Eteläisessä Suomessa lähellä pääkaupunkiseutua on pitkään liikkuneiden huhujen mukaan sijainnut eräänlainen ihmisten ja varsinkin ihmismielen jalostukseen keskittynyt sairaala. Kyseessä ei ole mikään kolmannen valtakunnan aikainen ihmistenkidutuslaitos, vaan psykologisiin- ja fysikaalisiin kokeisiin perustuva tiedepohjainen tutkimuslaitos.
Joidenkin tietolähteiden mukaan se on saanut alkunsa 1970-luvun poliittisesti epävakaan ilmapiirin aikaansaannoksena, kun maailmanrauha ja planeettamme, kuin myös ihmiskunnan hengissä pysyminen oli enää vain hiuskarvan varassa. Tätä sairaalaa perustamassa ollut ja sitä ylläpitävä järjestö koostui eri maiden tiede- ja ylioppilaspiireistä, joita yhdisti yhteinen globaali päämäärä, maapallon ja ihmiskunnan turvattu tulevaisuus. Rahoitus hankkeeseen saatiin monilta yksityisiltä säätiöiltä, sekä yritysten ja konsernien suuromistajilta ja jopa valtioilta, joskin viimeksi mainituilta tahoilta usein salassa ja eri verukkeiden ja nimikkeiden alle verhottuna.

Sairaala rakennettiin sen aikaisten pääteiden, rautateiden ja lentoliikenteen välittömään läheisyyteen hyvien kulkuyhteuksien turvaamiseksi. Kokonaisuus naamioitiin lailliseksi, hiljaiseksi liike- ja järjestötoiminnaksi. Mitä keskemmällä keskeisyyttä ja lähempänä ihmisiä ollaan, sen huomaamattomampaa toiminta usein on tavallisen kansan silmissä. Harva kiinnittää huomioita esimerkiksi jonkun pienemmän uskontosuuntauksen kirkkoon, joka sijatsee keskellä kaupunkia. Joka päivä ihmisiä tulee ja menee, talonmies pitää pihan siistinä, välillä käy jakeluyhtiön auto pihassa tuomassa lähetyksen tai hakemassa tavaraa ja kaikki tapahtuu ihmisten uteliaiden silmien alla huomiota herättämättä.

Testit ja tutkimukset, kuten niiden tuloksestkin, ovat yhä tarkoin varjeltuja salaisuuksia, vaikka aktiivinen toiminta lakkasi jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Joitain 'tietoja' on kuitenkin vuotanut kansan keskuuteen ja toriväen supateltavaksi. Keskeisiä projekteja kuulemma oli sotaisuuden ja metsästysvietin poistaminen ihmisen perimästä. Väkivallan vähentämisellä pyrittiin johdonmukaisesti luomaan rauhaa maailman vaarallisimpien petojen, eli ihmisten välille. Vastaavanlaisia kokeita suoritettiin laajasti Amerikan Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen. Tuloksena oli maailmanlaajuisestikkin huomioita herättänyt hippisukupolvi uusine aatteineen ja tekoineen. Onnistunut kokeilu kuitenkin hyllytettiin suuryhtiöiden painostuksen alla rahan ja vallan luodessa määreet maailman kulkusuunnalle.

Miksi tämä suomessa toiminut projekti ei lähtenyt toimimaan suunnitellusti? Syitä voidaan hakea 80-luvun markkinatalousyhteiskunnan ja sen myötä levinneen rahavallan ahneudesta sekä sen soluttautumisesta järjestön syvimpään ytimeen. Vaikka ongelmien ilmi tullessa toteuttiin puhdistus, se oli väistämättä liian myöhäistä. Maailma oli ajannut jo ohi tästä ihmiskunnan toivosta.

Millaisia kokeita aikanaan sitten tehtiin? Suurin osa testeistä oli psykologisia. Niillä ohjattiin ihmisen mieltä oikeudenmukaisempaan toimintaan ja kanssaeläjien kuin ympäristönkin huomioon ottamiseen. Jotkut toimenpiteet olivat hypnoosin kaltaisia nopeita toimintoja, osan taas kestäessä vuosia tarkassa ohjauksessa. Tuloksia saatiin kiitettävästi molemmilla saroilla. Mistään manipuloinnista ei kuitenkaan voida puhua, vaan kaikki perustui vapaaehtoisuuteen uuden onnellisemman maailman puolesta.

