Hyvien kulkuyhteyksien varrelta löytyy monta monien mahdollisuuksien kiinteistöä ja lapsiperheen unelmaa. Vai liiottelinkohan tapani mukaan hieman heti ensimmäisessä lauseessa.

Alvar Aallon arkkitehtitoimiston suunnitelema pieni kylä lojuu puoliautiona alkutalven harmaudessa. Alueen omakotitalot on suurimmalta osin kunnostettu ja papereihin lätkäisty museoviraston leima. Nämä rivi- tai pienkerrostalot sen sijaan odottelevat parempia aikoja tai vaihtoehtoisesti lopullista lakaisua pois näistä maisemista.

Saisi olla melkoinen sisupussi, joka nämä hylkiöt loihtisi vielä asuinkuntoon, vaikka on sitä huonommistakin lähtökohdista taloja pelastettu.

Koko kylä on rakenettu viereisen tehtaan työntekijöiden asunnoiksi. Jokuseen toviin ei asukkaita tosin ole ollut, eikä tehdaskaan enää ole parhaassa mahdollisessa vireessä.

Osa huoneistoista toimittaa varaston virkaa eli toisin sanoen niihin on dumpattu kaikkea sellaista tavaraa mitä ei ole jaksettu kuljettaa kaatopaikalle.

50-lukuista muotokieltä ei voi olla panematta merkille.

Tämän tyyppiset pystypuurakenteet ovat tehneet paluun ja niitä näkee silloin tällöin käytettävän nykyrakentamisessakin.

Isoja pytinkejä ja jo alunperinkin niin pelkistetysti rakennettuja, että ne pitäisi rakentaa kokonaan uudestaan saadakseen vastamaan nykyasumisen vaatimuksia.

Rakennukset ovat saaneet olla melko rauhassa vaikka eivät sijaitsekaan aivan korvessa.

Ufotko ovat saaneet aikaan paikan tyhjentymisen kuten jo joskus aiemmin uumoilimme erään toisen kohteen pihamaalla?

Pönttöuunin noestunut etumus kertoilee siiitä ettei veto ole ollut paras mahdollinen.

Vai onko vika ollut sytyttäjässä sillä naapurin uunissa ei näy jälkeäkään huonon vedon seurauksista.

Moderni keittiö on ollut kotiäidin paras apu hänen loihtiessaan aterioita raskaan vuorotyön runtelemalle perheen päälle.

Kappas! Kahdeksankymmentä lukuinen Aurinko lightin juomapullo! Luulin ettemme enää ikuna kohtaisi. Värjätty esanssilitku maistui huumaavan hyvälle lapsuuden aurinkoisina kesinä.

Mutta niin se vain menee, että muutos on väistämätön. Maailma ja maailmankaikkeus ovat jatkuvassa liikkeessä, suurkaupungit sykkivät yötä päivää. Ihmisiä kärrätään sairaalaan kuolemaan ja samalla ovenavauksella lähtee parin päivän ikäinen ihminen ensi kertaa ulos maailmaan. Tehtaita rakennetaan, tehtaita puretaan, kaupungit ja valtiot katovat tai vaihtavat muotoaan, järvet kuivuvat ja jäätiköt sulavat. Koko ajan siis tapahtuu lukematon määrä asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa ja saman verran asioita joihin myös voi vaikuttaa, joko välittömästi tai välillisesti. Jokainen tekemäsi ratkaisu kääntää suuntaa ja vie kohti päämäärää, joka tosin vaihtuu aina tekemiesi ratkaisujen mukaan.
No, onneksi ihminen on sopeutuvainen eläin ja pystyy useimmiten hanskaamaan tilanteen. Vaikka haikailemme menneitä, odotamme myös tulevaa usein jopa pelokkaana, sillä edessä siintävä tuntematon on aina askel epävarmuuteen. Juuri kun luulimme tilanteen vakiintuneen se ei olekaan enää entisensä. Siksi kannattaakin olemisensa helpottamiseksi sisäistää se tieto, että vain muutos on pysyvää.

