sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kanta-Hämeen sydämessä kauniin järven rannalla sijaitsee jo melkein unholaan jäänyt sahateollisuuslaitos. Paikalla on ollut puunjalostustoimintaa jo 1900-luvun alkupuolelta viime vuosituhannen loppuun asti, kunnes sahan ja kiinteistön nykyisin omistava yksi maailman suurimmista metsäteollisuusyhtiöistä sen lakkautti vanhanaikaisena ja tuottamattomana. Aivan käyttämättömäksi se ei kuitenkaan jäänyt, sillä tiloissa alettiin harjoittaa puunkuivaus- ja määrämittaansahaus toimintaa, jossa allekirjoittanutkin työskenteli ennen armeijaan lähtöään.
Parhaina vuosinaan saha työllisti lähemmäksi kaksisataa työntekijää ja työtä tehtiin jopa kolmessa vuorossa kellon ympäri. Sahalla oli oma ruokala ja asuntoja työntekijöille. Tänään paikalla on vain pysähtyneisyys, kun raskaat koneet ovat hiljentyneet ja rakennukset jäänet vailla ylläpitoa.
Tervetuloa mukaan opastetulle kiertokäynnille suomalaisen metsäteollisuuden menneeseen aikaan.


Saha-alue toivottaa iloisesti tervetulleeksi heti ovella. Asiattomilta saattaa olla pääsy kielletty, mutta kirjoittajalla on tunnetusti asiaa enemmän kuin Karpolla, eli peremmälle vaan.


Uusi portti, mutta vanhat kujeet. Jostain syystä hiljentyneelle teollisuusalueelle on rakennettu uudet aidat ja portit sitten viime näkemän.



Sahan välittömässä läheisyydessä ja aidatun alueen sisäpuolella sijaitsi kolme työläisten asuinkäyttöön tarkoitettua rakennusta. 50-luvulla rakennetut puurunkoiset talot ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen viime käynnin jälkeen.




Jäljellä on vain murusia menneestä ajasta ja värimaailmasta.






Vain ylimmän kuvan raput ovat enää jäljellä laitoksen johdon toimistorakennuksesta, joka on purettu ilmeisesti viime syksynä. Muut yllä olevat kuvat ovat reilun vuoden takaa.



Parkkipaikat ovat metsittyneet käytönpuutteen vuoksi. Ylemmillä tahoilla on ollut nimetyt pistokepaikat järvinäköalalla, kun taas rahvas on saanut parkkeerata autonsa sekaparkkiin hieman sivummalle.
Mitä mahtaa kuulua Mäkis Sepolle nykyään?


Ensimmäisenä varsinaisella saha-alueella tulee vastaan työpiste jossa tehtiin rimoja eli lattareita puutavaran pinoamista varten. Tässä katoksessa tuli jokunenkin tunti työskenneltyä edesmenneen Erkki-Merkin kanssa.


Muistathan noudattaa työturvallisuuslainasäädäntöä. Tässä sovellettuna köyhän miehen automatisointijärjestelmä kyseiseen koneeseen.


Halli itsessään on  noin 250 metriä pitkä. Vasemmalla niin sanottu märkäpuoli ja kuvasta oikealle jatkuu uusipuoli, jossa mm. mittaan sahaus ja niputustoiminnot toteutttiin.


Märän puutavaran sisäänmeno tapahtui täältä, josta se kulkeutui eri työvaiheiden jälkeen kuivattuna ja siististi niputettuna alemmassa kuvassa olevaan ulostuloon talon toiseen päähän.



Ei Pekoille.




Kuinkahan monta erilaista ohjetta ja varoitusta kiinteistössä on? Monesti ihmettelin, ettei saha palanut, koska suuri enemmistö työntekijöistä tupakoi runsaasti ja missäs muuallaakaan kuin siinä omalla työpisteellä. Lattialla ja kaikissa mahdollisissa raoissa on ruutikuivaa pölyä. Siinä olisi saattanut olla vakuutusyhtiön kanssa vääntämistä, jos vahinko olisi käynyt.


Suurimman osan päivästä istuin tuolla tuolilla työnnellen pitkällä työntimellä lattareita varvien väliin ja ohjauspöydästä koneiden nopeutta sekä muita toimintoja säädelleen. Varsinkin pakkasella koneet toimivat huonosti ja vähintään joka toinen viikko jostain pamahti hydrauliikkaöljyt pihalle, tai ketjut luiskahtivat paikaltaan.
Talvella oli todella kylmä istua useampi tunti paikallaan, koska lämmityslaitteita ei voitu kytkeä päälle suuren tulipaloriskin vuoksi eli kun pihalla oli -25c, niin sisällä oli saman verran. Tuulelta sentään oli suojassa seinien sisällä. Ehkä myös kylmyyden takia lämmikkeen nauttimista työaikana katsottiin läpi sormien ja välillä sitä lähdettiin kesken päivänkin Totti-Matti vainaan kanssa hakemaan lähimmästä Alkosta lisää, jos sattui loppumaan.




