Noin. Jatketaan siitä mihin viimeksi tämän entisen autiotalon pelastusyrityksessä jäimme eli piharakennuksen paranteluun. Tässä avauskuvassa on pukuhuone sellaisena kuin se oli: maalattia ja kovalevyseinät, joiden takana enemmän habaneerosta kuin keskiverto purkutalossa yleensä. Tämä rakennus on pystytetty seitsemisenkymmentä vuotta sitten eli heti sotien jälkeisessä pystysuorassa nousujohdanteessa. Siihen nähden on pienoinen ihme, että tämä armiroaskin takakanteen piirusteltu hökötys on vielä jotenkuten pystyssä. Esimerkiksi runkorakenteissa on toteutettu mitä omituisempia ratkaisuja, eikä kestävyyslaskelmiin ole käytetty edes sitä oppikoulun kaikkein lyhyintä matematiikan kurssia. Näihin seikkoihin palaamme tuonnempana tomuisella matkallamme. Jatkakaamme siis.

Rakennus on toiminut alunperin yhden lehmän navettana ja perimätiedon mukaan on jonkinlaisia joulukinkkuja tämän pärekaton alla myös kasvateltu. Siitä juontaen oli liiterin puolella kauttaaltaan maalattia, jota olin vuoraillut tilapäisesti erinäisillä purku- ynnä muilla joutolaudoilla, niin ettei kaikki sinne sijoitetut tarvikkeet ja härpättimet olisi olleet suoraan kosketuksessa pölyävän maa-aineksen kanssa.

Suurin syy saneeraukselle oli kuitenkin saunan kehnohko lämmöneristys ja vahva aavistus alajuoksuissa ja seinärakenteissa muhivista lahovaurioista. Aivan pieleen tämä veikkaus ei mennytkään.

Sokkelin päällä lepäilevät  puurakenteet lähtivät paikoin irti imuroimalla ja niiden päällä sojottelevat pystyrungot roikkuivat rakenteissa pelkästään tottumuksen voimalla. Syy lahovaurioihin  lienee se, että pihasaunan toimiessa ainoana peseytymispaikkana  vuosikymmenten ajan, lämmitettiin usein pelkkä vesipata ja peseytyminen hoidettiin niin sanotusti kylmässä saunassa. Tällainen käyttötapa sai aikaan sen, että kosteus jäi muhimaan kylmiin rakenteisiin saaden aikaan kohtalaiset ja navakat vauriot.

No sitten vaan seinä veks. Onneksi kyseessä ei ollut kantava rakenne niin kuin operaation alkuvaiheessa, kun padan takainen seinä sai kyytiä, josta ei valitettavasti tullut otettua kuvia dokumentiksi.
Seinät oli vuorattu puruilla ja tyhjillä viinapulloilla, joita esimerkiksi tämän pukuhuoneen ja saunan välisestä seinästä löytyi toistasataa kappaletta ja joista puolessa olivat vielä etiketitkin tallessa. Näistä aarteista on tarkoitus tehdä esillepano vilvoitteluhuoneen puolelle, jahka tulee sopiva hetki sille askareelle.

Koko rakennus on likemmäs 12cm kallellaan, joten sisätilojen väliseinät olivat saman verran vinossa. Uusi seinä tuli suoraan ja samalla tein muutamia pieniä perusparannuksia.

Ei näin. Kuvan oikeassa laidassa näkyvä pystylauta oli 'runkotolppa' johon pohjalaudat oli naulattu kiinni.

Seinän pystyrunkojen virkaa toimittavat laudanpätkät oli raa'asti katkaistu ulkovuorauksen vaakakoolauksen tieltä ja tuettu viereen lyödyllä patikanpätkällä.

Samoin alajuoksut oli katkaistu oviaukkojen kohdalta. Ihme että koko pytinki on ylipäänsä pysynyt näinkin suorassa routivien perustustensa päällä.

Yksi ansio pystyssä pysymiselle lienee se että nauloista ei ilmeisesti ole ollut pulaa. Eikä varsinkaan pitkistä sellaisista. Kaikki mahdollinen oli hutkittu kiinni kuuden tuuman rautanauloilla aivan niinkuin päärakennuksessakin.

Ettei kävisi liian helpoksi hankin pukuhuoneen paneelit käytettynä.  Saituuttani tieysti ja osin myös siksi, etten halunnut ns. uutta pintaa vaan vanhaa ja valmiiksi kulunutta. Punertava leppäpaneeli sointuu paremmin kuin hyvin saunan seiniä koristavien tuppeen sahattujen leppälautojen kanssa.

Ja ettei tosiaan tekisi askareistaan liian keveitä voi taukohommina ja iltapuhteina hakata rautakangella muutamasatakiloista siirtolohkaretta pois talon nurkalta. Kolmannen päivän iltana oli järkäle antaunut alle satakiloisiksi murikoiksi, jotka sai pyöriteltyä pois paikalta.

Halusin myös pukuhuoneen ja saunan paneloinnit pystypäin, joka nykyään onkin hyvin harvinaista, koska tuuletuksen vuoksi joutuu tekemään ylimääräisen pystykoolauksen ja harva jaksaa nähdä sitä vaivaa. Ennen paneloinnit tehtiin lähes poikkeuksetta pystyyn, mikä sopii ainakin omaan silmään paremmin kuin vaakaan asettelu.

Kuten varmaan olette panneet merkille, niin kaikki tehtiin mahdollisimman halvalla eli pääosin purku- ja kierrätystavarasta. Ainoita artikkeleita mitä jouduin ostamaan olikin saunan lattian tekoon tarvitut sementtisäkit ja tasoitteet. Pukuhuoneen katoksi sai ryhtyä mökin lattioita suojannut kovalevy, jossa oli jo muistoja matkan varrelta, muun muassa eri sävyisiä maaliroippeita.
Lopulliseen pintaan kattomaalit löytyivät purkinpohjista, joita ihmisten nurkkiin oli jäänyt ja sotkun sävyksi muodostui harmoninen tummabeige.

Tässä projektin ainoita rakennuspiiirustuksia. Jälkeenpäin on mahdotonta sanoa, mitä kuvan piirustelut esittävät tai mihin ne liittyvät. Lopputulos kuitenkin on juuri sellainen kuin pitikin.

Seiniä peittävät tuppeensahatut leppälaudat sain jo vuosia sitten rakkaalta enoltani. Myös kotipaikkani pihasaunassa on samaan henkeen sahatut seinät ja sieltä idea tähänkin valintaan tuli.

Kattoa koristaa alkuperäiset siskonpaneelit, kaikki muu oli valitettavasti ehditty purkaa pois ennen kuin mökkeröinen meidän haltuumme päätyi. Mieluusti olisin irroitellut vanhat tummuneet paneelit ehjinä ja laittanut ne runkojen ja eristeiden uusimisen jälkeen takaisin.

Ovia joutui nostamaan parikymmentä senttiä, että lattioiden alle saatiin riittävät tilat tuuletusta ajatellen.

Löylyttelyjen välissä voi istahtaa puulaatikon päälle katselemaan ikkunasta laskevan auringon kajoa.

Entisen liiterin puolelle tein jonkinlaisen illanistumis- ja vilvoittelutilan.

Sopivia kalusteita ei vielä ole sattunut osumaan kohdalle, joten seinustalla on vain puupenkki ja tanskalainen 60-luvun muovipöytä.
Kaiki listat tein itse ja säästin, sirkkelöimällä purkulaudasta sopivia soiroja, joiden pinnat viimeistelin höyläämällä. Enkä pelkästään sen vuoksi mitä te armastukselliset lukijani siellä jo luulette, vaan sen vuoksi että saisin tähän tasaiseksi siloteltuun maailmaan edes ripauksen lisää sitä, mikä on viime vuosikymmenten aikana kadonnut koneisiin: lainehtivaa ja eläväistä pintaa jossa näkyy tekijän kädenjälki.
No joo, ne Rautian listat miellyttävät varmasti kaikkien teidän silmää enemmän kuin meikäläisen työstämät laudanpätkät, mutta oma silmä on lähinnä ja sitä pitää miellyttäminen.

Sellaista tällä kertaa...

... ja sitten onkin aika jatkaa matkaa uusiin haasteisiin, joista tuonnempana mahdollisesti paljastellaan lisää.