Saappaita on kahdenlaisia, toiset kulkevat ovista, toiset ikkunoista. Ja kolmannet, no joo...

Tästäkin talosta vielä ovia ja ikkunoita löytyy, mutta helpoiten sisään pääsee suoraan seinän lävitse.

Sillä enää ei taida itse ikkunakaan tietää kumpi on sisä- ja kumpi ulkopuoli.

Tämä erään kuuluisan kartanon mailla sijaitseva rotisko seisoo turmelluksestaan huolimattta ylpeästi omalla huomattavan korkealla kivijalallaan. Kunnolliset perustukset eivät kuitenkaan ole onnistuneet ehkäisemään rakennuksen väistämätöntä tuhoutumista.

Hyvin tehty hirsiseinä seisoo vielä niin kuin ei ajankulu koskisi sitä lainkaan. On suorastaan surrealistista, että itäinen seinä on paikoillaan vaikka katto ja koko muu rakennus on romahtanut jo vuosikymmeniä sitten.

Katoavaisuus jos mikä on kaunista, joskin surullista.

Mitä on tapahtnut? Kartanon isäntämies pääsi hengestään jo ennen kapinaa, mutta tämä talo on ollut  ilman isännöitsijää vasta vajaat kuutisenkymmentä vuotta.

Isännöinnistä puheen ollen, olen siirätänyt päävastuun näiden seikkailuiden järjestämis- ja johtamistoimista jälkipolvilleni. Vaikka en itse vielä olekaan kuvan taustalla olevan talon kaltaisessa romahtamispisteessä.

Nykyäänhän tämänkokoisia taloja rakennetaan kahdessa viikossa vaikka vasemmalla kädellä, mutta siihen maailman aikaan, kun tämän pytingin pihassa on harjakaissahteja juotu, ei kahtakymmentä neliötä isompaan torppaan ollut monellakaan mahdollisuutta vaikka olisi paiskonut töitä seitsemän päivää viikossa koko sen ajan kun kävellä osasi.

Tutkimattomat ovat turmelluksen tiet. Ehkä perinnönjaossa ei päästy yhteisymmärrykseen talon agendasta, kenties talon keskeinen sijainti kaiversi suuren maaomaisuuden uudelleen jaossa, saattoi myös olla ettei kartanon kulurakenne antanut myöden tämän rakennuksen kunnossapitoon tai sitten vain yksinekrtaisesti omistavaaa tahoa ei kiinnostanut talon kohtalo kissan kakan vertaa,

Aluset on vielä tutkimatta. Käydäänpä katsomassa mitä kummitusrotiskon uumenista paljastuu.

Vielä vilkaisu yläpuolella killuviin rakenteisiin ja pikainen arvio hirsikasan aloillaan pysymisestä.

Himmel! Altahan paljastui kolmannen valtakunnan kulta-aarre ja puoliksi maatunut sivuvaunu Zündapp. Tarkemmin tutkailtuna kulta-arkku oli kuitenkin tyhjä ja moottoripyörän ruhokin osottautui Jawaksi. Komea peli kuitenkin.

Mäkiauto sen sijaan oli merkiltään tee-se-itse. Milloinkohan tällä kulkineella on viimeksi kurvailtu? Onkohan kuljettaja jo poistunut täältä ikuisuuteen, vai muisteleeko hän lapsuuttaan unohdettuna jonkin ihmiskaatopaikan sokkeloihin, ainoana kontaktinaan muutaman kerran päivässä lääkkeitä tuova kiireinen ja  ylityöllisetetty hoitaja? Sitä emme tiedä, mutta varmaksi voimme arvioida että mäki-auton ja kuljettajan onnellisimmat ajat ovat takanapäin.

