sunnuntai 26. maaliskuuta 2017


Tienpuolen julksivu seisoo juhlavana kevätaamun loisteessa. Vaikka olemuksesta huokuu hienoinen huolimattomuus, ei rakennuksen uskoisi olleen tyhjillään jo likemmäs kaksi vuosikymmentä.


Kompleksilla on näköä ja kokoa, mutta luokattoman huono sisäilma. Monumentaalisen kokonsa vuoksi se on keikkunut purkujonon hännillä aina näihin lopunajan päiviin asti, sillä tämän upean funkkispytingin jyrääminen maksaa enemmän kuin mansikat.


Tyyliä on, sitä ei käy kieltäminen. Ikkunan takana vilkkuu rivistö 70-80 -lukuisia iloisen värisiä koulutuoleja, jollaisten liukkaita muovipintoja on tullut itsekkin hierrettyä ammoin.


 Ei lisättävää.



Moniulotteinen kolmikerroksinen koulu on ollut aikoinaan hyvinkin edistyksellinen, jollei jopa likempänä futuristista.


Kurkataanpa kulman taakse. Kauhistunut kasvo kivijalassa antaa lupausta sisäpihalla odottavista näyistä.


Olikos se viime kesänä kun Iron Maiden soitteli läheisellä joutomaalla erään entisen teollisuusalueen liepeillä.


Ja toissa kesänä samoilla lauteilla keikutteli ACDC niminen ikämiesorkesteri. Jotta jatkumo olisi täydellinen, täytyy tämän taiteilijan tulla ensi kesänä ikuistamaan myös Guns'n Rosesin kirjaimet näihin seiniin, mikäli rakennus on vielä pystyssä kesänkorvilla, sillä purkutuomio on jo naputeltu kokouspöydän kulmaan.



Nuoriso on luonnollisestikin vieraillut autioilla käytävillä ja jälki on sen mukaista.




 Ikkunoita on rikki siellä täällä ja irtainta on tuhottu nuoruuden tarmolla.




Yksinäinen ikäneito muistelee haikeana Campuksella 1992 järjestettyä tapahtumaa, jossa esiintyi  muun muassa nuori Samuli Edelmann.




Kaiken tuhon ja epäjärjestyksen keskellä on tumpit kuitenkin muistettu laittaa kuuliaisesti niille osoitettuun astiaan.




Koulun uumenista löytyi hiljan Hämeen Linnan pienoismalli, joka koki pelastuksen pienoisista vaurioista huolimatta. Mikä lie ollut tämän puukengän tarina ja tarkoitusperä?




Terveydenhoitajalle ei ole ruuhkaa jonoksi asti.




Viimeisellä tunnilla on opiskeltu ilmeisesti ihmisen biologiaan liittyvää termistöä.




Tässä homekoulujen luvatussa maassa on yksi yhdistävä tekijä lähes kaikille ongelmarakennuksille. Pikku hiljaa niihin varastoidaan vanhoja tai muista sisäilmaongelmakohteista joutavaksi jääneitä huonekaluja ynnä muuta romua.




Tänne on joku yksityishenkilökin tuonut tavaroitaa odottelemaan hetkeä jolloin niitä taas tarvittaisiin.




Or what?




Ikäväksemme ei sisäänpääsy ollut tällä kertaa mahdollista ilman ilkivallan harjoittamista, mihin emme suinkaan ryhtyneet.




Toki olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitä löytyy oven takaa johon on tuskan ja pelon vääristämillä kirjaimilla raapustettu: Älä avaa - kuolleita sisällä.




Loppukevennykseksi laitettakoon vanha Hämeen puhelimen mainos: Lähipuhelun hinnasta ei nouse haloota. Soitellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti