtuullista siirtyä muutama metri etelään ja tilata kannullinen mehuisaa sangriaa, jota sai aina yhtä aurinkoisena niin kesällä kuin talvellakin. Joitakin hintapoliittisia faktoja esittäkseeni on parasta laittaa lukuja tiskiin: Talonviinit: 6€  / 0,75 l kannu, sangria 8€ / 0,75 l kannu. Hanatuotteet ti - to 2€, paitsi  loppuaikoina Eurooppaa runtelevan inflaation johdattelemmana 2,5€  per tuoppi. Tarjoiluravintolan tunnelmaan ja laatuun nähden hintataso oli enemmän kuin edullinen. Ehkä näitä asiakasystävällisiä seikkoja voidaankin pitää syinä tämän hetkiseen tilanteeseen, joka on se että ovet ovat olleet kiinni jo useamman vuoden ja tulevat pysymäänkin vaikka ollaan keskellä kaupunkia.

Surullisia uutisia: The greatest and the latest is gone. Tuo mainetta ympäri maan toimiessaan ja vielä toimintansa  jälkeenkin niittänyt taukopaikka on pyyhitty pois maan kamaralta. Edesmenneen taukoravintolakulttuurin aatelia ylväästi edustaneen funkkisrakennuksen raatelu aloitettiin viime viikon lopulla.

Olit sitten hyvän ruoan tai kauniin rakennusarkkitehtuurin ystävä, oli tämä levähdyspaikka sinua varten. Vielä kuolinvuoteellaankin se houkutteli ohikulkijoita luokseen.

Rakennus oli kiistatta eräs kauneimmista aikalaisistansa, ellei jopa kaunein, mitä suomen rajojen sisäpuolella on koskaan rakennettu. Muotokieli viittaa jonnekin aavikoita halkovan highwayn varteen, jossa aurinko  paistaa ympäri vuoden. Eli suuresta ja mädästä jenkkilän maasta voisi löytyä maantiekahvila tai motelli sielunkumppaniksi tälle pitkään yksin olleelle hylkiöllle.

Sisällä elettiin päättymätöntä 80-lukua. Irwinin, Juice Leskisen ja Matti Pellonpään haamut ehkä istuskelivat täällä aamukaljoillaan karistellen tuhkaa punaiselle kokolattiamatolle. Sillä kuuleman mukaan kaikki edellä mainitut kulttuuritaiteen edustajat viihtyivät täällä poiketessaan ohikulkumatkoillaan.

Kaikesta nostalagiasta ja rakennusarkkitehtuurisesta historiastaan huolimatta sitä tosiasiaa ei käy kiistäminen, etteikö rakennus olisi ollut siinä kunnossa, että sen pelastaminen oli yksinkertaisesti täysin mahdotonta. Purkutuomio tuli voimaan jo pari vuotta sitten, mutta sattuneista syistä sitä ei saatu aiemmin toteutettua. Pahempi myöhään kuin ei milloinkaan. Itse olisin suonut tämän helmen maatua hiljaa perustuksiensa päälle, pala palalta.

Keskipöydälle nostettu pehmolelu kertoo hyvin tunnelmista. Ehkä asetelma kuvastaa koko maailmaa, maailmankaikkeutta ja ihmisyyttä. Nalle katselee omalla pienellä puhtaaksi puunatulla, roskaamattomalla ja hoidetulla tontillaan muun maailman levotonta liikehdintää ja katastrofeja. Ulkomaailma on ääretön avaruus, mutta rakennuksessa olevat ovat sen vankeja.

Vaikka ilma on niin huonoa ja itiöiden täyttämää ettei sitä voi hengittää, vahtii nalle omaa maa-alaansa typertyneesti hymyillen. Kukaan sisälläolijoista ei voi tosissaan kieltää sitä, etteikö katto vielä jonakin päivänä romahtaisi niskaan ja lattia katoaisi alta. Tästä aiheesta voi tehdä jopa erilaisia tieteellisesti paikkaansa pitäviä laskelmia eri vetolujuuksiin ja vallitseviin olosuhteisiin perustuen. Vaikka tuho onkin väistämätön, voi sen toteutumiseen vaikuttaa myös monia ennalta odottamattomia seikkoja, kuten tässä tässä tapauksessa purkukoneiden ilmestyminen tontille. Todellisessa maailmassa tämä voisi tarkoittaa suurinpiirtein sitä, että seuraavan sadan vuoden aikana käydään kamppailu ihmiskunnan olemassaolosta ja armottomat sodat viimeisistä puhtaista ja käyttökelpoisista luonnonvaroista, ellei jotkut tahot käytä oikopolkua ja tuhoa koko olemassaolon mahdollisuutta esimerkiksi pyyhkimälllä mantereet ydinkärjin varustetuin ohjuksin.

