Kanta-Hämeen sydämessä kauniin järven rannalla sijaitsee jo melkein unholaan jäänyt sahateollisuuslaitos. Paikalla on ollut puunjalostustoimintaa jo 1900-luvun alkupuolelta viime vuosituhannen loppuun asti, kunnes sahan ja kiinteistön nykyisin omistava yksi maailman suurimmista metsäteollisuusyhtiöistä sen lakkautti vanhanaikaisena ja tuottamattomana. Aivan käyttämättömäksi se ei kuitenkaan jäänyt, sillä tiloissa alettiin harjoittaa puunkuivaus- ja määrämittaansahaus toimintaa, jossa allekirjoittanutkin työskenteli ennen armeijaan lähtöään.
Parhaina vuosinaan saha työllisti lähemmäksi kaksisataa työntekijää ja työtä tehtiin jopa kolmessa vuorossa kellon ympäri. Sahalla oli oma ruokala ja asuntoja työntekijöille. Tänään paikalla on vain pysähtyneisyys, kun raskaat koneet ovat hiljentyneet ja rakennukset jäänet vailla ylläpitoa.
Tervetuloa mukaan opastetulle kiertokäynnille suomalaisen metsäteollisuuden menneeseen aikaan.

Saha-alue toivottaa iloisesti tervetulleeksi heti ovella. Asiattomilta saattaa olla pääsy kielletty, mutta kirjoittajalla on tunnetusti asiaa enemmän kuin Karpolla, eli peremmälle vaan.

Uusi portti, mutta vanhat kujeet. Jostain syystä hiljentyneelle teollisuusalueelle on rakennettu uudet aidat ja portit sitten viime näkemän.

Sahan välittömässä läheisyydessä ja aidatun alueen sisäpuolella sijaitsi kolme työläisten asuinkäyttöön tarkoitettua rakennusta. 50-luvulla rakennetut puurunkoiset talot ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen viime käynnin jälkeen.

Jäljellä on vain murusia menneestä ajasta ja värimaailmasta.

Vain ylimmän kuvan raput ovat enää jäljellä laitoksen johdon toimistorakennuksesta, joka on purettu ilmeisesti viime syksynä. Muut yllä olevat kuvat ovat reilun vuoden takaa.

Parkkipaikat ovat metsittyneet käytönpuutteen vuoksi. Ylemmillä tahoilla on ollut nimetyt pistokepaikat järvinäköalalla, kun taas rahvas on saanut parkkeerata autonsa sekaparkkiin hieman sivummalle.
Mitä mahtaa kuulua Mäkis Sepolle nykyään?

Ensimmäisenä varsinaisella saha-alueella tulee vastaan työpiste jossa tehtiin rimoja eli lattareita puutavaran pinoamista varten. Tässä katoksessa tuli jokunenkin tunti työskenneltyä edesmenneen Erkki-Merkin kanssa.

Muistathan noudattaa työturvallisuuslainasäädäntöä. Tässä sovellettuna köyhän miehen automatisointijärjestelmä kyseiseen koneeseen.

Halli itsessään on  noin 250 metriä pitkä. Vasemmalla niin sanottu märkäpuoli ja kuvasta oikealle jatkuu uusipuoli, jossa mm. mittaan sahaus ja niputustoiminnot toteutttiin.

Märän puutavaran sisäänmeno tapahtui täältä, josta se kulkeutui eri työvaiheiden jälkeen kuivattuna ja siististi niputettuna alemmassa kuvassa olevaan ulostuloon talon toiseen päähän.

Ei Pekoille.

Kuinkahan monta erilaista ohjetta ja varoitusta kiinteistössä on? Monesti ihmettelin, ettei saha palanut, koska suuri enemmistö työntekijöistä tupakoi runsaasti ja missäs muuallaakaan kuin siinä omalla työpisteellä. Lattialla ja kaikissa mahdollisissa raoissa on ruutikuivaa pölyä. Siinä olisi saattanut olla vakuutusyhtiön kanssa vääntämistä, jos vahinko olisi käynyt.

