sunnuntai 13. tammikuuta 2013


Viikatemies tanssii suuren kivitalon hiljaisissa huoneissa ja puutarhassa tuoksuu kuolema. Toisin kuin rakennuksissa, joissa tuoksuu lähinnä kosteus ja home.


Helsinki - Tampere moottoritie, suuret tavaratalot, osotskeskukset ja 24h -marketit alle 500 metrin säteellä. Jälleen kerran herää kysymys, miten iso vankka kivitalo on unohtunut kaiken keskelle alueella, jolla tontti maksaa saman verran kuin uuden talon rakentaminen.


Piharakennuksessa on saunan lisäksi keittiö ja asuinhuone, sekä isohko kellari. Vierashuone on toiminut viimeisenä työnään ilmeisesti jonkun kodittoman narkomaanin sijana.


Maan vetovoima on venyttänyt kattoa kohti lattiaa, eikä aikaakan kun riippuva välipohja tulee saavuttamaan lopullisen määränpäänsä. Home on kotoisasti vallannut seinät ja katon, maalipinnan tunnelmallisesti hilseillessä irti pönttöuunin kyljistä. Täällä kelpaa kodittoman pujotella piikkiä surkastuneeseen verisuoneensa ja lähettää tajuntansa matkalle epätodellisuuden auvoisiin sfääreihin.



Kosteus on ruoskinut keittiön pintoja vuosien ajan. Psykedeelisen hyökkäävä keltainen luo sairaalloisen ja ahdistavan tunnelman ahtaaseen tilaan.


Lasileikkaus kuin kultakaupan ikkunassa.


Isot huoneet huokuvat tyhjyyttä, mutta jos oikein tarkkaan kuuntelee voi niissä kuulla kuiskauksia menneisyyden salaisista syövereistä.


 Nuorisomusiikkia parinkymmenen vuoden takaa ja tietysti c-kasetilla.


Kaunis valkoinen panelointi antaa kontrastia lattian vallaanneelle jätteelle. Nuoriso on käynyt paskomassa paikkoja oikein työkseen. Kaikki pinnat mihin keskekavuiset ovat ylettäneet, ovat joutuneet teini-iän aiheuttamien agressioiden kohteeksi.


Kuin sattumalta paikalle osui pari myöhäisiteiniä näyttämään pitkää nenää ja irvistelemään.


 Tältäkö näyttää taivaan porteilla? Toiset raput vievät ylös harmauteen ja toiset alas pimeyteen.


1950-luku on vahvasti läsnä. Talo edustaa ylemmän keskiluokan luksusta sen aikaisessa Suomessa. Vaikka harvalla nykyäänkään on vaaraa yhtä suureen talon näin hyvästä sijainnista puhumattakaan. 


Raha ja menestys ei tuonutkaan onnea, vaikka kunnianhimoa ja saavutuksia riitti. Se tärkein oli kuitenkin unohtunut.


 Viimeinen vilkaisu Lempi-mummun ryvettyneeseen puutarhaan.


Ette usko, jos sanon että että itse pääpiru ja paholainen antoi merkin tästä talosta ohi ajaessamme.


Kaappi on pakattu täyteen tyhiä kaljalaatikoita. Ehkä lähiseudun puliukkojengi on pitänyt täällä majaansa männä kesinä.



Yläkerrassa on taasen kokoontunut Kanta-Hämeen nuorisojaoston satanistiosasto. Ristiä on seinillä ja katossa vähän joka suuntaan, numeron 666 toistuessa myös useasti. On hieno huomata että nuoret ovat kiinnostuineita raamatusta ja erityisesti Johanneksen ilmestyksen ennustuksellisista jakeista.


Vaikutteita on saatu myös Maya-kulttuurista ja sen ennustamasta muutoksen päivästä, kun taas 'Jesse on likainen' taitaa olla ihan tavallista nuorisokulttuuria, ellei tällä sitten viitata tuttavallisesti erääseen kuuluisaan raamatun henkilöön.



Tennispallo Teneriffan auringon alta. Ihminen, joka pallon on aikoinaan ostanut, ei varmasti osannut kuvitella että se jonain päivänä on yksin särjetyn kotitalon kylmenneellä lattialla. Melkein mikä tahansa muu vaihtoehto olisi kenties tuntunut todennäköisemmältä. Siksi tuntuukin, ettei tulevaisuus mene koskaan niin kuin sen olisi kuvitellut menevän. Asiat joita odotat tapahtuviksi eivä tapahdu, kun taasen asiat joita et villeimmissäkään mielikuvituksesi lohkoissa osaa kuvitella, tulevat todeksi.

 

 Ei väri vyölaukkua pahenna, niinkuin meillä Hauholla on tapana sanoa.


  
Kliinisen lääketieteen laitos Tampereen yliopisto.
Rakkopunktio kuulostaa sangen epämukavalta, mutta onneksi myös anestesian perusteisiin on perehdytty riittävästi. Talossa asunut nuori nainen on opiskellut lääkäriksi. Ilmeisesti ei ole tullut äitä ikävä, koska kotitalo on kuoleman jälkeen jätetty oman onnensa nojaan. Suurin irtaimisto on käyty tyhjentämässä, mutta muuten ei mielenkiintoa ole riittänyt paikan ylläpitoon tai myymiseen.


