Jälleen kerran nousee ajatuksiin Veikko Lavin vertaus ihmisistä ja muurahaisista. Sillä tämän kertaisessa kohteessa kuvastuu hyvin se, mikä on ihmisten loputtoman ahertamisen ja ahnehtemisen tulos, jos sitä edes tulokseksi sanan varsinaisessa merkityksessä kehtaa sanoa. Satavuotiaan sahan raunioilla voi kuvitella ne miljoonat kiintokuutiot suomalaista havupuuta, jotka näiden kiramojen läpi on vuosikymmenien aikana virrannut. Salmien suiden takaa uittamalla tuodut tukkilautat ja sittemmin läpi loskaisten teiden ajetut hongat ovat päätyneet osaksi tätä aikaa, jota mekin tällä hetkellä kulutamme rintamamiestaloissamme tai putkiremonttia odottavissa elementtikerrostaloissamme. Seinä- tai lattialaudoiksi tai jo ammoin irti revityiksi anturamuottilaudoiksi. Toisin sanoen osa tästä olemassa olevasta kaikkeudesta on perustunut juuri tämän kaltaiseen teollisuuteen.

Kysymys kuuluukin: miksi liike on lakannut?

On täysin ihmismiellellä ymmärrettävää, että maailma muuttuu ja tilanteet elävät kokoajan ja alati kiihtyvällä tahdilla.  Mutta jos olemmassaoloamme ja hyvinvoinnillista asemaamme tarkastelee suhteuttaen sen kulttuurisiin ja historiallisiin tekijöihin, alkaa naama kääntyä väkisinkin nurinperin.

Miten voimme säilyttää ostovoimamme, sana jota inhoan ja käytän tässä yhteydessä hieman toisin kuin on yleensä totuttu se tulkitsemaan, jos kaikki riittämättömästi tuottava toiminta ajetaan alas? Nykyään suhdanteiden heitellessä tuhannesosasekunneissa on jopa pörssimeklarien vaikea pysyä kiinni siinä, missä mennään. Onneksi ihminen on valjastanut ja alistanut tietotekniikan käyttöönsä myös tällä saralla ja niin ollen supermyllyt jauhavat juotoslevyillään vastaukset kimuranteimpiinkin kysymyksiin erilaisten futuurien muodossa. Muun muassa viljan ja riisin hinta muodostuu ennakkoon tietokoneiden antamien varmojen vastausten mukaan, silläkin seurauksella, että muutama satamiljoona ihmistä  kuolee nälkään siinä sivussa. No, tärkeintä toki on, että ylijäämävarojaan sijoittanut länsimaalainen saa vastinetta panokselleen ja kuittaa itselleen kohtuulliset tuotot tekemättömästä työstään.

Tarkoitukseni ei ollut todellakaan lähteä kaivelemaan maailman epäkohtia tämän vaatimattoman teollisuuslaitoksen puitteita pidemmälle, mutta nyt kun kerran eksyin sille tielle niin menköön loppuun asti.

Täälläkin, nykymittapuulla jumalan selän takana, ovat vandaalit käyneet tekemässä tuhojaan. Lähes kaikki ikkunat ja irtain on pirstottu. Mukaan on sattunut sumutemaalipullokin, jolla on myös haettu suuntimia elämän ristiaallokossa. Nää tää on mun ja Yolo freedom antavat vapaahkon käsityksen siitä, mitä tuholaisten sisimmässä on pärskähdellyt. Tai sitten ei. Tosin hetken jo epäilin Seppo Fräntin ja hänen ystävänsä Risto Vahasen käyneen täällä postmoderneine traumoineen purkamssa ahdistustaan, kunnes huomasin ettei se sovi myöhäisstressin ilmenemisen aikajanaan.
Mutta tämä lattiaan suihkaistu kaikkinäkevä silmä luultavasti tietää totuuden. Hyvässä ja pahassa.

Tämän sahakiinteoistön kaikkiin rakennuksiin on haettu purkulupa ja se on myös myönnetty. Kuvasarjan avanneessa otoksessa näkyi jo puoliksi purettu lämpövoimala. Ennen seuraavaa käenlaulua lienee jo suurin osa 10 000 neliöisestä kokanaisuudesta lajiteltu betoniksi ja kierrätysmetalliksi.

Ylenpalttisen raskas tunnelma leijuu tyhissä halleissa tuulenpuuskien puhaltaessa aavemaisia ääniä rikkottujen ikkunoiden ja roikkuvien sälekaihtimien luomassa soittimessa.

Repaleiset muovit riippuvat raskaina ja rispaantuneina kuin aavelaivan purjeet.

Lattarikorikin on kaatunut kaikkensa antaanena, kuin merkiksi siitä ettei sitä koskaan enää tarvita.

Paikoin näyttää siltä kuin sahalla olisi suoritettu joukkomurha. Heikkohermoisella saattaa iskeä akuutti kakkahätä tuulen kolistellessa tyhjiä halleja ja sälekaihtimien ja sirpaleiden viheltäessä pirullisesti pimeydessä. Näihin kolkkoihin käytäviin olisi helppo kuvitella kauhuelokuvan takaa-ajokohtaus.

Vaikka en totisesti ole mikään toimistoihminen, viihdyn niissä silti. Tosin ainoastaan silloin, kun ne ovat olleet jokusen vuoden hylättynä ja jos eivät ole hengenvaarallisen homeen peitossa, kuten tämä yksilö.

Yläkerran taukotuvasta on lorahtanut välipohjaan vähän muutakin kuin termoskahvia.

Se on soronoo, sanoivat syntiset toisilleen. Eli näin se vain valitettavasti menee.

Ehkä purkujätekasasta loistava kaikkinäkevä silmä tietää totuuden. Tai sitten ei.