Suurimman osan päivästä istuin tuolla tuolilla työnnellen pitkällä työntimellä lattareita varvien väliin ja ohjauspöydästä koneiden nopeutta sekä muita toimintoja säädelleen. Varsinkin pakkasella koneet toimivat huonosti ja vähintään joka toinen viikko jostain pamahti hydrauliikkaöljyt pihalle, tai ketjut luiskahtivat paikaltaan.
Talvella oli todella kylmä istua useampi tunti paikallaan, koska lämmityslaitteita ei voitu kytkeä päälle suuren tulipaloriskin vuoksi eli kun pihalla oli -25c, niin sisällä oli saman verran. Tuulelta sentään oli suojassa seinien sisällä. Ehkä myös kylmyyden takia lämmikkeen nauttimista työaikana katsottiin läpi sormien ja välillä sitä lähdettiin kesken päivänkin Totti-Matti vainaan kanssa hakemaan lähimmästä Alkosta lisää, jos sattui loppumaan.

Kaunista kuin paremmassakin taidenäyttelyssä. Alimmassa kuvassa olevasta kiramosta kulki kuiva puu yläkertaan sahattavaksi. Kulkutie työpisteelleni tapahtui tämän ketjukuljettimen yli, mikä ei nykyään taitaisi sopia työsuojelupiirin tarkastajalle. Muutamatkin läheltä piti tilanteet oli kiramon halki kävellessä ja sivusta tulevien lankkujen yli loikkiessa.

Proffan työpiste. Entinen rapajuoppo, joka oli tullut uskoon ja raitistunut. Lasisilmällä ja viiksillä komistettu, sekopäisen keksijän oloinen mies, minkä johdosta lempinimikin oli tullut. Silmän puhkeamiseen liittyy sellainen tarina, että Proffa oli työskennellyt nuorempana työvoimatoimiston pakottamana autokorjaamolla. Kerran auton roiskeläppää ruuvimeisselillä irrottaessan hän löysikin sen ruuvimeisselin silmästään. Pitäkää varanne, koska näinkin siis voi käydä.

Hissin monttu. Jokunenkin jänis ja rusakko on tuohon monttuun tippunut kohtalokkain seurauksin. Maan tasalla olevaan kerrokseen eksyivät metsän eläimet yllättävänkin usein. Suurin osa selvisi ehjin nahoin, mutta kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita.

Rappusia ja tasoja menee ristiin rastiin loputon määrä.

Juna jolla siirrettiin kuivattu puu hissille.

Uunista tulleiden ja purettujen taapeleiden lattarit kulkivat liukuhihnaa pitkin tänne niputukseen.

Lämpövoimala jossa poltettiin haketta. Voimalasta kulkee maan alla putkistot muutaman sadan metrin päähän varsinaisen saharakennukseen, jonka kuivausuunit saavat lämpönsä täältä.
Puhutaan että voimalaan olisi joskus hirttänytkin joku työntekijä itsensä.

Kas, löytyihän ne kadonneet talotkin. Tuhannen turskan päreinä betonisesta hakevarastosta.

Muuntaja hapantumassa. Hyödyttömänä ja hylättynä.

Tämänkin sahan maa-alueet ovat äärimmäisen saastuneita. Tähän kohtaan mistä kuvat ovat otettu, ollaan kovaa vauhtia kaavoittamassa tontteja vapaa-ajan asunnoille. Onhan paikka mitä kauneinta kalliorantaa, mutta maaperä on todella myrkkypitoinen.

 
Aluetta on siivottu paljon, sekä maata vaihdettu ja puhdistettu tuhansia kuutiometrjeä. Edessä on loputon työmaa ja todennäköisesti kenen muunkaan, kuin veronmaksajien rahoilla.

