Elämässä asiat tulevat usein ennustamattomasti, eli niin sanotusti puun takaa. Myös luonnossa liikkuessa voi puun takaa tulla vastaan mitä vain, vaikkapa suohon vajonnut pyöreä tiilitorni. Äkkiseltään se muistuttaa lastensadusta karannutta linnan kamaria, jossa nukutaan sadan vuoden unta suurien ja syheröisten lävitse pääsemättömien pensaiden ja puiden keskellä. Mutta mikäs tämä on? Katsotaanpa lähemmin.
Tuntemattomasta syystä alkavat yläosan tiilet jo antaa periksi.
Rukkia ei sisältä löydy, vaan jotain vinksahtaneempaa.
Meno - paluu.
Lattialla on reilunpuoleisesti lasia ja jotain muutakin sinne viskottua irtainta.
Pahat noidatko täällä ovat temmeltäneet, vaiko tarmoaan purkaneet nuorisolaiset?
Siellä täällä lojuvista pannuista voimme epäillä ensiksi mainittujen olevan syyllisiä hävitykseen ja sekasortoon. Ehkä löydämme vielä nukkuvan Ruususen tai pensaiden suojaan uuvahtaneen hoviväen.
Millaisia bakkanaaleja täällä mahtaa olla pidetty, kun sinkkisankokin on litistynyt paperin ohueksi.
Mutta kas, hävityksen keskeltä sammaleen vihreydestä nousee kaunis kukkanen. Mikähän se lie lajiaan?
Helakan punaisissa lehdissä lukee Made in Finland. Kukka taisi paljastua erinomaisesti aikaa ja säävaihteluita kestäneeksi lauantaimakkarapötkön käärinliinaksi.
Maastosta löytyy muutakin kotimaista: The Original Finnish after sauna deodorant!
Vanha Valio Edamkin yrittää nousta Aleksis Kiven alta. Jos ihmettelette missä tällä kertaa ollaan, voin tutkimuksieni valossa kertoa paikan olleen jokusen sadan metrin päässä sijainneen, jo puretun vanhainkodin vedenottamo. Arkistoista löytyi pari kuvaa ajalta ennen laitoksen jyräystä.
Komea kompleksi. Päällisin puolin paikanpäällä tehdyt täyskiviset rakennuksetkin näyttivät hyvinvoivilta, ainakin myöhempien vuosikymmenten elementtitaloihin verrattaessa.
Kyllä täällä on kelvannut vanhuuden päiviään viettää kuusikulmaisten ikkunoiden ääressä.
Huomatkaa alikulussa vihaisena mulkoileva purkutöiden pääarkkitehti keltaisessa takissaan.
Pumppaamon unohtunut kaatopaikka ylitti myös taannoin uutiskynnyksen paikkalislehdessä, ollen etusivun uutinen.
Joten palataanpa takaisin vedenottamolle. Täällä viihtyisivät fakiiritkin, sillä alue on vuorattu kauttaaltaan lasinsirpaleilla. Särkyneitä lääke ym. purkkeja on myös loputtomiin ja toivoa sopii, että niiden sisältämät pillerit on popsittu parempiin suihin, sillä liuetessaan luontoon päätyisivät ne ennen pitkää pohjavesiin ja osaksi kiertokulkua lisäten siihen oman vivahteikkaan myrkkycoktailinsa.
Harmi tosiaan, että kaikki on palasina. Vanha lasi voisi muuten olla kaunista katseltavaa.
Sadat tai tuhannet suuret säilyketölkit edustavat romutaidetta parhaimmillaan. Tosin väärässä paikassa nekin, lojuessaan luonnonsuojelu- ja pohjavesialueen välittömässä läheisyydessä. Mikä logiikka on ollut alunperinkään dumpata jätteet juuri siihen kohtaan, mistä nostetaan läheiseen vanhainkotiin käyttövesi? Järki hoi. Tai no, ehkä sillä on ajateltu säästä köyhän isänmaamme varoja, lyhentämällä asukkaiden elämää saastuneella juomavedellä. Tosin pullonkauloista törröttävistä Alkon korkeista päätellen, on vanhuksia yritetty myrkyttää myös miellyttävimmin keinoin.
