Tulin pitkin turuntietä, hämäläisten härkätietä. Mistäs tunsit meidän portin? Näin teidän unohdukseen ja autioitumiseen viittaavan portin.

Navetta edustanee sodanjälkeisen nousukauden aikaista arkkitehtuuria. Tällaisia näkee maalla joka toisen entisen pienviljelystilan pihapiirissä joutiloimassa.

Aikanaan ahkeralla käytöllä olleet ovet ovat nyt saanet rauhan, jota ne tuskin kuitenkaan kaipasivat.

Lantatunkio ei enää tuoksu, eikä virtsa ynnä muut kuona-aineet imeydy ohuen maakerroksen läpi pohjavesiin. Lähistöllä toimiva kaatopaikka hoitaa kuitenkin monin verroin myrkyllisemmät keitokset äitimaan sisimpään, josta ne ennen pitkää jatkavat matkaansa telluksen pinnalla tepasteleviin kaksi- ja nelijalkaisiin, unohtamatta myöskään matelijoita sekä lento- että uimataitoisia elollisia.

Kellarin katollekkin on jo kasvanut kelpoisen kokoisia puita.

Arviolta kahdeksankymmentälvun lopulla valmistunut piharakennus ei kauaa ehtinyt palvella talon asukkaita, sillä suorittamieni monimutkaisten laskelmien mukaan, on elämä kaikonnut tältä kahden pikitien väliin kiilatulta tontilta ennen Ahtisaaren virkaanastujaisia.

Melko moderni pihasaunakin paljastuu talousrakennuksen uumenista. Suihkut ja kaikki. Ihmettelen vain, miksi kiukaan hormiin on yhdistetty lämminvesipata, vaikka seinän toiselta puolelta löytyy varaajakin. Toki säästöhän se on pienikin säästö, eikä periaatekysymyksistä tingitä.

Kattokoukusta lie katkaistu hirttoköysi ja sen jatkeena hiljalleen heilunut isäntä lopullisen tuomion kolahtaessa postilaatikkoon. Talo nimittäin sijaitsi ikävästi Helsinki-Tampere moottoritien edessä. Valtio käytti oikeuttaan ostaa maat ja loppuviimein tien välittömään läheisyyteen jäänyt talo puretiin. No, suurempiakin pakkosiirtoja on maailman historiassa tehty ja vieläpä ilman minkäänlaista korvausta. Henkiinjääminen on useimmiten ollut paras ja ainoa palkka viranomais- tahi sotilastahojen toimeenpanemista pikamuutoista.

Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritien suojaetäisyys lainmäärämissä puitteissa tekee asuinrakennuksemme olemassaolon mahdottomaksi.

Hämeenlinnan puhtaanapidon peltiastiaan on jäänyt vain tyhjiä vinettopulloja. Muuten nurkat on tyhjennetty pienintäkin esinettä myöten, mikä autioituneissa rakennuksissa on melko harvinaista.

Leikkimökki seisoskelee melko surullisen oloisena luonnontilaan palautuvassa puutarhassa. Käyvätköhän entiset asukkaat koskaan katsastelemassa paikkoja?

Minne lie lemmikit joutuneet tästä häkistä lähdettyään.

Ensin meni usko yhteiskuntaan, joka kiikutti pakkolunastuspaperit postilaatikkoon. Valitusten ja alempien oikeusasteiden päätösten jälkeen meni myöskin toivo siitä, että tuleva tie kulkisi jokusen kymmentä metriä lännempänä. Rakkaus isien rakentamaan maahan jäi, mutta siihenkin kenties sekoittui ripaus katkeruutta. Tai sitten ei.

