Surullisia uutisia: The greatest and the latest is gone. Tuo mainetta ympäri maan toimiessaan ja vielä toimintansa jälkeenkin niittänyt taukopaikka on pyyhitty pois maan kamaralta. Edesmenneen taukoravintolakulttuurin aatelia ylväästi edustaneen funkkisrakennuksen raatelu aloitettiin viime viikon lopulla.
Olit sitten hyvän ruoan tai kauniin rakennusarkkitehtuurin ystävä, oli tämä levähdyspaikka sinua varten. Vielä kuolinvuoteellaankin se houkutteli ohikulkijoita luokseen.
Rakennus oli kiistatta eräs kauneimmista aikalaisistansa, ellei jopa kaunein, mitä suomen rajojen sisäpuolella on koskaan rakennettu. Muotokieli viittaa jonnekin aavikoita halkovan highwayn varteen, jossa aurinko paistaa ympäri vuoden. Eli suuresta ja mädästä jenkkilän maasta voisi löytyä maantiekahvila tai motelli sielunkumppaniksi tälle pitkään yksin olleelle hylkiöllle.
Sisällä elettiin päättymätöntä 80-lukua. Irwinin, Juice Leskisen ja Matti Pellonpään haamut ehkä istuskelivat täällä aamukaljoillaan karistellen tuhkaa punaiselle kokolattiamatolle. Sillä kuuleman mukaan kaikki edellä mainitut kulttuuritaiteen edustajat viihtyivät täällä poiketessaan ohikulkumatkoillaan.
Kaikesta nostalagiasta ja rakennusarkkitehtuurisesta historiastaan huolimatta sitä tosiasiaa ei käy kiistäminen, etteikö rakennus olisi ollut siinä kunnossa, että sen pelastaminen oli yksinkertaisesti täysin mahdotonta. Purkutuomio tuli voimaan jo pari vuotta sitten, mutta sattuneista syistä sitä ei saatu aiemmin toteutettua. Pahempi myöhään kuin ei milloinkaan. Itse olisin suonut tämän helmen maatua hiljaa perustuksiensa päälle, pala palalta.
Keskipöydälle nostettu pehmolelu kertoo hyvin tunnelmista. Ehkä asetelma kuvastaa koko maailmaa, maailmankaikkeutta ja ihmisyyttä. Nalle katselee omalla pienellä puhtaaksi puunatulla, roskaamattomalla ja hoidetulla tontillaan muun maailman levotonta liikehdintää ja katastrofeja. Ulkomaailma on ääretön avaruus, mutta rakennuksessa olevat ovat sen vankeja.
Vaikka ilma on niin huonoa ja itiöiden täyttämää ettei sitä voi hengittää, vahtii nalle omaa maa-alaansa typertyneesti hymyillen. Kukaan sisälläolijoista ei voi tosissaan kieltää sitä, etteikö katto vielä jonakin päivänä romahtaisi niskaan ja lattia katoaisi alta. Tästä aiheesta voi tehdä jopa erilaisia tieteellisesti paikkaansa pitäviä laskelmia eri vetolujuuksiin ja vallitseviin olosuhteisiin perustuen. Vaikka tuho onkin väistämätön, voi sen toteutumiseen vaikuttaa myös monia ennalta odottamattomia seikkoja, kuten tässä tässä tapauksessa purkukoneiden ilmestyminen tontille. Todellisessa maailmassa tämä voisi tarkoittaa suurinpiirtein sitä, että seuraavan sadan vuoden aikana käydään kamppailu ihmiskunnan olemassaolosta ja armottomat sodat viimeisistä puhtaista ja käyttökelpoisista luonnonvaroista, ellei jotkut tahot käytä oikopolkua ja tuhoa koko olemassaolon mahdollisuutta esimerkiksi pyyhkimälllä mantereet ydinkärjin varustetuin ohjuksin.
Joka
kerta tavernassa käydessäni törmäsin edellliskäynnillä huomaamatta jääneisiin
asioihin. Koko tila olikin kuin suuri näyttely, jossa näytteileasetetut
teokset vaihtuivat kuin huomaamatta tuoden ja luoden aina uusia
elämyksiä.