Kiinteistön kalustoon kuuluneen yltäpäältä öljyisen huoltomiehen, eli Rasva-Matin, Volvo ja Fiat  viettävät iäisyyttään muiden romujen joukossa. Jostain on tiensä tänne autojen hautausmaalle löytänyt myös Padasjoen kunnan entinen kirjastoauto.

Paikkoja joita harva enää muistaa.

The hatch.

Myös veneellä on kuljettu töihin. Huomioon ottava työnantaja on rakentanut jopa venevajan vesitse saapuville työntekijöille. Iso laituri johon tukkeja hinanneet troolarit saivat kiinnittäytyä, on jo lahonnnut tunnistuskelvottomaksi. Siitä alkaa olla useampi vuosikymmen kun tukinuittokulttuuri katosi tukkien noustessa pyörille. Uusi tehokkaampi ja nopeampi kuljetusmuoto ei kuitenkaan pelastanut tätäkään sahaa.

Paikallinen erikoisuus. Sahan lähimaastossa on asfaltoitu tie joka alkaa keskeltä metsää ja päättyy metsään, johtamatta mihinkään. Kuinkahan asfalttikoneet on aikanaan saatu paikalle metsän keskelle, ja miksi ihmeessä ja mihin käyttötarkoitukseen tie on ylipäänsä tehty. Siinä on kysymyksiä joihin tuskin koskaan saadaan vastauksia.

Maaseudun ja pikkukylien ilmapiiriä kuvataan usein suvaitsemattomaksi. Kaikkea erilaista katsotaan vieroksuen ja poikkeavat persoonat suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Katseet kääntyvät joukkoon kuulumattoman kulkiessa ja juorut liikkuvat kertautuen matkallaan, saavuttaen usein melkoiset mittasuhteet.

Mutta näin ei ole läheskään aina, vaikka yleistämisen leimasin on ihmisten mieliin sellaisen käsityksen syvälle painanutkin. Pieni piiri voi olla huomattavasti suvaitsevaismpi ja huomioonottavampi kuin kasvoton kaupunkikulttuuri, jonka varjoihin on helppo maastoutua jopa itseltään.

Seuraaviin kuviin taltioitu talo ja sen edesmenneet asukkaat ansaitsevat pienen arvonnoston ja muistamisen ennen painumistaan unholan ikuiseen hämärään. Talossa nimittäin asusteli kaksi naista, joita muualla kylällä kutsuttiin 'siskoksiksi', koska lesboista tai homoseksuaaleista ei haluttu puhua, ei varsinkaan lasten kuullen. Aikana jolloin edellämainitut seksuaaliset suuntaukset olivat suomessa vielä rangaistava teko, eli vuoteen 1971 asti, ei sopinut muutenkaan julkisesti puhua samaa sukupuolta olevien parisuhteesta. Tämän tiesivät myös kyläläiset, jotka joviaalisti vaikenivat asiasta tekemättä siitä numeroa, vaikka moinen suhde vähän sopimattomalta tuntuikin.

Suurin osa tuon ajan homoseksuaaleista elikin 'kaapissa', kuten valitettavan iso prosentuaalinen määrä nykyäänkin joutuu tekemään. Siitä ei todellakaan ole kovin kauan, kun saattoi joutua pakkohoitoon tai parantolaan seksuaalisen suuntautumisesi vuoksi. Vielä 1980-luvun alussa se luokiteltiin suomessa sairaudeksi. Eikä sitä vielä tänäpäivänäkään katsota eduksi esimerkiksi joissakin työyhteisöissä, vaikka laissa syrjiminen onkin jo kielletty. Ihmisten pelkoihin ja ennakkoluuloihin ei lainkoura kuitenkaan ulotu.