Hiljaa kuitenkin hiipui toivo paremmasta huomisesta. Vuonna 1985 sulkeutuivat viimeisetkin rahahanat järjestön kannalta tärkeiden ihmisten ja tekijöiden liuetessa massaan. Muutaman vuoden kuluttua laman kourissa kamppaileva Suomi  samoin kuin muukin ympäröivä maailma muuttuivat radikaalisti. Neuvostoliiton hajoaminen katkaisi tarpeellisten ja toiminnan kannalta välttämättömien tarvikkeiden saannin. Myös laitteet, tilat, menetelmät ja keskeiset ihmiset olivat käyneet vanhaksi. Kaikki oli lopullisesti ohi, vai oliko?

Toiminnan hiipumisesta huolimatta on tiede- ja toimenpidekeskus laitteineen yhä lähes täydessä käyttövalmiudessa. Vaikka henkilöstö on vähentynyt minimiin ja käytännössä ainoa palkollinen on vanha talonmies arkisessa rutiininomaisessa aherruksessaan, voi vielä joskus lähitulevaisuudessa olla aika jolloin alkaa taas tapahtua. Kyseessä ei ole mikään salaseura eikä hyvävelijärjestön ohjailema tieteenhaara, vaan rehellisesti maailman olemassaolon turvaamisesta kiinnostunut järjestö. Ehkä sinuunkin on lapsena ujutettu rokotteen varjolla mikrosiru, joka ohjailee toimintaasi kohti rauhanomaisempaa ja tasapainoisempaa huomista.

Metsän rauhassa järven rannalla on kehitysvammaisten ja mielenterveysongelmaisten kuntoutuskeskus. Nykyään tosin hylätty sellainen. Toimintaa on ajettu alas portaittain viimeisten kymmenen vuoden aikana ja lopullisen niitin kuntoutuslaitoksen tarinalle löi kuntaliitos. Alunperin noin 70 hehtaarin suuruinen tontti on saatu lahjoituksena  ****** vajaamielisten keskuslaitoksen kuntainliitolle. Rakennuskanta alueella on peräisin 1960- luvun lopulta, joskin uusimmat rakennukset ovat vain kahdenvuosikymmenen takaa. Kokonaisneliömäärä kiinteistöillä on hieman alta 20 000 m2, ei siis mikään kovin pieni kompleksi.

Kieltotaulun kirjoitus ei voisi osuvammin enään kertoa. Rakennukset eivät nimittäin kestä monenkaan talven yli ilman ylläpitoa ja lämmitystä. Punatiiliset tasakattoarkkitehtuurin edustajat kerryttävät rakenteisiinsa kosteutta kylmillään ollessaan ja suovat mitä parhaimmat olosuhteet ja kasvualustat erilaisille homelajikkeille.

Villiintynyt nurmikko kertoo omaa tarinaansa. Kenties kymmenen vuoden kuluttua samalla paikalla kasvaa miehen korkuista sekametsää, kun luonto valtaa alaansa takaisin.

Asukkaita hoitolaitoksessa on ollut parhaimmillaan yli 150. Osa on asunut rivitaloissa ja osa jopa kerrostalossa. Vaikeimmille potilaille on riittänyt vain vuodepaikka ja tarpeeksi kova lääkitys. Vaarallisille ja väkivaltaisille potilaille on ollut vaihtoehtoina lepositeet, pakkopaita tai eristyshuone.
Näitä tyhjiä rakennuksia katsellessa tulee ihmeteltyä sitä, mihin kaikki asukkaat täältä on siirrettty jatkohoitoon.

Toiminta on ollut hyvin vilkasta laitoksen parhaina päivinä. Nyt on hiljaista.

Hmm...Näyttää kuin opastaulun kuvassa isompi hahmo nuijisi pienempää kynällä päähän.

Sisäpihan kosteudessa asfaltti jo vihertää ja kasvillisuus puskee itseään väkisin paksun bitumikuoren läpi. Kaltevaa pintaa pitkin sade- ja sulamisvedet valuvat suoraan rakennusta päin imetyen kivijalkaa ylöspäin aina tiilirakenteisiin asti. Toki alueella on kattava viemäriverkostokin, mutta ilman ihmiskäden kosketusta kaivojen kannet tuppaavat täyttymään risuista ja kuolleista lehdistä, niin ettei vesi pääse kulkemaan sille tarkoitettua viemäriä pitkin.

