Keskeltä metsää, kaukana kaikista huonon elämän houkutuksista, löytyy entinen lastenkoti. Lasten kuritus täällä tosin lakkasi jo kuusikymmentäluvun lopulla, mutta jonkinlaista käyttöä ja majoitustoimintaa on ollut aina vuosituhannen alkupuolelle saakka. Paikka on juuri sellainen, jonne pitäisi saapua syysyön pimeydessä tuulen ja sateen aavemaisesti äännellessä muuten hiljaisen talon nurkissa.

Hirsirunkoinen rakennus on pykäisty tontille joskus kolmekymmentäluvulla. Aktiivikäytön hiivuttua unohtui myös ylläpito ja tilanne onkin nyt se, että kaunis minikartano on saanut purkutuomion.

Peilitalossa maailma on vääristynyt, mutta se voi olla todellisuus jos ei ole vertailukohtaa.

Nautinolliset värit hypnotisoivat vielä vuosien haalistamanakin. Myös kahdeksankymmentälukuinen kuvaputkitelevisio saa aikaan lämpimän ailahduksen syvällä sisimmässä.

Kenties itse viikatemies pitää majaansa täällä seudulla liikkuessaan. Ainakin eri kokoista ja mallista viikatetta oli siellä sun täällä mitä erikoisemmissa paikoissa.

Mustaa viittaa ja silinteriä ei sentään löytynyt naulakosta roikkumasta. Liekö ollut taas matkoillaan.

Historian sivujen havinaa. Jaana-lehti, yksi suosituimmista viikkolehdistä aikanaan.

Tee se itse majoitus. Tältä näyttää kodittoman kesämökki, käydäänpä peremmälle.

Paistinpannua, kattilaa ja kantovettä. Ämpäri taasen on toimittanut sivävessan virkaa.

Sekajätteen salaisuus. Tällä kertaa säkin sisältö kuitenkin jätettiin tarkemmin tonkimatta, koska jäljet olivat suhteelliseen tuoreet eli kesältä 2004.

Houkutteleva sohva, vaikka alkoikin jo olla hippasen homestunut.

Hiiren perkeleet olivat käyneet tekemessä pesän nojatuolin istuimeen, vaahdotetun muovimassan lämpöön ja pehmeyteen.

Pinkopahvit repsottelee mutta välikö sen, koska hetkisen päästä koko torppa on nurin.

Piharakennus on, jos mahdollista, ollut vielä huonommalla huolenpidolla.

Kaunis pienoinen koivu kasvaa kirjaimellisesti ikkunan alla, sopivasti seinärakenteen sisällä.

Puuceen punaiset portaat.

Olisi mukava tietää mitä kuuluu piharakennuksen seinään kirjautuneelle Keskiselle. Minkälaiset muistot mahtoi jäädä lastenkodissa vietetyistä vuosista.

Rohkeutta matkaan. Eräästä lukitsemattomasta varastohuoneesta löytyi yllättäen kymmenisen vuotta sitten kadonneen vanhan tuttavan ja kylänmiehen maallinen jäämistö, ei kuitenkaan onneksi ruumista, vaan romut ja romppeet .

Markkinoinnin huumaa muutaman vuoden takaa. Reccireiän päälle laitetusta teipistä päätellen tämä kasetti on kuitenkin saanut uuden paremman sisällön.

Elämä on lyhyt eikä sitä todellakaan kannata käyttää mammonan haalimiseen. Ainoa asia mitä kannattaa etsiä ja tavoitella löytyy yllättävänkin läheltä eli sisältäsi.

Kaitsu ei vaatteilla koreillut vaan oli vaatimattomista vaatimattomin tämän maailman matkaajista. Minkäänlaista katkeruutta tai vihaa ei ollut kasvanut sisimpään, vaikka osa yhteiskunnassa oli vähäinen ja suoraan sanottuna ulkopuolinen. Takana oli vuosia vastoinkäymisiä, aina kotitalon palamisesta savuiseen ja huuruiseen kunnan vuokra-asuntoon päätymiseen. Vaikka talo oli palanut, käveli Kaitsu rakkaalle pihamaalle lähes päivittäin huolimatta siitä, että matkaa kertyi toistakymmentä kilometriä edestakaisin. Ehkä elämä ihmisten ilmoilla ei tuntunut omalta, vaan rauhaa oli lähdettävä etsimään luonnon äärestä. Pieni ihminen, mutta suuri persoona.

Kai Valdemar Havilan muistolle.