Talon viimeisiä asukkaita voi sanoa hyvin rohkeiksi koska he uskalsivat elää niinkuin tunsivat ja tahtoivat tuonakin suvaitsemattomuuden aikana. Jokaisella meillä on vain yksi elämä ja kannattaa miettiä käyttääkö sen pelossa eläen ja muiden ihmisten hyväksyntää janoten, vai reilusti omana itsenään.

Elämä on jättänyt talon, jäljellä vain hiljaisuus. Perikunta on ilmeisesti yrittänyt myydä taloa jossain vaiheessa heikolla menestyksellä. Eteisen seinään nojailevaan vanhaa välioveen  oli kirjoitetttu tussilla Habitan mainosteksti, myyjä ja puhelinnumero. Sittemmin maat osti lähellä asuva isäntä ja teki ne pelloksi. Talo jäi sarkojen keskelle maatumaan kuin puujumala, vanhanaikaisena ja nykyvaatimuksiin riittämättömänä.

Sanotaan että aika kultaa muistot. Aika on myös se, joka kuljettaa ne unohduksen hopeiseen harsoon.
Sadan vuoden päästä ei kukaan muista meitäkään, eikä meidän elämämme hienoja tai huonoja hetkiä. Siksi kannattaakin panostaa tähän päivään, ja hetkeen jota elää, vaikka se ei helppoa aina olekkaan.

Yläkerrassa on ollut pariskunnan tupakkahuone. Kaksi samanlaista nojatuolia edessään kotitekoiset ryijymatot, pieni pöytä, maljakko ja tuhkakuppi. Näillä tuoleilla on luultavasti monet illat istuskeltu ikkunasta auringonlaskua katsellen.

Ympäröivä maailma ei vahingoita ainoastaan ihmisiä, vaan  myös rakennuksia. Katto on alkanut vuotamaan pilaten myös tukirakenteita, sillä paneelit pyöristyivät jo uhkaavasti maata kohden. Vanha lautalattia on myös lahonnut aivan pehmeäksi. Talon nykyinen omistaja olikin ystävällisesti tehnyt varoituskyltin, etteivät sisään eksyneet satunnaiset vierailijat lattian lävitse putoaisi.

Matkanpään häämöttäessä alkoivat voimat loppua ja jouduttiin muuttamaan kenties kunnalliskotiin. Kaikki mikä ei mahtunut mukaan pakattiin vintille odottamaan sitä jotakin, mitä ei koskaan enää tule.
Näin käy myös meidän omistamillemme tavaroille ennen pitkää eli välttäkäämme niiden tarpeetonta hankkimista, koska meidän jälkeemmekin on maapallolla elämää, toivottavasti.

Haudanhiljaisuuteen jäi vain kengänjäljet pölyn peittämälle lattialle.

Eteisestä aukeaa erämaa kuin morfiinin siivittämä uni. On aika sammuttaa valot.

On sanottu, että peräpohjolan asukkaiden joukossa on kaikkialla tietäjiä ja noitia ikään kuin se olisi niiden kotimaa. Tiedä sitten, ainakaan nykypäivänä, vanhojen taitojen ja perinteiden painuttua unholaan ikuisiksi ajoiksi. Kirjoitettua tietoa saattaa olla säilynyt, mutta sen paikkansapitävyydestä ei voi koskaan olla varma. Ennen maailmassa opit kulkivat suullisena perintönä sukupolvilta toisille vuosisatojen lävitse. Sittemmin tarinankerrontaperinteen kuoltua, kuoli myös noitumisen taito, tai niin ainakin luullaan.

Kirjoituksen tarkoituksena ei ole loukata asunnon omistajaa saati syyttää häntä noituudesta, vaan tutkia mahdollisesti viimeisten noituutta harjoittavien tahojen olemassaolosta kertovia todisteita.

Allekirjoittanut on saanut todistaa talon elämää hyvinkin läheltä koko elämänsä ajan, ja totta vie outoja asioita siellä on tapahtunut niin paljon, että niitä riittäisi kerrottavaksi vaikka kokonaisen kirjan verran.

