Taas on tullut aika tehdä tikusta asiaa, tällä kertaa tulitikusta. Matkamme jatkuu syvemmälle suomalaisen teollisuuden alasajon hurmokselliseen kierteeseen loistonsa nähneiden teollisuusniklaamon ja tulitikkutehtaan hämyisiin maisemiin. Tämä luonnonkaunis alue enemmän ja vähemmän kauniine rakennuksineen nauttii laskevan auringon kajoa korkean harjun koillisrinteessä. Noin kymmenestä puutalosta ja muutamasta teollisuusrakennuksesta koostuva kokonaisuus kutkuttelee mukavasti aivojen näköaisteja hallitsevaa osaa.
Itse tehdastoiminta lakkasi joskus hilpeällä 70-luvulla, tuotantotilat ja -laitteet kun olivat auttamattomasti vanhentuneet ajan vaatimuksiin nähden. 1800-luvun lopulla päivätyn lehtileikkeen perusteella tikkuja ehdittiin kuitenkin tehdä kohtalainen määrä. Näin meille kertoo sanomalehti Hämäläinen: 3.8.1889: ”Tapaturma. Maanantai-aamuna sattui tulitikkutehtaalla, että erään työmiehen, Juho Lindroos’in, piti panna remmiä katossa olewaan pyörään, jolloin remmi kiskasi irti hänen wasemman kätensä, jonka heitti nurkkaan, pyöritti häntä itseänsä kaksi kertaa ympäri ja riisti nahan hänen seljästänsä, ennen kuin apuun päästiin. Käsi wietiin kirkkomaalle ja mies on itse lasaretissa. Hän oli jo pienestä saakka ollut tulitikkutehtaassa, jolla ajalla fosfori oli syönyt pois hänen alaleukansakin ja nauttii nyt eläkettä tehtaalta, mutta tahtoi vielä totuttuun tapaansa olla silloin tällöin työssäkin.”

Toiminta alueella on hiipunut aina 80-luvun alusta saakka saaden viimeisen iskunsa vuosituhannen alussa, silloisen ylläpitäjänsä ja omistajansa kuukahdettua rehevöityneeseen rinteeseen. Edesmennyt Mäkis Pekka jätti jälkeensä jättimäisen määrän romua ja rompetta. Toki aarteitakin oli joukossa satoja tuhansia kiloja, eli 70-lukuista kuorma-autokantaa ja valtava varasto kaikkea mahdollista ja mahdotonta varaosaa. Varkaat, romukappiaat ja keräilijät tyhjensivät alueen silmänräpäyksessä, kuin shakaalit mädän lihan löytämästään haaskasta.
Pekka-setähän oli paikkakuntansa tunnetuimpia pelimiehiä aikoinaan. Liikemies, joka pyöritteli Suomen silloista raskaiden ajoneuvojen kauppaa mennen tullen, mutta ajautui ajan saatossa paitsioon bisneksistä. Parhaina päivinään parisataa työntekijää työllistäneen yrityksen tarunhohtoinen jatkumo ajautui syvään syöksykierteeseen, päätyen viimein siihen, mistä oli alkanutkin eli yhden miehen pieneksi pajaksi. Vuosien työstä oli jäänyt vain valtavat hallit ja nelisensataa ajan ohittamaa kuorma-autoa, jotka hiljalleen maatuivat metsänreunassa kilpaa syksyn lehtien kanssa. Surullinen juttu.

Juopot, nistit ja nuoriso löysivät myös paikan kokien sen omakseen. Sohvaa, sänkyä, tuolia, skeittiramppia ja värikuulasotarataa löytyy lähes jokaisesta hallista. Puutaloissa tuulelta ja tuiskulta suojassa ovat päivittäisiä annoksiaan nauttineet kodittomat sekakäyttäjät. Mainitsematta ei tule myöskään jättää graffittimaalareiden taideteoksia, jotka täyttävät jo lähes kaikki seinät ja katot rikotuissa rakennuksissa.

Vaatimattomat neljä kerrosta, ja neliötä varmasi lähemmäs neljäsataa.

Peremmälle vaan vaikka pelottaisi. Joka paikka on vuorattu lasinsiruilla, neuloja sen sijaan ei näy missään vaikka suurin osa lähiseudun asukkaista karttaa aluetta peläten, että suonensisäisiin päihdyttäviin lääkkeisin koukahtaneet mielipuolet hyökkäävät neulat tanassa alueelle tunkeutuvien ihmisten kimppuun.

Kaikki rikottavissa oleva on rikottu. Ihminen käyttää elämänsä aikana järjettömän määrä enrgiaa turhuuteen. Ensin rakennetaan, sitten hävitetään. Nykyajan äärimmilleen viedyssä tehokkuudessa tämä korostuu entisestään. Teet niin tai näin, kaikki on kuitenkin turhaa, jos sinulla ei ole aikaa.

Hyvää huomenta ja parempaa huomista, toivottavasti.

Tämä paikka olisi yksi suuri taideteos mikäli sitä ei olisi paskottu mielivaltaisesti.

Kodittoman arkea.

Kauniita, persoonallisia puutaloja, mutta valitettavan huonossa kunnossa.

 

Villintyneet puutarhat kertovat eletyn elämän iloista.

 

Myös pyromaanit ovat löytäneet tiensä paikalle. Talo toisensa jälkeen nousee savuna ilmaan. Jäljet tulee viimeistelemään iso paha kaivinkone kolisevalla kauhallaan ja poff, kaikki on poissa. Mutta ainakin yksi taho on iloinen, kaikki rakennukset nimittäin sijaitsevat kaupungin vuokratonteilla ja näin tämän köyhän valtiomme vaatimaton osanen säästää kohtuullisen summan purkukustannuksissa.

Alueen varsinainen helmi on entinen tulitikkutehdas. Paikalleen muurattu rakennus koristeellisine puitteineen ja kaari-ikkunoineen on kuin keskisen Euroopan rakennuskannasta tänne pohjan perille reväisty. Tämäkin äärimmäisen kaunis rakennus on valitettavasti saanut tuta teini-iän pohjattoman pahoinvoinnin.

Ilmojen halki kulkevassa kävelysillassa kiikkui narun jatkeena vuoden päivät entisen toimitusjohtajan huoneesta löytynyt nuken rohjo, aiheuttaen hämmennystä ilta hämärissä paikalle saapuneisiin uteliaisiin.

Sitten askel käykin jo kielletylle vyöhykkeelle. Ovimiehen virkaa toimittaa vanha tuttu synkkähipiäinen hahmo.

Fiilis muuttui heti astuessa aulaan. Mestat on jakautuneet erilaisten kävijäkuntien kesken. Tämä rakennus on selvästi kokeneempien käyttäjien huudeja.

Vaikka tuhoja on tehty, ovat paikat yleisilmeeltään huomattavasti siistimmät kuin muissa rakennuksissa. Tunnelma on mystinen, rakennus on täysin vehreiden puiden verhoama.

Mieto vai tulinen? Paikallinen kebabbila on pitänyt pikkuhuonetta ilmeisesti jonkinlaisena välivarastonaan. Lihat olivat ilmeisesti jatkaneet matkaansa parempiin suihin ja oheisherkutkin olivat puolillaan.

Psykedeelisen ufomiehen janus-kasvot. Tässä luolassa on vedetty pitkää trippiä, ja nyt ei viitata pillimehuun.

Baby Björn. Tässä vaiheessa voi miettiä miten tämä rintareppu on löytänyt tiensä tänne lian ja saastan keskelle. Vastauksia ei keksi kuin yhden.

Ja tässä loput. Muualla maailmassa miljoonakaupungeissa tämä näky ei ole edes harvinainen, mutta omin silmin nähtynä täällä koti-Suomessa se lyö kyllä lujaa kasvoille. Parempi- ja huonompiosaisten jakautuminen on kiihtynyt muutaman vuosikymmenen sopusointuisen rinnakkaiselon jälkeen.

