K-kirjaimella alkavat kirjoitukset saivat hiljattain lisäystä eräästä esi-isästäni kertovan historiikin myötä. En tiedä kuinka yleistä tällainen kirjaimeen jumittuminen on kirjoittajapiireissä, mutta sallittakoon se. Mainittakoon myös tässä yhteydessä yksi julkaisematon ja hieman keskeneräiseksi jäänyt Kuutio niminen käsikirjoitus, joka tuskin koskaan tulee kylläkään näkemään päivänvaloa, sillä sen aihe oli ehkä hieman liian science fictionia maalaispojan tekemäksi ja pahaksi onneksi eräs toinen kirjailija ehti julkaista kesken kirjoitusprosessin samaa nimeä kantavan teoksen. Eikä oman kirjailuni nimeä voi helposti vaihtaa, sillä kuutio on siinä niin keskeinen elementti ja tapahtumakenttä, että kaikki menettäisi muotonsa, jos muotoa vaihdettaisiin.
Selvää, eikö vaiko?
Harrastelijahistoriikki sen sijaan on sukellus vanhojen sanomalehtien musteisille sivuille. Paitsi että lehdet, joita tutkimuksessa käytettiin, olivat digitoitu kansallisarkiston valtaviin tietokantoihin. Se ei kuitenkaan estänyt löytämästä niiden sisällöistä yhtä ja toista menneen maailmaan tietoa, päin vastoin. Selailun saattoi tehdä kohdennetusti kotisohvalta villasukat jalassa ja kahvikuppi mukavasti toisessa kädessä. Ei siis hiirien syömiä ja ullakontuoksuisia lehtiä niiden välistä pomppivine papanoineen. Vaikka onhan alkuperäisissä konkreettisissa objekteissakin oma tuntumansa, jota sileä digimaailma ei tarjoa.
Vaikka aina ja kaikkialla sanotaankin, että lyhyestä virsi kaunis ja vaikeneminen on kultaa, niin onko se sitä? Pienen tiivistelyn jälkeen jäi käsikirjoitukseen vielä miltei kahdeksankymmentä A4-liuskaa alku- ja loppusanailuineen. Sivuille toki mahtuu varmasti vielä tiivistettävää ja korjailtavaa aina kirjoitusvirheistä lähtien, mutta muuten aihetta käsittelevä paketti on kyllä aika mukavasti jo koossa. Nähtäväksi jääkin miten se tästä mahdollisesti vielä jatkojalostuu.
Kuten käsikirjoituksen kansilehti lupailee on pääosassa jo heti sotien jälkeen edesmennyt isoisoisäni ja seutu, jonka silloisiin tapahtumiin ja myös tulevaisuuteen hän on elinaikanaan vahvasti vaikuttanut. Pyrkimyksenä oli koota tukeva ja monipuolinen kertomus Hauhon Eteläisten kylän 1900-luvun alkuvuosikymmenten kulttuurillisesta ilmapiiristä yhdistys- ja seuratoimintoineen, sekä näistä ja muista yhteisistä ja yhteisöllisistä riennoista suruineen ja iloineen.
Tuota K-kirjainta tasapainottaakseni täytyy sanoa, että onhan niitä V-alkuisiakin jo ehtinyt livahtaa pari kappaletta. Lisäksi tekeytymässä on kaksi S-kirjaimella alkavaa teosta. Toinen on jo aiemmin näissäkin yhteyksissä maalailemani 30-luvun lopun Helsinkiin sijoittuva jännityskertomus nimellä Suurkirkon mysteerio - sielutieteitä ja salaoppeja.
Toinen tekeillä oleva opus onkin sitten hieman eri sarjaa, sillä sen sivut täyttyvät tarinoinnoin lisäksi valokuvista. Tällä kertaa otokset eivät sentään ole itse pokkarikameralla räpsimiäni, vaan osaavampien ottamia. Loppuvuodesta sain sovittua kymmenkunta kuvankäyttölupaa eri tahojen kanssa tätä työn alla olevaa teosta varten. Tarinaakin toki on, mutta sekin on täysin tosipohjaista ja tapahtunutta todellisine henkilöineen. Siksikin oli hyvä tehdä tällainen historiikinkirjoitusharjoitus ennen tositoimia. Sitä en tiedä riittävätkö rahkeet ja tekninen osaaminen tällaiseen projektiin, mutta kokeilemattahan se ei selviä. Vaikka tulihan tuossa Varjojen mailla vihkosen kanssa jo kuvienkäsittelyä hieman kokeiltua, samoin kuin Valoon kirjan autenttisista valokuvista kootuissa kansissa.
Metsäänkin on toki tullut tosinaan ajeltua näiden harrasteiden parissa, ilman viittausta luontoon ja sen mittaamattomiin arvoihin.
Kuilu sai myös uudet kannet koevedosten hieman mönkään menneiden pahvien tilalle. Nyt teos tarjoileekin sisäisten harhojen lisäksi niitä myös ulkoisesti optisen illuusion merkeissä.
Etukannen kuvassa ollaan selkeästi sisätiloissa, kun taas otoksen jatkuessa takalehdelle ollaan ulkona kuin lumiukot.
Missä totuus? Sitä ei moni tiedä.
Mutta se siitä. Lopuksi vielä pieni iloinen maininta siitä, että näitäkin raapustuksia ja suttuisia kuvamatkoja käy joku vielä joskus katselemassa. Keskimääriin kävijäkuntaa mitataan muutamissa sadoissa viikkotasolla, mutta välillä sattuu suurempaakin sukseeta. Alkuvuodesta jouduinkin hieraisemaan silmiäni kävijälaskurin kertoessa sivuilla käyneen vajaan viikon aikana useamman tuhatta lukijaa. Myös yhteydenottoja, varsinkin autiotaloseikkailujen ja mystis-kryptisten kirjoitusten osalta tulee silloin tällöin.
Nähtävää ja mietittäväähän maailmassa riittää, joten matkataan jatkossakin kokemisen kautta kohti tulevaisuuden tuntemattomia teitä.
