Tien varressa seisoo autiotalo juuri sellaisena kuin niihin erityisesti perehtymättömät ihmiset ne mielessään kuvittelevat. Karmivaa tunnelmaa ei ainakaan vähennä kummmituskotia ympäröivät lehdettömät puut.

Alla aukeaa manan maja, pimeyttä hohtavana ja houkuttelevasti kuiskaillen. Kurkistakoon ken uskaltaa.

Paholaisen pienoiskartanoon astutaan sisään pariovista, joita sammal ja hilseilevä maali koristavat kuin miljoonabudjetin Hollywood-filmissä.

Täytyy varoa ettei tipu lauta päähän kun näillä nurkilla hiippailee.

Rengonpeili.

Vaan eipä hullumat näkymät heijastu tästä pinnasta.

Tästä voi havainnollistaa itselleen että lasi on oikeasti nestemäiseksi luokiteltu aine, joka väreilee valuessaan kuin vedenpinta.

Tuoretta.

Raketti-Anttilasta tietysti.

Etelä-amerikkalainen hedelmäkori, näitä on tullut viime aikoina yllättävän usein vastaan autiotalojen pihavarastoja inventoidessa.

Karhulan kuljetuslaatikko, vaan missä ovat pelkistetyn kauniit, mutta nykyään kirpputoreilla ylihinnoitellut lasipurkit kansineen?

No, lasipurkkeja ainakin löytyy viereisestä pärekorista sanomalehtiin peiteltynä ja saattaapa olla seassa muutama ylläkirjoitetussa tekstissä kaipailtu Karhulakin.

No juuri tälläisia laatikoita on tullut nähtyä ainakin neljässä eri paikassa. Silloinen etelän herkkuja maahan tuonut tukkumyyjä lienee tehnyt hyvää tiliä myydessään erikoisuuksia tälle perunan ja pettuleivän ravitsemalle kansallle.

'Ei nautittavaksi', mutta varmasti hyvää tavaraa.

Puolikas pöytäviinapullo, joka väristä päätellen ei ole sitä itseään, vaan muistuttaa pikemminkin jaloviinan ja jäteöljyn sekoitusta. Vaikka viinimäen miehiä olenkin, en silti tohtinut ottaa tujausta tästä houkutuksesta.

Tässä talossa on muutakin vedetty kuin vinettoa. On limpparia, mehua ja jos jonkinmoista terveysyrttijuomaa joka nivelelle.

Jostain syystä huligaanit eivät ole löytäneet paikalle, vaikka ollaan todella vilkkaasti liikennöidyn tien ja suurehkon oppilaitoksen välittömässä läheisyydessä. Talon etualalla kasvava vanha lehtometsä antaa kesäisin peittävän suojan, mutta suuren osan vuotta talo on kuin hyllyllä sivulle vilkaisevien silmien edessä. Ehkä alati kasvava kiire on saanut kulkijat katsomaan vain ja ainoastaan eteenpäin heidän matkatessaan jo seuraavaan pisteeseensä.

Vahaa ja öljynsuodatinta, liekö talossa ollut Siiri-muorin lisäksi joku autoilija vai onko asuja itse omistanut yksityisen kulkupelin?

Jätteet johtavat sylttytehtaalle tai ainakin kauniille ja kultaiselle 80-luvulle. Kaikesta päätellen paikka on viimeisinä vuosinaan toiminut vapaa-ajan asuntona jonka käyttöaste on hiipunut tultaessa niihin aikoihin kun markkaa devalvoitiin.

Kambodzan kansanmurha on ylittänyt uutiskynnyksen, eikä suotta, onhan kyseessä yksi verisimmistä, mielettömimmistä ja traagisimmista sisällissodista. Tosin perusidealtaan punakhmerien ajama ideologia ei ole pahimmasta päästä niistä muoteista, johon köyhää kansaa on ihmiskunnan historian aikana yritetty ajaa. Pol Potin ja kumppaneiden tavoitteenahan oli utopistinen maailma, jossa ei varsinaisesti ole rahaa, ihmiset asuvat maaseudulla viljelellen maata ja eläen omavaraistaloudessa rauhaa ja tasa-arvoa vaalien. Kuulostaa hyvältä, eikö? Mutta aina se ei vain mene niinkuin on kirjotettu. Kun ihmisenperkeleestä on kysymys, menee kaikessa hyvässä ja hyvääkin tarkoittavissa ajatuksessa jokin pieleen. Jälleen kerran heikoin lenkki oli luomakunnan viisain ja jaloin lajike: homo sapiens, niin yksilönä kuin yhteisönäkin. Sama vuosituhansia jatkunut tuhonmantra  soi ilmoille tänäkin päivänä: ahneus, omaneduntavoittelu ja ahneus.

Enkä tarkoita että ihmiskunnan pitäisi palata esihistoriaan ja luopua saavuttamastaan sivistyksestä ja tieteestä. Mutta sen verran se voisi hidastaa että ehtisi katsoa sivuilleen ja siihen hetkeen jotain elää. Sillä yksilön kohdalla tämä paratiisissa vietetty aika ei ole edes huokauksen mittainen ihmiskunnan lyhyeen historiaan suhteutettuna. Armahda itsesi, sillä sitten vasta voit olla muulle maailmalle armollinen.

Loppu.

Seuraava kohdetta lähestymme varomattomasti takavasemmalta, puoli vahingossa ja noin 80-kilometrin tuntinopeudella. Tämänkertainen kuvakollaasi käsittelee kahta lähes paranormaaliuuden rajoja hapuilevaa sattumusta, joita matkoillani ajattomuudessa olen kohdannut.

 Ensi vilkaisulla ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa, vai onko sittenkin? Huonosilmäinenkin näkee talon olemuksesta että se on ollut pois vakinaisesta käytöstä jo muutaman tovin. Kirjoittajan erehtymättömän muistin mukaan likemmäs kolmekymmmentä vuotta.

Jotain häiritsevää kokonaisuudessa on, sen lisäksi, että talo on aivan keskellä savisinta peltoa, eikä sinne johda minkäänlaista tietä. Saati että sillä olisi pihaa, kaivosta tai puhelin- ja sähköjohdoista puhumattakaan. Näyttää kuin talo olisi tippunut siihen taivaasta ja se on varmasti myös monen muun ohikulkijan ensimmäinen ajatus.

Nyt alkaa hahmottua. Niin sanottu hirsi silmässä on tällä kertaa se, että mustista ikkunoista  näkyy ihan oikeata valoa.

Eikä vain siellä täällä, vaan kaikissa alakerran pari-ikkunoissa on jonkinlainen kynttelikkö tai muu pieni valonlähde.

Hautakynttilöitä! Vietetäänkö talossa hautajaisia vai onko kysymys kenties jonkinasteisesta noituuden harjoittamisesta? Tällä kertaa en mennyt asiaa tarkemmin tutkimaan aikataulullisista syistä. Vai rohkeuden  puutteestako se johtui? En tarkalleen enää muista miten asia oli, sillä sen verran aikaa tästä tapauksesta on jo kulunut.

Todennnäköisin syy mystisille kynttilöille on jonkun hauskuuttajan tervehdys ohikulkijoille, sillä talo sijaitsee melko vilkasliikenteisen tien varressa. Tai sitten pellot omistava farmari on toivonut pääsevänsä talosta eroon tyylikkäästi ja vaivattomasti, pistämällä ulkokynttilät mahdollisimman likelle verhonriekaleita. Perimmäinen syy jää tällä kertaa arvoitukseksi.

Tämä seuraavaa kohde on heti ensi vilkaisulla niin hylätty kuin autiotalo voi olla. Pitkin pihaa ja oven edessä kasvaa kypsään keski-ikään ehtineitä puita. Ohi menevän tien pinta on noussut toista metriä tontin yläpuolelle ja piharakennusten ovien eteen, estäen kulun. Katot kasvavat sammalta, ikkunat ovat rikki ja tönöt vinossa kuin väsyneet vieteriukot.

Idän puoleinen piippu on  murtunut ja varissut murusina maahan, niin ettei jäljellä juurikaan muuta kuin katossa ammottava aukko.

Sisäänkäynti on sopivasti kuusen suojassa. Muutama ikkunaruutukin on hajonnut vuosien ja säävaihteluiden aiheuttamien jännitteiden aikaansaannoksena.

Mutta yllätys yllätys! Täällä asutaan ympärivuotisesti. Pihapolun varrella nököttävät sievästi vierekkäin jätehuollon vuokra-astia ja biokomposti. Talvellakin ovelle johtaa kapea, mutta taajaan asteltu polku ja illan hämyssä kajastaa ikkunoista hehkulampun lämmin valo. 

Vaikka eipä sill,ä etteikö sitä maailmassa olisi oudompaakin nähty. Silti on hiuksia nostattavan kunnioitettavaa, että joku asuu kanta-kaupungissa näin, reilusti omalla tyylillä, muiden trimmatuista takapihoista ja kyseenalaistavista katseista piittaamatta.

Jos  ei tietäisi, niin voisi aivan hyvin luulla olevansa. No niin, sillä lauseella tämän tarinan piti alkaa, mutta lastenhoidollisten velvoitteden kutsumana en päässyt edes ensimmäisen virkkeen loppuun.
Lause ei toki tuollaisenakaan aivan huono ole, vaan jopa parempi kuin mitä sen alunperin piti olla. Sanomani siis piti, että jos ei tietäisi, niin voisi luulla olevansa viime kesänä kolutun tulitikkutehtaan sfäärisissä maisemoissa. Graffittien täyteinen autio halli on yllättävän viihdyttävä retkikohde sateisen iltapäivän ratoksi. Tervetuloa seuraan ja viihtymään, tästä se matka alkaa.