Kuka pelkää pimeää huonetta? No ainakin minä.

Täällä on joku pitänyt nuotiota useampaakin otteeseen. Savun haju oli melko tuore, ehkä jopa eilisiltainen. Sinänsä outoa oli ettei puurakenteet olleet kuitenkaa palaneet, ehkä tulenteko on ollut usein toistuvaa mutta hallittua.

Lämpökeskuksen katto on romahtanut. Näkymä on suorastaan surrealistinen, kun paikalleen kantattu peltikatto on vääntyillyt romahduksen yhteydessä uusiin muotoihin. Taas on kehuttava työnlaatua, sillä katon saumat eivät ole romahduksesta huolimatta avautuneet kuin paikka paikoin. Hienoa!

Mykistävä näkymä, uusi ja vanha kohtaa.

Romahtaneen katon alla on salabaarin houkutteleva ovi, kuin suoraan epätodellisuuden höyryävistä viemäristä tai syntisestä 70-lukulaisesta sarjakuvalehdestä.

Tämä lipunmyyntikoppi kirjoituksineen vie totuuden lähteille. Kenties pystyyn kuolleet hipit tarkoittanee tässä yhteydessä psykedeelien avuilla sfääreihin itsensä singauttaneita trance-hippejä, jotka ovat jaloillaan mutta minkäänlaisen inhimillisen kontaktin tavoittamattomissa.

No mitäs ihmettä? Oven edustalle on maalattu tuttu kuvio. Maallikolle tämä kiekura ei välttämättä herätä ahaa-elämystä, mutta elämäntapahörhölle se nostaa muistilokerosta asiayhteyden Ior Bockin muinaisjumalalliseen tarustoon josta voi lukea painettua sanaa Bockin perheen saagakasi nimetystä kirjasesta..

Myös tietokoneen muistilokerosta löytyi vahvistus tälle mielijohteelle. Sillä sama spiraalinmallinen kuvio on Sipoossa Gumbostrandin Kyypelivuorella akan kaatumiskivellä. Hämmästyttävää, mutta helposti selitettävissä olevaa, sillä eräässä suuressa maisemaikkunoin varustetussa hallissa täällä tehdasalueella on järjestetty salaisia transsitanssibileitä vielä muutama vuosi sitten. Ior Bock vainaahan oli ensimmäisiä suomalaisia Goa-hippejä ja kyseinen kylä tunnetaan äärimmäisistä trance-bileistään. Muun muuassa Iorin viisikymmentävuotisjuhlille oli kokoontunut parisen tuhatta bilettäjää juhlimaan tätä pyhää tarinankertojaa. Virkavalta tosin nappasi töpselin irti porukan tanssahdellessa itseänsä transsiin rytmisen musiikin avulla. Eikä myöskään sovi unohtaa, että Ior järjesti täällä Suomessa Sipoon huvilallaan joka vuosi Kristiinan-päivän tanssiaiset kaikelle kansalle ja ainoa taho, joka niissäkin juhlissa aiheutti häiriötä oli virkavalta.

 Trancehallin ovella on vastassa vanha tuttu, krokotiili Genan retkumpi serkku Dena.

Häikäisevä lumous heijastuu verkkokalvoille keskipäivälläkin. Vaikka musiikki ei pauhaa eikä missään näy ristin sielua, on paikan fibat vahvasti positiiviset.

Hienoisesta epäjärjestyksestä ja sotkusta huolimatta tanssisalin feng-shui on kerrassaan riemastuttavan ilmava. Valo tulvii jokaisesta tuutista ja maalaukset antavat julki itsensä täällä modernin ITE-taiteen kehdossa. Kerros on verrattain korkealla ja järvinäköala lumoaa jopa ikänsä rannan liepeillä asuneen.

Kaikesta koetusta kauneudesta ja mystisestä tunnelmasta huolimatta on taas aika peruutella takaisin kotipuoleen päin. Matka oli päihteetön ja energiavirtauksiltaan positiivinen, joten se sopii myös perheen pienimmille. Kiitos seurastanne.