Talon asukkaalla oli useita vuohia, sekä kanoja ja kukkoja mikä ei sinänsä vielä ole poikkeuksellista. Mutta se, että eläimet asuivat sisätiloissa, on vakiintuneesta käytännöstä poikkeavaa, varsinkin 1900-luvun loppupuolella. 

Talo sijaitsee korkealla rinteessä ja näköala aukeaa länteen päin kauniiseen järvimaisemaan. Saunarakennus pihavarastoineen on järvenrannassa. Ohi kulkeva maantie erottaa ajan raastamat rakennukset toisistaan. Allekirjoittanut on saanut kymmenet kerrat kuulla ohikulkiessaan noitumisen ja loitsuamisen messun, kuten monet muutkin talon ohi kulkeneet. Koulutaivaltakin joutui muutaman kerran vaihtamaan, ettei paholaisen nimeen vannova vanha rouva olisi saanut otteeseensa.

Tontilla sijaitsee myös kellari, jonka oviaukko on teljetty ja piilotettu niin, ettei sitä löydä jos ei tietäisi etsiä. Louhos tuntuu jatkuvan loputtomiin maan uumeniin, kivirakenteiden käydessä yhä vanhemmiksi ja erikoisemmiksi. Kosteus on vihertänyt seinät alkumatkasta, mutta pidemmälle ja syvemmälle mentäessä on täysin kuivaa. Sitä minne käytävä johtaa ei taida kukaan tietää. Kenties se vie manan majoille asti.

Vihdat ovat vielä odottamssa saunanparvella, vaikka saunojat ovat kaikonneet ikuisiksi ajoiksi.

Vanha kansa sanoo, että saunassa pestään synnit pois. Mutta tähän paikkaan se sanonta ei päde. Tämä sauna on niin musta ja valoton, että täällä on todennäköisesti kylvetty synnissä.

Näillä lauteilla on saattanut itse vanha vihtahousukin istuskella. Tiedä häntä.

Lopuksi vielä erikoisin piirre tuosta Jumalan hylkäämästä talosta. Talon ullakolle kurkihirteen ja kattorakenteisiin on kiinnitettynä lukematon määrä erilaisia amuletteja ja noitakaluja. Vaikea sanoa mitä  ne muistuttavat tai mistä ne on valmistettu, mutta tunnelma jonka ne loivat oli todella aavemainen.

Valonhohto ullakolla oli myös oma lukunsa, sillä ulkona oli todella pilvistä ja harmaata, mutta ikkunoista tuleva valo ikäänkuin moninkertaistui vintillä. 

Yritin vangita amuletteja valokuviin kymmeniä kertoja, mutta lähes kaikki kuvat epäonistuivat. Suurimmassa osassa näkyi vain mustaa, tai sitten kuvat olivat niin ylivalottuneita ettei niistä saanut selvää. Vain nämä muuutamat otokset onnistuin saamaan. Outoa, eikö vain?

Luovan tauon jälkeen on aika jatkaa hylättyjen liike- tuotanto- ja asuintilojen tutkimista. Keväthän on parasta aikaa kyseiselle toiminnalle, kun puissa ei ole vielä lehtiä jotka piilottaisivat mahdolliset kohteet, eivätkä kinokset enää haittaa kulkua. Päivän pidetessä on helpompi selviytyä ehjin nahoin tutkimusmatkoilta kuin syksyn pimeydessä kompastellen. Myös voimakkaimmat tuoksut ja home- sekä sienikasvustot ovat talven jäljiljtä vielä vähimmillään. Mutta pidemmittä puheitta, matka alkakoon.

Ensimmäisenä kohteena ja alkuveryttelynä käydään tutustumassa vanhaa tuttuun  ja tarkastetaan sen saamat vauriot runsaslumisen talven jäljiltä. Julkisivu näyttää yhtä juhlavalta kuin ennenkin. Pihassa ei näy edes eläimen jälkiä, saati ihmisen. Yksinäinen ravintola keskellä lumista erämaata on saanut olla rauhassa.