Joka kerta tavernassa käydessäni törmäsin edellliskäynnillä huomaamatta jääneisiin asioihin. Koko tila  olikin kuin suuri näyttely, jossa näytteileasetetut teokset vaihtuivat kuin huomaamatta tuoden ja luoden aina uusia elämyksiä.

Kaikesta poistuvasta jää tyhjiö, mistä isompi ja mistä pienempi.

Viimeisiä viedään, loppukesän katselmus antoi jo osviittaa tulevasta. Ilkivallan harjoittajat olivat  rikkoneet rakkaudella vaalitun ravintolan sävytetyt ikkunat. Jokainen särö ja sirpale viilsi haavan tämän väsyneen rakennuksen sieluun ajaen sen kohti väistämätöntä tuhoaan.

Tässä ollaankin jo tositoimissa. Puolet rakennuksesta oli jo ruhjottu kun ehdin paikalle viimeistä kertaa. Onni onnetomuudessa oli keikkavapaa viikonloppu ja se, että tuli arkisista kiireistään huolimatta lähdettyä katsastamaan rakennuksen viimeiset vaiheet. Suurin onni kuitenkin oli se, että rakennuksen raunioilla tapasin miehen tuon mystisen ex-kahvila-ravintolan takaa, omistajan itse.

Kaikista saamistani ennakkokäsityksistä poiketen tämän maailmankaikkeuden salaperäisimmän ravintolan entinen yrittäjä oli äärimmäisen mukava, maanläheinen ja luontaisen ystävällinen herrasmies, joka auliisti otti vastaan ilmoittamattoman audienssini ja vastaili kysymyksiini paikan historiasta sekä sen toiminnan vuosilta. Voin rehellisesti sanoa, että kuvien lisäksi jäi muistin aarreaittaan mielenkiintoinen puolituntinen purkukohteen historiasta.

Toisin kuin luullaan, ei rakennuksen kurja kohtalo johtunut omistajatahon huonosta huolenpidosta, vaan vuokralaisten laiminlyönneistä. Talon talvihuoltoon kuului muun muassa katon kolaaminen kertyneestä lumikuormasta, joka sopimuksesta huolimatta jäi tekemättä. Ilmeisesti myös lämmitys oli lyöty laimin ja peruuttamaton vahinko oli näin ollen valmis.

Tasakaton tuomien kosteusongelmien tullessa ilmi piirrätettiin arkkitehdillä kiireen vilkkaa suunnitelmat uusista kattorakenteista, tällä kertaa harjamallisesta. Vaurioita tarkemmin tutkiessa huomattiin kuitenkin korjaamisen olevan myöhäistä. Kosteus oli levinnyt kattorakenteista myös muihin rakenteisiin ja homekasvuston hävittäminen katsottiin mahdottomaksi ilman, että koko rakennus käytännössä rakennettaisiin alusta loppuun uudestaan.

Takaoven kautta sisään, tuttuun tyyliin. Vaikka ovi ja koko seinä ovatkin jo kadonneet.

Vilkkaina vuosinaan ravintola työllisti toistakymmentä työntekijää.

Kesäisin oltiin auki aamuseitsemästä iltamyöhään. Tarvittaessa yölläkin.

Viihtyisä tunnelma kutsui luokseen niin tavallista kansaa kuin erilaisia kulkumiehiä ja  keikkatyöntekijöitäkin. Monet aikansa iskelmätähdet ja silmäätekevät julkisuuden henkilöt kävivätkin ahkerasti täällä vähän paremmassa paikassa.

Rakennnusvaiheessa ei kustannuksissa säästelty. Kaikki mitä tehtiin oli aikansa parasta laatua ja kokonaisuus olikin vertaansa vailla.

Vielä raunioissakin on aistittavissa, homeen ja lahontuoksun lisäksi, 80-luvun luxus ja  jotain mitä ei enää ole eikä tule.