Kaikesta poistuvasta jää tyhjiö, mistä isompi ja mistä pienempi.
Viimeisiä viedään, loppukesän katselmus antoi jo osviittaa tulevasta. Ilkivallan harjoittajat olivat rikkoneet rakkaudella vaalitun ravintolan sävytetyt ikkunat. Jokainen särö ja sirpale viilsi haavan tämän väsyneen rakennuksen sieluun ajaen sen kohti väistämätöntä tuhoaan.
Tässä ollaankin jo tositoimissa. Puolet rakennuksesta oli jo ruhjottu kun ehdin paikalle viimeistä kertaa. Onni onnetomuudessa oli keikkavapaa viikonloppu ja se, että tuli arkisista kiireistään huolimatta lähdettyä katsastamaan rakennuksen viimeiset vaiheet. Suurin onni kuitenkin oli se, että rakennuksen raunioilla tapasin miehen tuon mystisen ex-kahvila-ravintolan takaa, omistajan itse.
Kaikista saamistani ennakkokäsityksistä poiketen tämän maailmankaikkeuden salaperäisimmän ravintolan entinen yrittäjä oli äärimmäisen mukava, maanläheinen ja luontaisen ystävällinen herrasmies, joka auliisti otti vastaan ilmoittamattoman audienssini ja vastaili kysymyksiini paikan historiasta sekä sen toiminnan vuosilta. Voin rehellisesti sanoa, että kuvien lisäksi jäi muistin aarreaittaan mielenkiintoinen puolituntinen purkukohteen historiasta.
Toisin kuin luullaan, ei rakennuksen kurja kohtalo johtunut omistajatahon huonosta huolenpidosta, vaan vuokralaisten laiminlyönneistä. Talon talvihuoltoon kuului muun muassa katon kolaaminen kertyneestä lumikuormasta, joka sopimuksesta huolimatta jäi tekemättä. Ilmeisesti myös lämmitys oli lyöty laimin ja peruuttamaton vahinko oli näin ollen valmis.
Tasakaton tuomien kosteusongelmien tullessa ilmi piirrätettiin arkkitehdillä kiireen vilkkaa suunnitelmat uusista kattorakenteista, tällä kertaa harjamallisesta. Vaurioita tarkemmin tutkiessa huomattiin kuitenkin korjaamisen olevan myöhäistä. Kosteus oli levinnyt kattorakenteista myös muihin rakenteisiin ja homekasvuston hävittäminen katsottiin mahdottomaksi ilman, että koko rakennus käytännössä rakennettaisiin alusta loppuun uudestaan.
Takaoven kautta sisään, tuttuun tyyliin. Vaikka ovi ja koko seinä ovatkin jo kadonneet.
Vilkkaina vuosinaan ravintola työllisti toistakymmentä työntekijää.
Kesäisin oltiin auki aamuseitsemästä iltamyöhään. Tarvittaessa yölläkin.
Viihtyisä tunnelma kutsui luokseen niin tavallista kansaa kuin erilaisia kulkumiehiä ja keikkatyöntekijöitäkin. Monet aikansa iskelmätähdet ja silmäätekevät julkisuuden henkilöt kävivätkin ahkerasti täällä vähän paremmassa paikassa.
Rakennnusvaiheessa ei kustannuksissa säästelty. Kaikki mitä tehtiin oli aikansa parasta laatua ja kokonaisuus olikin vertaansa vailla.
Vielä raunioissakin on aistittavissa, homeen ja lahontuoksun lisäksi, 80-luvun luxus ja jotain mitä ei enää ole eikä tule.
Omistaja ei tunne haikeutta, ei vihaa eikä katkeruutta, vaikka ex-yrittäjällä onkin ollut lievästi sanottuna vähän huonompaa hiihtokenkää bisnesmaailmassa. Kaikki meni kotitaloa ja terveyttä myöten.