 

Niin kuin sanassa sanotaan: Ei vain sielu, vaan myös ruumis tarvitsee ravintoa. Täältä jos mistä sitä saa molempiin tarpeisiin ja vielä kahvia jälkiruoaksi. Tosin sen verran on kasvillisuus vallannut alaa takaisin, ettei kaunis mainoskyltti juuri näy vieressä kulkevalle valtatielle. Eikä sen puoleen, ruokapuoli sulki ovensa yli kaksikymmentä vuotta sitten ja hengenravintokin alkaa olla vähissä katon tullessa alas ja haudatessaan menneen elämän muistot ikuisiksi ajoiksi alleen.

Pysähdy ajoissa, tämä ei ole kehoitus vaan käsky. Itse en ravintolayrittäjän housuissa olisi laittanut kyseistä tarraa ulko-oveen toivottamaan asiakkaita tervetulleiksi, vaikka ei se varmasti ainoa syy ollut, joka on johtanut tähän surulliseen lopputulokseen.

Ruokailutilan arkkitehtuurisesti erikoisena ratkaisuna on vetovoimainen avokatto, josta voit katsella taivasta rauhoittuessasi hyvän ruoan ääressä.

Sitten voidaankin käydä kabinetin puolelle tästä punaisesta keinonahkaovesta. Täytyy kyllä sanoa, että on kaunein ovi, mitä olen koskaan eläessäni nähnyt. Tätä olisi voinut katsella vaikka koko päivän, jos ei ravintolan lattialla olisi ollut nilkkoihin asti vettä ja katto roikkunut uhkaavasti viimeisten kiinnikkeidensä varassa.

Jokseenkin siivotonta muuten niin viihtyisässä ravintolassa. Parasta Pirkanmaalta, kuten mainoslause kuuluu.

Salin puolikin on epäjärjestyksessä, mutta huomattavasti kuivempi kuin varsinainen kabinetti. 

Elvis has not left the building. 

Hyvätasoinen ravintola tarjoaa asiakkailleen luonnollisesti myös yleisöpuhelimen. On kuitenkin syytä harkita eri mallivaihtoehtoja ennen kolikkopuhelinlaitteen tilaamista. Minkä sinä valitsisit seuraavista laadukkaista vaihtoehdoista?

Puheneliö 1. vai puheneliö 2.? Vaiko puhepisara, rahakepisara tai kenties juttusoppi?

Tämän ravintolan johtaja ei valinnut mitään mallia näistä, vaan tilasi seinäpuhelimensa toiselta valmistajlta.

En tiedä kuvittelenko, vai seisooko joku tuolla kulinaristien hylkäämässä loukossa. Kenties ajan vangiksi jäänyt omistaja, joka ei pääse eroon ravintolansa menneestä loistosta, vaan vaeltelee tyhjissä saleissa kunnes lopullinen sortuminen vapauttaa.

Todellisuus, sellaisena kuin sinä sen näet. Todellisuus, sellaisena kuin sinä haluat sen nähdä. Vai voiko siihen edes vaikuttaa tahdonvoimalla tai itsesuggestiolla? Ihminen on hyvin haurasta materiaa varustettuna tiedostamisen- ja ajattelun lahjalla. Vaikka pidämmekin itseämme evoluution huippuna, olemme kuin sokeita. Näemme vain yhden ulottuvuuden tästä kaikkeudesta vaikka niitä voi olla lukematon määrä. Laajenna sinäkin näkemystäsi ja ajatteluasi parhaasi mukaan. Mieti mitä on, ja mitä haluaisit olevan. 

Tee maailmastasi itsesi näköinen, kunnioittaen kuitenkin kaikkea elollista ja elotonta ympärilläsi.