Aluksi heti tyhjät pois ja faktat pöytään. Rakennus on valmistunut hanuristi Simo Silmun syntymävuonna ja sen kyllä uskoo, sillä molempien pakkasen ja pakkkasnesteiden pieksemässä olemuksessa on samaa toivottomuutta. Eli molemmat ovat huollon ja ylläpidon puuttesta johtuen teknisen käyttöikänsä päässä.
Fakta numero kaksi on se, että oikotie-sivuston antaman arvion mukaan alueen keskimääräinen neliöhinta huitelee 2500-3000 euron välimaastossa, mikä taas tarkoittaa sitä, että tontille varmaan nousee lähiaikoina muutamakin luxuskerrostalo, ollaanhan sentään melkein keskellä kaupunkia ja melkein järven rannalla. Vaikka vanhan teollisuuskiinteistön maaperä on luonnollisesti syvälle saastunut, voidaan se yhteisillä varoilla puhdistaa ennen gryndereiden paikalle saapumista.
Fakta numero kolme: Talotyyppi muu. Talotyyppi tarkemmin: Muualla luokittelemattomat sosiaalitoimen rakennukset. Tämä viimeksi mainittu epätarkennus ei paljoakaan anna infoa rakennuksen edesmenneestä käyttötarkoituksesta.

 Sitä ihteensä, tyhjiä maalipurtiloita, lasia ja rikottua kiinteää irtaimistoa.

 Näkymättömien ihmisten juhlia valvoo näkymätön ovimies.

 Tuulikaapissa ei ole tungosta. Enää.

 Lähes kaikki ikkunat on ummetettu vanerilla.

 Värit ja ilot.

 Tällainen näky saa lähes hyvälle tuulelle.

 Rappion ja taiteen viehätys, kuin discoon eksynyt Arto Melleri rakennukseksi puettuna.

 Taitelijan tuoli. Mikä lie tämän jalon ja jalostetun huonekalun tarina?

Gösta vainaan wc-tunnelmissa ei lienyt aivan tällaista miljöötä rustaillessaan tekstinpätkää Unelmia ja toimistohommia kipaleeseen.

 Astutaan toki peremmälle pimentoon.

 Erään huoneen perällä seisoskelee tuttu sutiparta näyttämässä punaista valoa.

 Poika on tullut kotiipdl.

 Put on your dancing shoes, lauloi Hakalan Aikka ennen aivoinfarktia.

No nyt! Nyt ollaan johdatuksen äärellä! Tuttu hahmo ja tutun satumaailman edustaja osoittelee ylätasanteelta.

Vanhat kierot ja lierot mönkii silmämunista sisään. Tällaisesta se aivojen kuvataidetta käsittelevä osio diggailee tosissaan. Ei ole Mona Lisasta vastaavia fiiliksiä irrottamaan, millään muotoa da Vincia disauttamatta.

Jos lukijoilla on tietoa näiden jalojen hahmojen luojasta, ottakaa ystävällisesi yhteyttä toimitukseen. Vastaajien kesken arvomme paketin Juhla Mokkaa.

 Salin nurkassakin keimailee yksi jäsen tästä monsterit oy perheestä.

 Ei elävä, mutta ei myöskään hengetön.

 Nyrkin heilutusta kolmannen kerroksen ikkunasta.

 Karva-Mölli yrittää karkuun lastulevykaapin syöveristä.

Joku profetoimisen lahjan saanut sekakäyttäjä oli loihtinut myös meikäläisen buddhamaisen habituksen leijumaan kiinteistön seinällle. Suhteettoman tarkka näköispiirros menisi täydestä vaikka passikuvana.

 Keittiöstäkään ei puutu psykedeliaa.

 Kohtalaisen kovaa taidetta. Pistää toisinaan sanattomaksi.

Kuka repi pululta pään, ei sillä ettäkö se olisi väärin. Tämä saastainen elikko on  yksi niistä luontoäidin ja ihmisen yhteistyönä aikaansaamista luonnottomista roskaa ja paskaa syövistä mutaatioista joita en voi sietää. Muistuttaa enemmän nokalla varustettua lentävää rottaa kuin lintua.

Pää löytyi. Tosin en tiedä kuuluko se tuolle jumalattomalle otukselle jota kyyhkyksikin on joskus kutsuttu.

Tähän viisauteen on hyvä päättä tämä kuvataidehurjastelu. Kaikki kun on kuitenkin kiinni aisteista.