Tulin pitkin turuntietä, hämäläisten härkätietä. Mistäs tunsit meidän portin? Näin teidän unohdukseen ja autioitumiseen viittaavan portin.

Navetta edustanee sodanjälkeisen nousukauden aikaista arkkitehtuuria. Tällaisia näkee maalla joka toisen entisen pienviljelystilan pihapiirissä joutiloimassa.

Aikanaan ahkeralla käytöllä olleet ovet ovat nyt saanet rauhan, jota ne tuskin kuitenkaan kaipasivat.

Lantatunkio ei enää tuoksu, eikä virtsa ynnä muut kuona-aineet imeydy ohuen maakerroksen läpi pohjavesiin. Lähistöllä toimiva kaatopaikka hoitaa kuitenkin monin verroin myrkyllisemmät keitokset äitimaan sisimpään, josta ne ennen pitkää jatkavat matkaansa telluksen pinnalla tepasteleviin kaksi- ja nelijalkaisiin, unohtamatta myöskään matelijoita sekä lento- että uimataitoisia elollisia.

Kellarin katollekkin on jo kasvanut kelpoisen kokoisia puita.

Arviolta kahdeksankymmentälvun lopulla valmistunut piharakennus ei kauaa ehtinyt palvella talon asukkaita, sillä suorittamieni monimutkaisten laskelmien mukaan, on elämä kaikonnut tältä kahden pikitien väliin kiilatulta tontilta ennen Ahtisaaren virkaanastujaisia.

Melko moderni pihasaunakin paljastuu talousrakennuksen uumenista. Suihkut ja kaikki. Ihmettelen vain, miksi kiukaan hormiin on yhdistetty lämminvesipata, vaikka seinän toiselta puolelta löytyy varaajakin. Toki säästöhän se on pienikin säästö, eikä periaatekysymyksistä tingitä.

Kattokoukusta lie katkaistu hirttoköysi ja sen jatkeena hiljalleen heilunut isäntä lopullisen tuomion kolahtaessa postilaatikkoon. Talo nimittäin sijaitsi ikävästi Helsinki-Tampere moottoritien edessä. Valtio käytti oikeuttaan ostaa maat ja loppuviimein tien välittömään läheisyyteen jäänyt talo puretiin. No, suurempiakin pakkosiirtoja on maailman historiassa tehty ja vieläpä ilman minkäänlaista korvausta. Henkiinjääminen on useimmiten ollut paras ja ainoa palkka viranomais- tahi sotilastahojen toimeenpanemista pikamuutoista.

Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritien suojaetäisyys lainmäärämissä puitteissa tekee asuinrakennuksemme olemassaolon mahdottomaksi.

Hämeenlinnan puhtaanapidon peltiastiaan on jäänyt vain tyhjiä vinettopulloja. Muuten nurkat on tyhjennetty pienintäkin esinettä myöten, mikä autioituneissa rakennuksissa on melko harvinaista.

Leikkimökki seisoskelee melko surullisen oloisena luonnontilaan palautuvassa puutarhassa. Käyvätköhän entiset asukkaat koskaan katsastelemassa paikkoja?

Minne lie lemmikit joutuneet tästä häkistä lähdettyään.

Ensin meni usko yhteiskuntaan, joka kiikutti pakkolunastuspaperit postilaatikkoon. Valitusten ja alempien oikeusasteiden päätösten jälkeen meni myöskin toivo siitä, että tuleva tie kulkisi jokusen kymmentä metriä lännempänä. Rakkaus isien rakentamaan maahan jäi, mutta siihenkin kenties sekoittui ripaus katkeruutta. Tai sitten ei.