sunnuntai 29. tammikuuta 2017


Saappaita on kahdenlaisia, toiset kulkevat ovista, toiset ikkunoista. Ja kolmannet, no joo...


Tästäkin talosta vielä ovia ja ikkunoita löytyy, mutta helpoiten sisään pääsee suoraan seinän lävitse.


Sillä enää ei taida itse ikkunakaan tietää kumpi on sisä- ja kumpi ulkopuoli.


Tämä erään kuuluisan kartanon mailla sijaitseva rotisko seisoo turmelluksestaan huolimattta ylpeästi omalla huomattavan korkealla kivijalallaan. Kunnolliset perustukset eivät kuitenkaan ole onnistuneet ehkäisemään rakennuksen väistämätöntä tuhoutumista.


Hyvin tehty hirsiseinä seisoo vielä niin kuin ei ajankulu koskisi sitä lainkaan. On suorastaan surrealistista, että itäinen seinä on paikoillaan vaikka katto ja koko muu rakennus on romahtanut jo vuosikymmeniä sitten.


Katoavaisuus jos mikä on kaunista, joskin surullista.


Mitä on tapahtnut? Kartanon isäntämies pääsi hengestään jo ennen kapinaa, mutta tämä talo on ollut  ilman isännöitsijää vasta vajaat kuutisenkymmentä vuotta.


Isännöinnistä puheen ollen, olen siirätänyt päävastuun näiden seikkailuiden järjestämis- ja johtamistoimista jälkipolvilleni. Vaikka en itse vielä olekaan kuvan taustalla olevan talon kaltaisessa romahtamispisteessä.


Nykyäänhän tämänkokoisia taloja rakennetaan kahdessa viikossa vaikka vasemmalla kädellä, mutta siihen maailman aikaan, kun tämän pytingin pihassa on harjakaissahteja juotu, ei kahtakymmentä neliötä isompaan torppaan ollut monellakaan mahdollisuutta vaikka olisi paiskonut töitä seitsemän päivää viikossa koko sen ajan kun kävellä osasi.


Tutkimattomat ovat turmelluksen tiet. Ehkä perinnönjaossa ei päästy yhteisymmärrykseen talon agendasta, kenties talon keskeinen sijainti kaiversi suuren maaomaisuuden uudelleen jaossa, saattoi myös olla ettei kartanon kulurakenne antanut myöden tämän rakennuksen kunnossapitoon tai sitten vain yksinekrtaisesti omistavaaa tahoa ei kiinnostanut talon kohtalo kissan kakan vertaa,


Aluset on vielä tutkimatta. Käydäänpä katsomassa mitä kummitusrotiskon uumenista paljastuu.


Vielä vilkaisu yläpuolella killuviin rakenteisiin ja pikainen arvio hirsikasan aloillaan pysymisestä.


Himmel! Altahan paljastui kolmannen valtakunnan kulta-aarre ja puoliksi maatunut sivuvaunu Zündapp. Tarkemmin tutkailtuna kulta-arkku oli kuitenkin tyhjä ja moottoripyörän ruhokin osottautui Jawaksi. Komea peli kuitenkin.


Mäkiauto sen sijaan oli merkiltään tee-se-itse. Milloinkohan tällä kulkineella on viimeksi kurvailtu? Onkohan kuljettaja jo poistunut täältä ikuisuuteen, vai muisteleeko hän lapsuuttaan unohdettuna jonkin ihmiskaatopaikan sokkeloihin, ainoana kontaktinaan muutaman kerran päivässä lääkkeitä tuova kiireinen ja  ylityöllisetetty hoitaja? Sitä emme tiedä, mutta varmaksi voimme arvioida että mäki-auton ja kuljettajan onnellisimmat ajat ovat takanapäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti