Pumradalta ei ole kantautunut pauketta enää muutamaan vuoteen.
Keskellä kauneinta harjumaisemaa rönsyilevät rakennelmat ovat kaikessa omituisuudessaan irrationaalisen absurdeja. Jos ei tietäisi mihin tarkoitukseen ne on rakennettu, ei sitä ensi arvaamalla varmaankaan keksisi.
Itselleni tienoot tarinoineen ovat tuttuakin tutummat, sillä ne löytyvät lähimetsäni uumenista. Sadat kerrat on tullut sivuttua aluetta kiertäviä aitoja, lainkuuliaisena kansalaisena niitä kuitenkaan usein ylittämättä.
Sattuipa kerran niinkin, että peura poloinen oli onnistunut pääsemään aitojen sisään, onnistumatta kuitenkaan enää poistumaan sieltä. Pohtiessani kuinka saisin eläinparan vapautetuksi, en keksinyt muuta kuin näyttää sille esimerkkiä, että väljähköjen porttien välistä mahtuu solakampi eläin kyllä kulkemaan. Hölmistynyt elikko ei osoittanut ymmärtämisen merkkejä, vaan jatkoi tuijotteluaan. Seuraavana päivänä kun palasin paikalle, ei metsäläistä enää alueella näkynyt. Lieneekö ottanut neuvoistani vaarin vai oliko joku muu pelastanut valkohäntäisen kulkijan?
Viimeiset laukaukset täällä ammuttiin vain muutama vuosi sitten.
Sponsorien mainokset ovat muuttuneet ajan saatossa nostalgiaa huokuviksi muistoiksi menneiltä vuosikymmeniltä.
Tilaa tähtäilyyn kyllä riittäisi vaikka koko komppanialle samaan aikaan.
Sammaleenvihreä valo luo taianomaisen atmosfääriin hiljaisuuteen. Syvään notkelmaan ei kantaudu maailman melut eikä tuulet.
Suorassa linjassa olevissa asioissa on outoa viehätystä.
Pankkeja tulee ja menee, mutta Kansallispankissa on ystävä aina.
Soo soo sitten. Hämäräperäinen tutkimusmatkailija joutuu toisinaan soveltamaan yleistä säännöstöä etsiessään ikuisia totuuksia.
Ja tässäpä syy toiminnan lakkaamiselle. Esi-isät eivät kaikessa tietämättömyydessään osanneet arvata millaisen karhunpalveluksen tekevät asetellessaan ampumaradan hiekkaharjanteen syvimpään kohtaan keskelle parahinta pohjavesialuetta, jossa maankuori kyseiseen elämän eliksiiriin on vieläpä ohuimmillaan. Sadat tuhannet ja miljoonat ammutut lyijyluodit ovat maaperään päästessään sulautuneet kallisarvoiseen pohjaveteen ja sitä kautta ihmisiin. Vaikka lyijyä on joskus pidettyä jopa lääkkeenä, on sittemmin huomattu sen laajat haittavaikutukset.
Niin kuin ennenkin olemme huomanneet, valtaa luonto uskomattoman nopeasti käytöstä jääneet alueet. Ihmisen kaikottua ei mene montaakaan vuotta kun kasvusto saa otteen ihmiskuntaa edustavan pahan yli-insinöörin raivauksista ja rakennelmista. On runollisen lohdullista nähdä, kuinka luonto korjaa asioita omalla tavallaan.
Viimeisen talkoovuoron jälkeen ei ole leikkuria enää näillä niityillä tarvittu.
Vielä on edessä alueen purkaminen ja mahdolliset pilaantuneen maa-aineksen siirtotyöt. Jäämme seuraamaan kuinka alue tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Oma veikkaukseni on, että parin-kolmen vuosikymmenen päästä täällä kasvaa nuori metsä, eikä kukaan ohikulkija enää muista sadan vuoden ryppyä harjunpohjan pitkässä historiassa.