Noin. Jatketaan siitä mihin viimeksi tämän entisen autiotalon pelastusyrityksessä jäimme eli piharakennuksen paranteluun. Tässä avauskuvassa on pukuhuone sellaisena kuin se oli: maalattia ja kovalevyseinät, joiden takana enemmän habaneerosta kuin keskiverto purkutalossa yleensä. Tämä rakennus on pystytetty seitsemisenkymmentä vuotta sitten eli heti sotien jälkeisessä pystysuorassa nousujohdanteessa. Siihen nähden on pienoinen ihme, että tämä armiroaskin takakanteen piirusteltu hökötys on vielä jotenkuten pystyssä. Esimerkiksi runkorakenteissa on toteutettu mitä omituisempia ratkaisuja, eikä kestävyyslaskelmiin ole käytetty edes sitä oppikoulun kaikkein lyhyintä matematiikan kurssia. Näihin seikkoihin palaamme tuonnempana tomuisella matkallamme. Jatkakaamme siis.

Rakennus on toiminut alunperin yhden lehmän navettana ja perimätiedon mukaan on jonkinlaisia joulukinkkuja tämän pärekaton alla myös kasvateltu. Siitä juontaen oli liiterin puolella kauttaaltaan maalattia, jota olin vuoraillut tilapäisesti erinäisillä purku- ynnä muilla joutolaudoilla, niin ettei kaikki sinne sijoitetut tarvikkeet ja härpättimet olisi olleet suoraan kosketuksessa pölyävän maa-aineksen kanssa.

Suurin syy saneeraukselle oli kuitenkin saunan kehnohko lämmöneristys ja vahva aavistus alajuoksuissa ja seinärakenteissa muhivista lahovaurioista. Aivan pieleen tämä veikkaus ei mennytkään.

Sokkelin päällä lepäilevät  puurakenteet lähtivät paikoin irti imuroimalla ja niiden päällä sojottelevat pystyrungot roikkuivat rakenteissa pelkästään tottumuksen voimalla. Syy lahovaurioihin  lienee se, että pihasaunan toimiessa ainoana peseytymispaikkana  vuosikymmenten ajan, lämmitettiin usein pelkkä vesipata ja peseytyminen hoidettiin niin sanotusti kylmässä saunassa. Tällainen käyttötapa sai aikaan sen, että kosteus jäi muhimaan kylmiin rakenteisiin saaden aikaan kohtalaiset ja navakat vauriot.

No sitten vaan seinä veks. Onneksi kyseessä ei ollut kantava rakenne niin kuin operaation alkuvaiheessa, kun padan takainen seinä sai kyytiä, josta ei valitettavasti tullut otettua kuvia dokumentiksi.
Seinät oli vuorattu puruilla ja tyhjillä viinapulloilla, joita esimerkiksi tämän pukuhuoneen ja saunan välisestä seinästä löytyi toistasataa kappaletta ja joista puolessa olivat vielä etiketitkin tallessa. Näistä aarteista on tarkoitus tehdä esillepano vilvoitteluhuoneen puolelle, jahka tulee sopiva hetki sille askareelle.

Koko rakennus on likemmäs 12cm kallellaan, joten sisätilojen väliseinät olivat saman verran vinossa. Uusi seinä tuli suoraan ja samalla tein muutamia pieniä perusparannuksia.

Ei näin. Kuvan oikeassa laidassa näkyvä pystylauta oli 'runkotolppa' johon pohjalaudat oli naulattu kiinni.

Seinän pystyrunkojen virkaa toimittavat laudanpätkät oli raa'asti katkaistu ulkovuorauksen vaakakoolauksen tieltä ja tuettu viereen lyödyllä patikanpätkällä.

Samoin alajuoksut oli katkaistu oviaukkojen kohdalta. Ihme että koko pytinki on ylipäänsä pysynyt näinkin suorassa routivien perustustensa päällä.

Yksi ansio pystyssä pysymiselle lienee se että nauloista ei ilmeisesti ole ollut pulaa. Eikä varsinkaan pitkistä sellaisista. Kaikki mahdollinen oli hutkittu kiinni kuuden tuuman rautanauloilla aivan niinkuin päärakennuksessakin.