Loppuaikoinaan paikka houkutteli niin varkaita kuin vandaaleitakin, vaikka kuinka yritettiin pitää huolta ja katsoa perään. Ei ole helppoa pitää suljetun ravintolan paikkoja ehjänä ja edustuskelpoisina näinkin vilkkaan tien varressa. Kaikki oli kuin tarjottimella suurien maisemaikkunoiden takana.
Luvattomia tunkeilijota yritettiin pysäyttää hälyyttimin ja vartijoin, mutta maailma on armoton. Eräskin matkamuistomyymälään murtautunut rikollinen ajoi paikalle pakenemista estämään kiirehtineen omistajan päälle yön pimeinä tunteina.
Ravintolarakennuksen käytännöllisyys oli tarkoin harkittua. Esimerkiksi salit saatiin jaettua useampiin kabinetteihin. Yllätykseksi ravintolan keskellä oli myös tilaussauna, josta oli käynti yksityistilaan ja vilvoittelemaan päädyn terassille.
Vastapätä häämöttääkin tien toiselle puolelle ilmestynyt majoituspalveulla varustettu 24/7 huoltoasemaravintola, joka koitui tämän yrityksen ohitsepääsemätömäksi kilpailijaksi. Asiakkaita vain ei riittänyt molemmille. Lähistölle raivattu moottoritiekään uusine taukopaikkoneen ei ollut lahjoista parhaita viedessään ison siivun yksityisautoilevista kansalaisista uusien patojen ja pannujen äärelle.
Urheiluseurat, kunnan virkamiehet ja erilaiset yhditykset olivat aktiiivisimpia sauna- ja kabinettitilojen vuokraajia. Savuttomat tilat olivat siihen aikaan harvassa, mutta tästä edistyksellisestä monipalveluravintolasta ne löytyivät.
Sauna ja kylpytilat.
Tämän rakennnuksen kaksitasoinen kattomuotoilu on kiehtonut aina, mutta nyt kun sitä on 'hieman' raotettu, pajastuu yläilmoista melkoinen yllätys: muutama salahuone muun ravintola yläpuolella.
Kaiken keskipisteestä nousivat kierreportaat ei niin yleisesti tiedettyyn yleisöltä suljettuun tilaan. Muutamat kauempaa tulleet työntekijät yöpyivät näisä huoneissa silloin tällöin, varsinkin kesäaikaan jolloin aukioloa joustettiin lojaalisti asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Kattoikkunalla varustetut ylätilat houkuttelevat luokseen niin, ettei kirjoittaja meinaa kuluneissa housuissaan pysyä. Omistajan kertoillessa tarinoita tontilla eletystä elämästä on kuitenkin syytä käyttäytyä korrektisti ja jättää uhkarohkeat kiipeilyt tekemättä kaiken lasin ja rosopintaisen romun keskellä.
Ylekerran eteisen peiliseinä heijastelee vielä hetken yhtäkkiä avartunutta maisemaa ennen kuin purkutyöt jatkuvat ja jäljellä oleva torso pakataan kuorma-auton kyytiin viimeiselle matkalleen.
Aiemmilla tutustumiskäynneillä ei tosiaankaan tullut tuota salakerrosta havaittua. Rakennuksen muoto oli sellainen että siihen oli helpppo hukuttaa suuriakin tiloja niin ettei niitä kukaan keksinyt pelkälllä silmäilyllä.
Viimeinen kuva 'ehjästä' Tavernasta muutaman viikon takaa, kun keikkamatkalla tuli pikaisesti käytyä pihassa katsomassa kuulumiset.
Kameramies tekee kunniaa tuon ylvään ja ikimuistoisen rakennuksen raunioilla. Hyvästi jää, ei vertaistasi toista koskaan enää tule olemaan. Vaikka voittaisi lotossa ja rakentaisi kaiken uudelleen alkuperäisen kaltaiseksi, ei sitä kadotettujen vuosikymmenten tunnelmaa enää seinien sisälle saisi. Ajattomuudesta olet sinä tullut ja ajattomuuten pitää sinun jälleen palaavan.