Lapsikin sen tietää, että digiboxit kasvavat digipuissa, niin kuin maito tulee kaupanhyllyltä ja lihapiirakat sekä mikropizzat saarioisten äideiltä.



tiistai 25. joulukuuta 2012



Tämä autiotupa on hautautunut metsän uumeniin, kesällä tästä ei näy vilaustakaan kolmenkymmenen metrin päässä kulkevalle tielle. Talvellakin saa katsoa tarkkaan mikäli aikoo nähdä sen ohiajaessaan.


Sisäänkäynti on kokenut raskaiden talvien turmelukset. Kuistin kallistusaste alkaa olla samaa kohtalokasta luokkaa kuin Estonialla ennen pinnan alle painumista.




Tämä on niitä paikkoja jossa kummittelee varmasti. Sisään mennessä huomaa ensin ovelle päin käännetyn tuolin huoneen vastakkaisessa nurkassa. Seiniä koristavat kotoisasti muorivainaan koltut, jotka ilmavirta saa hennosti liikehtimään.





Tällaisia prinsessatyylisiä varjostimia harvoin enää näkee, onneksi.


Kevyesti homeoidut toppakengät.


Makkarapaketin kuosi ei ole paljonkaan muuttunut muutamaan vuosikymmeneen. Sisällön muutoksista onkin vaikeampi mennä sanomaan, mutta luultavasti suolen sisällä on ollut jauhoja, teurasjätteitä ja nitriittiä. Niistähän se aito suomalainen makkara on tehty.


Neljäkymmentäkaksi vuotta sitten maailma oli kovin erilainen.


Hauhon Sähkö Oyn lasku muinaisuudesta. Kuinkahan suuren prosentin laskusta muodosti siirtomaksu tuona aikana, kun sähköverkkoa tänne syrjäkylille vasta pystytettiin? Ei kuitenkaan todennäköisesti niin suurta osaa kuin nykyään.




Niinkuin lähes aina, on paikalla käynyt myös pitkäkyntisiä, jotka ovat kääntäneet mökin irtaimiston ympäri rahan ja arvotavaran toivossa. Joskus on kuulemma onnistanutkin ja piirongin laatikosta on löytynyt muutama satatuhatta mummonmarkkaa eläkesäästöjä tai laatikollinen kultakäätyjä, jos ei perikunta ole vaivautunut paikalle penkomaan jäämistöä.


Huomatkaa asumuksen tarkkaan harkittu sävymaailma, lähes kaikissa pinnoissa on vaaleanpunaista, listoista lähtien. Katto alkaa käydä pehmeäksi. Piipun juuresta onkin jo läpireikä kohti pohjoista taivasta.



Sama tunnelma kesät talvet. Unohduksen tunnelma.


Liiterinovi on jäänyt viime vierailiijalta auki. Ilmeisesti kuitenkin pidempi hetki sitten, koska ovi on jo lahonnut lähes olemattomiin.


Liiteri on tietysti täynnä 'sitä itteensä' eli polttopuita ja pihanhoitovälineitä. Suuri osa puista on hirttä, joka on peräisin jostakin jo ammoin puretusta rakennuksesta.


Polttopuiksi pätkityissä hirsissä on tällaisia kirjaimia ja kirjoituksia joiden tarkoitus jää hyvinkin epäselväksi. Mikä lie salaviesti menneiltä sukupolvilta.
 

Täältä löytyy myös historian hämärissä kadonnut rommikori, se kuuluisa ja pahamaineinen numero kolmetoista.


Rommikorillisen jälkeen on suotavaa siirtyä kevyempiin virvoitusjuomiin eli Israelilaisista greipeistä tehtyyn jaffaan. Jaffa grapefruit - produce of israel. Hetki on jo vierähtänyt tämän laatikon matkasta luvatun maan aurinkoisesta aamun sarastuksesta tänne pohjolan pimeyteen. Milloin ylipäänsä pullokorit muuttuivat muovisiksi? Joskin harvinaiseksi alkavat nekin käydä tölkkien tultua yleisimmäksi. No, asioilla ja ihmisillä on tapana muuttua matkan varrella. Siksi täytyykin muistaa kyseenalaistaa menneet, olevat ja tulevat asiat ja arvot pysyäkseen tasapainossa ahneen ja viekkaan yhteiskunnan liukkaalla leikkikentällä.





torstai 6. joulukuuta 2012


Paluu Lasilandiaan.



Valvova silmä ei lepää.


Avaruuskoira ja lumikuningatar toisesta ulottuvuudesta.


Jään saartamana.


'On lasia laulukirjat, lasia ystävät ja lasia elämää tää joka taakse jää.'  Tunnelmiin sopiva runonsäe Kullervo Kivi & Gehenna-yhtyeen kappaleesta Lasinen elämä.




'Everything is so fine it could be
don't let your mind take you in misery
all the feelings you're not so much pleased
they're just to take you to sweet harmony'


Kingston Wall: Take you to sweet harmony.