Ettei kävisi liian helpoksi hankin pukuhuoneen paneelit käytettynä.  Saituuttani tieysti ja osin myös siksi, etten halunnut ns. uutta pintaa vaan vanhaa ja valmiiksi kulunutta. Punertava leppäpaneeli sointuu paremmin kuin hyvin saunan seiniä koristavien tuppeen sahattujen leppälautojen kanssa.

Ja ettei tosiaan tekisi askareistaan liian keveitä voi taukohommina ja iltapuhteina hakata rautakangella muutamasatakiloista siirtolohkaretta pois talon nurkalta. Kolmannen päivän iltana oli järkäle antaunut alle satakiloisiksi murikoiksi, jotka sai pyöriteltyä pois paikalta.

Halusin myös pukuhuoneen ja saunan paneloinnit pystypäin, joka nykyään onkin hyvin harvinaista, koska tuuletuksen vuoksi joutuu tekemään ylimääräisen pystykoolauksen ja harva jaksaa nähdä sitä vaivaa. Ennen paneloinnit tehtiin lähes poikkeuksetta pystyyn, mikä sopii ainakin omaan silmään paremmin kuin vaakaan asettelu.

Kuten varmaan olette panneet merkille, niin kaikki tehtiin mahdollisimman halvalla eli pääosin purku- ja kierrätystavarasta. Ainoita artikkeleita mitä jouduin ostamaan olikin saunan lattian tekoon tarvitut sementtisäkit ja tasoitteet. Pukuhuoneen katoksi sai ryhtyä mökin lattioita suojannut kovalevy, jossa oli jo muistoja matkan varrelta, muun muassa eri sävyisiä maaliroippeita.
Lopulliseen pintaan kattomaalit löytyivät purkinpohjista, joita ihmisten nurkkiin oli jäänyt ja sotkun sävyksi muodostui harmoninen tummabeige.

Tässä projektin ainoita rakennuspiiirustuksia. Jälkeenpäin on mahdotonta sanoa, mitä kuvan piirustelut esittävät tai mihin ne liittyvät. Lopputulos kuitenkin on juuri sellainen kuin pitikin.

Seiniä peittävät tuppeensahatut leppälaudat sain jo vuosia sitten rakkaalta enoltani. Myös kotipaikkani pihasaunassa on samaan henkeen sahatut seinät ja sieltä idea tähänkin valintaan tuli.

Kattoa koristaa alkuperäiset siskonpaneelit, kaikki muu oli valitettavasti ehditty purkaa pois ennen kuin mökkeröinen meidän haltuumme päätyi. Mieluusti olisin irroitellut vanhat tummuneet paneelit ehjinä ja laittanut ne runkojen ja eristeiden uusimisen jälkeen takaisin.

Ovia joutui nostamaan parikymmentä senttiä, että lattioiden alle saatiin riittävät tilat tuuletusta ajatellen.

Löylyttelyjen välissä voi istahtaa puulaatikon päälle katselemaan ikkunasta laskevan auringon kajoa.

Entisen liiterin puolelle tein jonkinlaisen illanistumis- ja vilvoittelutilan.

Sopivia kalusteita ei vielä ole sattunut osumaan kohdalle, joten seinustalla on vain puupenkki ja tanskalainen 60-luvun muovipöytä.
Kaiki listat tein itse ja säästin, sirkkelöimällä purkulaudasta sopivia soiroja, joiden pinnat viimeistelin höyläämällä. Enkä pelkästään sen vuoksi mitä te armastukselliset lukijani siellä jo luulette, vaan sen vuoksi että saisin tähän tasaiseksi siloteltuun maailmaan edes ripauksen lisää sitä, mikä on viime vuosikymmenten aikana kadonnut koneisiin: lainehtivaa ja eläväistä pintaa jossa näkyy tekijän kädenjälki.
No joo, ne Rautian listat miellyttävät varmasti kaikkien teidän silmää enemmän kuin meikäläisen työstämät laudanpätkät, mutta oma silmä on lähinnä ja sitä pitää miellyttäminen.

Sellaista tällä kertaa...

... ja sitten onkin aika jatkaa matkaa uusiin haasteisiin, joista tuonnempana mahdollisesti paljastellaan lisää.