Omistaja ei tunne haikeutta, ei vihaa eikä katkeruutta, vaikka ex-yrittäjällä onkin ollut lievästi sanottuna vähän huonompaa hiihtokenkää bisnesmaailmassa. Kaikki meni kotitaloa ja terveyttä myöten.

Loppuaikoinaan paikka houkutteli niin varkaita kuin vandaaleitakin, vaikka kuinka yritettiin pitää huolta ja katsoa perään. Ei ole helppoa pitää suljetun ravintolan paikkoja ehjänä ja edustuskelpoisina näinkin vilkkaan tien varressa. Kaikki oli kuin tarjottimella suurien maisemaikkunoiden takana.

Luvattomia tunkeilijota yritettiin pysäyttää hälyyttimin ja vartijoin, mutta maailma on armoton. Eräskin matkamuistomyymälään murtautunut rikollinen ajoi paikalle pakenemista estämään kiirehtineen omistajan päälle yön pimeinä tunteina.

Ravintolarakennuksen käytännöllisyys oli tarkoin harkittua. Esimerkiksi salit saatiin jaettua useampiin kabinetteihin. Yllätykseksi ravintolan keskellä oli myös tilaussauna, josta oli käynti yksityistilaan ja vilvoittelemaan päädyn terassille.

Vastapätä häämöttääkin tien toiselle puolelle ilmestynyt majoituspalveulla varustettu 24/7 huoltoasemaravintola, joka koitui tämän yrityksen ohitsepääsemätömäksi kilpailijaksi. Asiakkaita vain ei riittänyt molemmille. Lähistölle raivattu moottoritiekään uusine taukopaikkoneen ei ollut lahjoista parhaita viedessään ison siivun yksityisautoilevista kansalaisista uusien patojen ja pannujen äärelle.

Urheiluseurat, kunnan virkamiehet ja erilaiset yhditykset olivat  aktiiivisimpia sauna- ja kabinettitilojen vuokraajia. Savuttomat tilat olivat siihen aikaan harvassa, mutta tästä edistyksellisestä monipalveluravintolasta ne löytyivät.

Sauna ja kylpytilat.

Tämän rakennnuksen kaksitasoinen kattomuotoilu on kiehtonut aina, mutta nyt kun sitä on 'hieman' raotettu, pajastuu yläilmoista melkoinen yllätys: muutama salahuone muun ravintola yläpuolella.

Kaiken keskipisteestä nousivat kierreportaat ei niin yleisesti tiedettyyn yleisöltä suljettuun tilaan. Muutamat kauempaa tulleet työntekijät yöpyivät näisä huoneissa silloin tällöin, varsinkin kesäaikaan jolloin aukioloa joustettiin lojaalisti asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Kattoikkunalla varustetut ylätilat houkuttelevat luokseen niin, ettei kirjoittaja meinaa kuluneissa housuissaan pysyä. Omistajan kertoillessa tarinoita tontilla eletystä elämästä on kuitenkin syytä käyttäytyä korrektisti ja jättää uhkarohkeat kiipeilyt tekemättä kaiken lasin ja rosopintaisen romun keskellä.

Ylekerran eteisen peiliseinä heijastelee vielä hetken yhtäkkiä avartunutta maisemaa ennen kuin purkutyöt jatkuvat ja jäljellä oleva torso pakataan kuorma-auton kyytiin viimeiselle matkalleen.

Aiemmilla tutustumiskäynneillä ei tosiaankaan tullut tuota salakerrosta havaittua. Rakennuksen muoto oli sellainen että siihen oli helpppo hukuttaa suuriakin tiloja niin ettei niitä kukaan keksinyt pelkälllä silmäilyllä.

Viimeinen kuva 'ehjästä' Tavernasta muutaman viikon takaa, kun keikkamatkalla tuli pikaisesti käytyä pihassa katsomassa kuulumiset.

Kameramies tekee kunniaa tuon ylvään ja ikimuistoisen rakennuksen raunioilla. Hyvästi jää, ei vertaistasi toista koskaan enää tule olemaan. Vaikka voittaisi lotossa ja rakentaisi kaiken uudelleen alkuperäisen kaltaiseksi, ei sitä kadotettujen vuosikymmenten tunnelmaa enää seinien sisälle saisi. Ajattomuudesta olet sinä tullut ja ajattomuuten pitää sinun jälleen palaavan.