Tontti on kuin puistometsä, tosin hoitamaton sellainen. Asumattomuus on vallinnut täällä arviolta reilut kymmenen vuotta. Rakennukset ovat kärsineet yllättävän paljon käytönpuutteesta ja vandalismista, sillä läheiset alakoululaiset ottivat paikan leikkikentäkseen ja jälki on paikoittain myös sen näköistä. Koulun käytävillä nimittäin liikkui huhu kummitustalosta, joka sai lapsukaisia paikalle niin, että ovet jouduttiin  raskain rautaketjuin lukitsemaan. Tämäkään ei silti ole estänyt innokaimpia aaveenmetsästäjiä, vaan pikkuväki löysi uuden kulun päärakennuksen sisään ulko-oven alta repimällä lahon kynnyksen kokonaan pois. Itse en edes haaveillut mahtuvani tuosta kolosta, joten tyydyin taltioimaan tunnelmia vain lasien lävitse. Myös naapurin välitön paikalle tulo rauhoitti osaltaan tunkeutumisaikeitani. Ainoa tie tänne kulkee nimittäin viereisten talojen pihojen poikki. Metsän saloista toki olisi päässyt huomaamattakin tontille, mutta tällä kertaa olimme paikalla luvan kanssa.

Rakennustarvikkeiden ja jo pystytettyjen rakennusten perusteella voi päätellä, että täällä on maallista majaansa pitänyt perinteinen tee-se-itse-mies. Jos jonkinlaista viritelmää ja tarviketta löytyy lähes jokaiseen tarpeeseen.

Lukuisien piharakennusten yhteenlasketut neliöt ovat varmasti yli sadan neliön.

Eläinkunnan edustajiakin on täällä asustellut, monenlaista aitausta ja koppia löytyy. Luultavasti ainakin lampaita ja kanoja on käyskennellyt tämän satumetsän suojissa.

Kätevää. Pulkalla saa vaivattomasti tyhjennettyä eilisen hylsyt ja haettua samalla täydennystä.

Otos teoksesta Luovuuden hinta.

Koskenkorva on ollut ilmeinen mielijuoma, sillä mihin tahansa täälllä puolenhehtaarin metsässä astuukin, törmää aina näihin tuttuihin latomaisemiin.

Vierasmökitkään eivät enää ole parhaassa vedossa. Tästä kortteerista tuli heti mieleen viimekesäinen keikkamatka, jolloin asuimme suurin piirtein tällaisessa yhtä siistissä ja vähähomeisessa 2 x 3 metrisessä parakissa neljän soittajatoverin ja äänimiehen kanssa. Sopimukseen kuului esiintymisliksan lisäksi täysi ylläpito eli majoitus, ruokailu ja juomat, joista jälkimmäiset käytännössä olivat: yksi toissapäiväinen sämpylä per mies, lava kaljaa ja valmiiksi korkattu litran pullo venäläistä 80-prosenttista vodkaa.
 

Tämä kuva on majoitustilan ainoasta seinäkoristeesta. Myrkytystapaukset ovat olleet ilmeisen yleisiä sillä heti ambulanssin ja poliisin jälkeen on listattu kaksikin eri myrkytystietokeskuksen numeroa. Myös edesmennyt laulajalegendaVeikko Lavi poikkeaa hieman listan muista tahoista. Mutta jatketaanpa taas autiotalojen parissa ettemme enempää eksyisi aiheesta.

Katsotaan, miltä sisällä näyttää?

Asukkaan poistumisen jälkeen on kaikki jäänyt niille sijoilleen aina alakoululaisten ratkaisevaan ja tarkoin organisoituun attackiin asti.

Lyhyen päivän laskeva aurinko luo kaipuisan valon tähän hiljentyneeseen tupaan.

On tullut oudoksi tavaksi integroitua aina takapihojen kautta näiden syystä tai toisesta autioksi jääneiden talojen maagiseen ilmapiiriin, vaikka tietä pitkin pääsisi siistimmin, mukavammin ja erityisesti vähemmän epäilyttävästi. Tämän kertainen talo on vanha tuttu ja vierailu täällä ties kuinka mones. Silti visiitti on aina jäänyt kesken, vaikkei sitä koskaan kukaan ulkopuolinen ole tullut keskeyttämään. Syy on toinen: kammottava  haju, joka leijailee vierasta vastaan ennen kuin taloa on saatu edes kunnolla näköpiirin.

