Babylonian ostossyövereiden laitamilta, pienen metsikön sisältä, löytyi yllättäen talo. Siis heti sen  jälkeen kun metsää ei enää ollut. Tässä lähiympäristössä on tullut pörräiltyä suuntaan ja toiseen satoja kertoja tätä autiotupaa huomaamatta. Vieressä sijainnutta, jo edesmennyttä, autiotaloakin tuli kuvailtua useaan otteeseen, mutta sankka viidakko esti seurueemme sattumanvaraisen navigoinnin sadan metrin päässä sijaitsevalle kohtalotoverilleen.

Perinteiseltä rintsikalta se näyttää. Sijainti muihin sodanjälkeisiin uudisrakennuksiin on tosin kummallinen sillä se on rakennettu entisen suon, nykyisen ostoskeskuskesittymän laitaan, noin kilometrin päähän lähimmäisestä varsinaisesta asevelikylästä.

Vieressä komeillut 50-lukulainen porvaristalo edusti kuitenkin eri tyyliä verrattuna tähän rutilukseen.

Portailla tuoksuu ikääntyneen poikamiehen blues. Kosteus on kaivanut kolojaan rakennuksen seiniin ja syövereihin.

Poissa ovat Rekku-koira ja isäntä. Tilalla kohta asfaltoitu pihamaa ja teollisuushalli.

Arabian tassit ovat unhoittuneet kuivausritilään. Se on kuitenkin pientä sen rinnalla, mitä kaikkea muuta näissä huoneissa elettyä elämää ollaan unohtamassa ja jyräämässä pois kehityksen tieltä.

Ihmettelen edelleen astioiden jäämistä, muuten tyhjennettyyn taloon. Yleensä sentään viimeisen asukkaan kauhtuneen verryttelyasun on perikunta jättänyt roikkumaan  naulakkoon.

Kuluneen oloista, mutta ei se mitään. Nyttemmin talo on jo jyrätty nurin muistoineen kaikkineen.

Vaikka ollaan suoperäisen maaston välittömässä läheisyydessä on kellari hämmästyttävän kuiva. Yleisesti ottaen aikalaistalojen aluksissa on ongemia maakosteuden kanssa, joita sittemmin on yritetty paikkailla asentamalla salaojituksia ja patolevyjä. Tosin täällä kohdatulle yllättävälle kuivuudelle saatta olla selityksenä kaikkien ikkunoiden puuttuminen koko talosta ja myös kellarikerroksesta.

Yksinäinen pinnatuoli tunnelmoi puuvajan seinustalla...

...ja pihalla tunnnelmoi punainen paatti. Ihmettelen miksei vesikulkine ole pukeilla, vai onko joku napannut siltä trailerin kölin alta. Tiedoksi muuten, ettei Motonet ole millään tavalla tukenut tai rahoittanut näitä seikkailuja, vaikka tämän kertaisissa kuvissa ahkerasti taustalla esiintyykin. Kyseessä on vain valokuvauksellisen kontrastin luominen ja tunnelman syvyyden lisäämiseksi käytetty tehokeino, tiensä päässä olevan autiotalon ja uututtaan kiiltelevän hypermarketin symbioosissa.

Tälla laivalla ei taida enää perille päästä. Tai riippuu toki siitä mihin on matkalla.

Tällä kertaa kuvailu loppui lyhyeen tontin ja talon jyräävän grynderin jyrätessä paikalle citymaasturillaan. Lyhyen sananvaihdon jälkeen poistuimme paikalta, tai tontinhaltijan sanoin: vartioidulta yksityisalueelta. Sikäli kummallinen sattuma, että tällaiseen kaiken keskellä ja kaikkien töllisteltävänä olevaan kohteeseen ei ensimmäisenä uskoisi yllättäjän saapuvan. No tällä kertaa kuitenkin kävi näin. Jatkossa paremmalla onnella.