Kaunista kuin paremmassakin taidenäyttelyssä. Alimmassa kuvassa olevasta kiramosta kulki kuiva puu yläkertaan sahattavaksi. Kulkutie työpisteelleni tapahtui tämän ketjukuljettimen yli, mikä ei nykyään taitaisi sopia työsuojelupiirin tarkastajalle. Muutamatkin läheltä piti tilanteet oli kiramon halki kävellessä ja sivusta tulevien lankkujen yli loikkiessa.


Proffan työpiste. Entinen rapajuoppo, joka oli tullut uskoon ja raitistunut. Lasisilmällä ja viiksillä komistettu, sekopäisen keksijän oloinen mies, minkä johdosta lempinimikin oli tullut. Silmän puhkeamiseen liittyy sellainen tarina, että Proffa oli työskennellyt nuorempana työvoimatoimiston pakottamana autokorjaamolla. Kerran auton roiskeläppää ruuvimeisselillä irrottaessan hän löysikin sen ruuvimeisselin silmästään. Pitäkää varanne, koska näinkin siis voi käydä.


Hissin monttu. Jokunenkin jänis ja rusakko on tuohon monttuun tippunut kohtalokkain seurauksin. Maan tasalla olevaan kerrokseen eksyivät metsän eläimet yllättävänkin usein. Suurin osa selvisi ehjin nahoin, mutta kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita.


Rappusia ja tasoja menee ristiin rastiin loputon määrä.


Juna jolla siirrettiin kuivattu puu hissille.


Uunista tulleiden ja purettujen taapeleiden lattarit kulkivat liukuhihnaa pitkin tänne niputukseen.



Lämpövoimala jossa poltettiin haketta. Voimalasta kulkee maan alla putkistot muutaman sadan metrin päähän varsinaisen saharakennukseen, jonka kuivausuunit saavat lämpönsä täältä.
Puhutaan että voimalaan olisi joskus hirttänytkin joku työntekijä itsensä.


Kas, löytyihän ne kadonneet talotkin. Tuhannen turskan päreinä betonisesta hakevarastosta.


Muuntaja hapantumassa. Hyödyttömänä ja hylättynä.



Tämänkin sahan maa-alueet ovat äärimmäisen saastuneita. Tähän kohtaan mistä kuvat ovat otettu, ollaan kovaa vauhtia kaavoittamassa tontteja vapaa-ajan asunnoille. Onhan paikka mitä kauneinta kalliorantaa, mutta maaperä on todella myrkkypitoinen.





 
Aluetta on siivottu paljon, sekä maata vaihdettu ja puhdistettu tuhansia kuutiometrjeä. Edessä on loputon työmaa ja todennäköisesti kenen muunkaan, kuin veronmaksajien rahoilla.



Kiinteistön kalustoon kuuluneen yltäpäältä öljyisen huoltomiehen, eli Rasva-Matin, Volvo ja Fiat  viettävät iäisyyttään muiden romujen joukossa. Jostain on tiensä tänne autojen hautausmaalle löytänyt myös Padasjoen kunnan entinen kirjastoauto.


Paikkoja joita harva enää muistaa.


The hatch.


Myös veneellä on kuljettu töihin. Huomioon ottava työnantaja on rakentanut jopa venevajan vesitse saapuville työntekijöille. Iso laituri johon tukkeja hinanneet troolarit saivat kiinnittäytyä, on jo lahonnnut tunnistuskelvottomaksi. Siitä alkaa olla useampi vuosikymmen kun tukinuittokulttuuri katosi tukkien noustessa pyörille. Uusi tehokkaampi ja nopeampi kuljetusmuoto ei kuitenkaan pelastanut tätäkään sahaa.


Paikallinen erikoisuus. Sahan lähimaastossa on asfaltoitu tie joka alkaa keskeltä metsää ja päättyy metsään, johtamatta mihinkään. Kuinkahan asfalttikoneet on aikanaan saatu paikalle metsän keskelle, ja miksi ihmeessä ja mihin käyttötarkoitukseen tie on ylipäänsä tehty. Siinä on kysymyksiä joihin tuskin koskaan saadaan vastauksia.

4 kommenttia:

  1. Mahtava juttu jälleen kerran! On hatchit ja mystiset asfalttitiet, suoraan kun Lostista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi elämän lost! Melkein kävi 'toiset' kimppuun kun pyörittiin siellä :D

      Poista
  2. Kettulasta isäkin ajoi lankkua kun saha oli toiminnassa...

    VastaaPoista
  3. Kettula on kyllä legendaarinen paikka ja yhdistää monia ihmisiä ja elämäntarinoita. Meidänkin ukko ajoi haketta joskus 80-luvulla sieltä Valkeakosken paperitehtaalle. Muistan paikan jo niiltä ajoilta ja varsinkin sahan ruokalan mistä sai pullaa ja jaffa.

    VastaaPoista