En tiedä kuinka tuoksua voisi kuvailla, mutta jonkinlainen mätänevän ruumiin ja  seisovan viemärin suloisesti yhteen sointuva pohjavire siinä on, höystettynä vielä kolmannella, jollakin tunnistamattomalla kammottavalla löyhkällä. Tätä kirjoitettaessakin jo pelkkä muistikuva hajusta nostaa palan kurkkuun ja yökkäysrefleksi hissittelee mahahappoja ruokatorvea pitkin näköalatasanteelle.
Ensikäynnillä epäilin, että taloon on kätketty ruumis, mutta muilla käynneillä löyhkä esiintyi yhtä voimakkaana kuin neitsytmatkalla, joten taloon ja tontille olisi täytynyt rahdata ruumita jatkuvalla syötöllä ympäristöä terrorisoivan lemun säilyttämiseksi.

Talon uudehkosta ilmeestä huolimatta ovat molemmat rakennukset peräisin arviolta 50-60 -luvulta, mutta mistään rintamamiestalosta tai pientilasta ei ole kysymys, vaan pikemminkin virkamiehen tai muun ylempisäätyisen kansalaisen asumuksesta .

Ensimmäistä kertaa täällä käydessäni olivat vaunut kyljellään. Niiden mystinen ylösnousemus onkin lähes ainoa merkki ihmisen käynnistä tällä tontilla vuosiin, vaikka kulkijoita onkin oletettavasti riittänyt. Kumma kyllä, mitään ei ole rikottu.

Sauna tarjoilee sitä itseänsä erinäisellä rojulla ja roskalla höystettynä.

Suurempi dilemma onkin kahvin kanssa. Kallen kahvi - asiantuntijan kahvi. Kuulostaa kyllä houkuttelevalta, vaikka en itseäni asiantuntijaksi monessakaan asiassa lähtisi tituleeraamaan.

Aromi rengas sen sijaan kuulostaa huomattavasti harmonisemmalta vaihtoehdolta. Valitettavasti kumpaakaan laatua ei taideta enää tarjoilla, ainakaan tässä taloudessa.

Suurempaa päänvaivaa jäi aiheuttamaan kuitenkin tämä seinään nojaileva kyltin osa, josta ei selvinnyt,  mikä Helsingin ha tai hä oli kyseessä. Vastauksia otetaan vastaan, vaikka oikein arvannneiden kesken ei palkintoja tälläkään kertaa arvota.

Itse talo on remontoitu kauttaaltaan 90-luvulla. Ulkovuori ja sisäpinnat lattiasta kattoon ovat saanet uuden ilmeen, josta kuitenkaan ei kauaa ole ehditty nauttia. Kokoon saamani tiedonrippeet kertovat, että talossa oli jonkinlaista elämää vielä vuosituhannnen vaihteen tienoilla. Myös jäämistö kertoo, että lehtiä olisi vielä milleniumin jälkeenkin täällä tavailtu.

Kaikki uusittu väliovista keittiökaappeihin. Niinkuin joskus tämän remontin aikoihin mainostettiin: Hommat hoituu, montusta parkettiin. Vaikka en millään saa päähäni, minkä yhtiön mainos tämä aivoihini jumittunut lausahdus on. Toinen saman ajan mainos muistuukin paremmin: Kuraluuri, soita. Markan budjetilla tehty kahden sekunnin mainosvideo, jossa työmaita nähnyt rakennuskonkari tuon lausahtaa on syöpynyt pehmenneiden aivojeni lisäksi myös verkkokalvoilleni.

Joskus nuorena ja notkeana ensi kertaa tänne yön pimeydessä eksyessäni tuli käytyä myös sisällä lukitsematta jääneestä ikkunasta. Mieleen jäi jo tuolloin huomiota herättävä, lähes pahoinvointia aiheuttava voimakas tuoksu. Silloinkin muistan ihmetelleeni talon autiutta suhteessa sen viimeisteltyihin ja uudenkarheisiin pintoihin nähden.