Vuonna 1987 valmistunut 180 istumapaikkaa käsittävä auditorio edustaa alueen myöhempää rakennuskantaa.

Liikuntata, terapiata ja vahva lääkitys.

Sähköt näyttää vielä rakennuksissa olevan. Joltain on nimittäin unohtunut ulkovalo päälle. No, se hukkuu pisarana mereen, jos lasketaan koko vuoden ajalta kertyvät ylläpitokulut. Neliölle on laskettu käyttökuluksi 2-4 euroa kuukaudessa ja neliöitähän on yhteensä 20 000m2 eli vähimmilläänkin vuosikustannukset on sellaiset 500 000€. Vanhentunutta rakennuskantaa myös pitäisi peruskorjata raskaalla kädellä, jotta se täyttäisi nykypäivän vaatimustasot laitoshoidon saralla. Eikä 60- ja 70-lukujen arkkitehtuuri ollut kaikkein kehittyneintä laatua tasakattoineen ja rakennustöissäkin vauhti oli kova kun siirryttiin pientalotyömailta suurten elementtikompleksien kimppuun.

No mitäs ihmettä! Uimahalli täällä korpien keskellä.

Allaskoko 5 x 15 metriä. Saunakin löytyy totta kai, sekä liikuntasali ja kuntosali.

Käytävillä kaikuu tyhjyys. Kiire on jäänyt kauas ajan ulottumattomiin.

Aika voimakas ilmaisu.

Paikalle on järjestetty vartiointi ja sähköinen hälytin valvoo etänä kierrosten välillä. Se on osaltaan ehkäissyt vandaalien tuhotyöt ja kaikki ovet ja ikkunat ovatkin lukossa ja ehjiä yhtä varastoa lukuunottamatta. Alueella sai liikkua vapaasti, kun vain pysytteli huomaamattomana ja kulki ympäristöön sulautuen. Taas kerran oikeanlainen pukeutuminen ja retkivarustus oli tärkeä tekijä tutkimusmatkan onnistumiseksi.

Menneen syksyn lehdet.

Näillä häkkirattailla kuljetettiin vähämielisiä pakolliseen vuosittaiseen ulkoiluun. Tai vaihtoehtoisesti kuskattiin pyykkiä pesulaan.

Samassa huoltorakennuksessa sijaitsee myös keskuskeittiö, jonka lähes koko kalusto on uusittu vuonna 2005. Tuntuu järjettömältä, että kymmenientuhansien eurojen laitteet on uusittu vain hetki ennen paikan kuolemaa. Ehtoisat keittiön emännät ovat laittaneet toivomuksen auton moottorin sammutamisesta purkauksen ajaksi.

Surullista.

 

Tontilta löytyy myös vanhempaa kaliberia olevia rakennuksia, niin sanottu kartano vuosimallia 1820. Talolle on museovirasto lätkäissyt ruksin sekä leiman sakon ja rangaistuksen uhalla suojeltavien rakennusten listalle.

Tyhjänä, turhana ja hylättynä. 

Villiintyneen puutarhan kadonnut loisto. 

Tie vie sinne, tänne ja takaisin tyhjyyden halki. Toivotaan että paikalle löytyy ylläpitäjä. Muuten rakennuksilla on sama kohtalo kuin muillakin kylmilleen jääneillä aikakautensa edustajilla. Muutaman vuosikymmenenen päästä näidenkin rakennusten arkkitehtuurinen arvo on mittaamaton, vaikka vielä tänä päivänä tasakattoinen funktionalistinen tyyli ei suurta kunnioitusta saakaan. Muutenkin valloillaan oleva kertakäyttökulttuuri saisi jo olla matkansa päässä. Kestävyyteen ja jo olemassa olevan vaalimiseen kannattaisi käyttää enemmän voimavaroja, kuin jatkuvaan uuden rakentamiseen ja tekemiseen. Luonnon uusiutumiskyky on rajallinen ja siksi olisikin elettävä sen ehdoilla, josta olemme riippuvaisia. Onni kun ei valitettavasti tule ulkoisista tekijöistä tai materialisimin valtamerestä. Toki ihmisen on täytettävä perustarpeensa, mutta sen tärkeimmän tekijän eli mielenrauhan, voi löytää vain sisältään. Tietysti myös ympäristölläsi on merkityksensä rauhan saavuttamisessa. Siksi kannattaakin pitää luonto lähellä.