Monenlaista purnukkaa.
Ja paljonko niitä vielä tämän jätevuoren syvyydessä onkaan?
Komea emalinen pisspott. Sopisi vaikka kirjahyllyyn koristeeksi,
Mutta mutta, puusta on tippunut linnunpesä. Ja mitäs nuo lehtien seasta pilkistävät valkoiset ovat?
No luitahan ne. Tässä kohtaa täytyy tehdä pieni juonipaljastus. En ole täällä tänään ensimmäistä kertaa. Olin itse asiassa tonkimassa samaa tunkiota myös eilen ja sitä edellisen kerran viime keväänä. Vaikka menneelle päivälle luvattu myrsky uupui puhuriksi, vihmoi se hetkittäin varsin voimakkaasti. Eilen kun näin luun ensi kerran ja nostin sen maasta, räjähti samalla hetkellä puu tai useampikin poikki aivan lähistöllä, kaatuen melko komean rytinän saattelemana. Sen verran säpsähdin, että luunpätkä putosi kädestä. Noituutta vai sattumaa? Ehkä.
En omista älypuhelinta, eikä nykyään tule kanniskeltua kameraa mukanaan. Joten siksi lähes kaikki seikkailut jäävät jakamatta täällä verkkotodellisuudessa. Tokkopa sillä tosin on kenellekään merkitystä, mutta itse voisi toki muistaa paremmin raunioiden kätköissä koluamisiaan, jos ottaisi niistä muutaman kuvan muistoksi.
Tämähän ei ole ensimmäinen kertaa kun luut kävelevät retkillä vastaan. Viimeksi ihmisen kappaleita tosin löytyi hautausmaan välittömästä läheisyydestä, eli kirkkopihan rinteeseen laskevasta kiviaidasta. Ihmisen kappaleiden siirtymään lienee silloin vaikuttanut maan luonnolliset ja hautausmaan muokkaustöiden aiheuttamat liikkeet.
Mutta huomaatteko, luun toinen pää ei näytä luonnolliselta? Pienen selvittelyn jälkeen paljastuikin, että tämän näköisiä luusta tehtyjä osia on käytetty muinoin jousipyssyissä.
Tarkemmin sanottuna tällaisia käytettiin keskiajalla virepyörinä metsästykseen tehdyissä primitiivi- tai taljajousissa. Miten, milloin ja miksi se on sitten tänne päätynyt, jääkin sitten täydeksi mysteeriksi.
Lähemmällä tarkastelulla löytyy sammaleesta muitakin luunpaloja ja lumpioita. Myllätystä maanpinnasta voimme päätellä jonkin paikalle sattuneen eläimen mahdollisesti kuopsuttaneen löydökset ylös tantereen kätköistä.
Dry bone. Isommat luut ovat käyneet jo melko huokoisiksi. Totisesti, mikään ei ole ikuista. Ei edes ikuisuus.
Käydään nyt samalla katsomassa ne eiliset tuulikaadotkin. Iso puu pitää kaatuessaan ison äänen, tai niin kuin laulussa sanotaan: Mitä suurempi puu, sitä kovempaa se rytisee kun se kaatuu.
Viereinen pystyyn kuollut ja keskeltä katkennut kuusi on kaatunut konkeloon naapuria vasten. Paikalle sattui juuri pari kaupungin metsuriakin sahoineen tuulen tuhoja ihmettelemään. Sen verran ärräpäitä kuului työmiesten turvista, että katsoin parhaaksi pysytellä turvallisen välimatkan päässä, etteivät olisi pätkineet minuakin luiksi luiden joukkoon.
Kolmas kaverus on kaatunut saappainensa niille sijoilleen. Juuripaakku on korkeudeltaan viitisen metriä ja suurin koskaan näkemäni. Kaadon seurauksena on syntynyt hieno monumentti, joka muistuttaa ihmisen paikasta osana luonnon kiertokulkua. Tämä jättiaivoillaan ajatteleva käsiapina kun pyrkii usein parhaansa mukaan tuhoamaan itsensä ja kaiken ympäriltään. Onneksi luonto korjaa tilanteen.