Nyt kun aloin oikein muistelemaan niin, ylhäällä oli remontti vielä kesken ja kaikki tykötarpeet levällään. Merkkinä asumattomuudesta tai vähintäänkin huolimattomasta talonpidosta pisti silmään hormien sulkupelleistä huoneeseen valuneet nokiset vesivanat.

Tässä harvoja sisäkuvia, joka on sekin eri vierailukerralla otettu. Ilmeisesti tyhjillään olonkin aikana on yritetty paikkoja pitää lämpimänä. Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin mikä on syy talon autioitumisen takana. Mutta ehkä se on meille ikuinen arvoitus, kuin viiksekkään naisen karvoitus.

Tilaa on ihan mukavasti isommallekin poppoolle. Koko talon alunenkin on kellaria, pinta-alaltaan arviolta sata neliötä, jonka lisäksi puolitoista kerrosta lämmintä tilaa.

Kellarin syöverit kuiskailevat houkuttelevasti luokseen, vaikka kammottava haju ei jätä rauhaan hetkeksikään.

 Alhaalta löytyy kamina eli kellarikin on ainakin osittain ollut lämmintä tilaa.

Rojua on niin maan perusteellisesti. Hajuhaitta vain ei valitettavasti anna aikaa yksityiskohtaisempaan tutustumiseen tähänkään menneeseen maailmaan. Löyhkä on pistänyt pään ja keuhkot jo kurimuksen partaalle.

Yäääärgh. On pakko vetäytyä takaisin varjoihin ja maan synkän syövereihin. Mutta vielä kotisohvallakkaan manalasta kumpuava haju ei anna rauhaa. Olen tutkinut lemun arvoitusta jo vuosien ajan ja sulkenut pois useita eri mahdollisuuksia. Tässä pikaisesti laatimani listaus mahdollisista hajun aiheuttajista:

5. Ehkä talon lähistöllä sijaitseville pelloille lingotaan teurasjätteitä ja muita tuoksahtavia tuliaisia? Ei, lantaa niille levitetään keväisin, mutta muita tuoksuja ei näiltä tantereilta juurikaan kumpua.

4. On myös mahdolllista että jonkin matkan päässä kulkeva pikatie on syypää katkuun. Mutta ei, voin 100% varmuudella sanoa ettei tämä aisteja vääristävä löyhkä leiju sieltä, vaikka muita ympäristöhaittoja siitä runsain mitoin aiheutuukin.

3. Entäs sitten valtatien toisella puolella sijaitseva laaja maanvarastointi- / lajittelupiste? Kenties se on mahdollinen pahoinvoinnin aiheuttaja. Vaan ei, ei sieltäkään nouse muuta kuin erilaisia pölyjä ja dieselmottorin puskemaa mustaa pakokaasua aina sillon tällöin.

2. Yksi varteenotettava vaihtoehto on, että lähiseudulla asusteleva sarjamurhaaja pitää taloa tukikohtanaan ja toimittaa silpomansa uhrit sen kolkkoon kellariin yön pimeydessä aina täydenkuun aikaan.

Jaetulla ensimmäisellä sijalla sen sijaan on tontin lähestulkoon kokonaan ympäröivä puolustusvoimien laaja harjoitus-, varastointi- ja koealue kuin myös talon välittömästä läheisyydestä kulkeva runkoviemärilinjasto johon tämä kyseinen kiineteistökin on liitetty. Eli lemun ja löyhkän voisi selittää esimerkiksi osittain purettu tai vaurioitunut viemäröintiliitos, josta haju voisi kummuta näissä otollisissa olosuhteissa.
Tai sitten tähän huomiota herättämättömään taloon on kätketty puolustusvoimien salaista materiaalia, jota suojellaan voimakkaan pahanhajuisella ja lievää pahoinvointia aiheuttavalla kaasullla. Ainakin jenkeissä ja itänaapurissa kyseinen artikkeli on ollut käytössä useissa kohteissa hyvällä menestyksellä. Arvailujen varaan jää, kumpi näistä viimeksi mainituista vaihtoehdoista on mystisen tuoksun takana vai onko kumpikaan?