Tien varressa seisoo autiotalo juuri sellaisena kuin niihin erityisesti perehtymättömät ihmiset ne mielessään kuvittelevat. Karmivaa tunnelmaa ei ainakaan vähennä kummmituskotia ympäröivät lehdettömät puut.

Alla aukeaa manan maja, pimeyttä hohtavana ja houkuttelevasti kuiskaillen. Kurkistakoon ken uskaltaa.

Paholaisen pienoiskartanoon astutaan sisään pariovista, joita sammal ja hilseilevä maali koristavat kuin miljoonabudjetin Hollywood-filmissä.

Täytyy varoa ettei tipu lauta päähän kun näillä nurkilla hiippailee.

Rengonpeili.

Vaan eipä hullumat näkymät heijastu tästä pinnasta.

Tästä voi havainnollistaa itselleen että lasi on oikeasti nestemäiseksi luokiteltu aine, joka väreilee valuessaan kuin vedenpinta.

Tuoretta.

Raketti-Anttilasta tietysti.

Etelä-amerikkalainen hedelmäkori, näitä on tullut viime aikoina yllättävän usein vastaan autiotalojen pihavarastoja inventoidessa.

Karhulan kuljetuslaatikko, vaan missä ovat pelkistetyn kauniit, mutta nykyään kirpputoreilla ylihinnoitellut lasipurkit kansineen?

No, lasipurkkeja ainakin löytyy viereisestä pärekorista sanomalehtiin peiteltynä ja saattaapa olla seassa muutama ylläkirjoitetussa tekstissä kaipailtu Karhulakin.

No juuri tälläisia laatikoita on tullut nähtyä ainakin neljässä eri paikassa. Silloinen etelän herkkuja maahan tuonut tukkumyyjä lienee tehnyt hyvää tiliä myydessään erikoisuuksia tälle perunan ja pettuleivän ravitsemalle kansallle.

'Ei nautittavaksi', mutta varmasti hyvää tavaraa.

Puolikas pöytäviinapullo, joka väristä päätellen ei ole sitä itseään, vaan muistuttaa pikemminkin jaloviinan ja jäteöljyn sekoitusta. Vaikka viinimäen miehiä olenkin, en silti tohtinut ottaa tujausta tästä houkutuksesta.

Tässä talossa on muutakin vedetty kuin vinettoa. On limpparia, mehua ja jos jonkinmoista terveysyrttijuomaa joka nivelelle.

Jostain syystä huligaanit eivät ole löytäneet paikalle, vaikka ollaan todella vilkkaasti liikennöidyn tien ja suurehkon oppilaitoksen välittömässä läheisyydessä. Talon etualalla kasvava vanha lehtometsä antaa kesäisin peittävän suojan, mutta suuren osan vuotta talo on kuin hyllyllä sivulle vilkaisevien silmien edessä. Ehkä alati kasvava kiire on saanut kulkijat katsomaan vain ja ainoastaan eteenpäin heidän matkatessaan jo seuraavaan pisteeseensä.

Vahaa ja öljynsuodatinta, liekö talossa ollut Siiri-muorin lisäksi joku autoilija vai onko asuja itse omistanut yksityisen kulkupelin?

Jätteet johtavat sylttytehtaalle tai ainakin kauniille ja kultaiselle 80-luvulle. Kaikesta päätellen paikka on viimeisinä vuosinaan toiminut vapaa-ajan asuntona jonka käyttöaste on hiipunut tultaessa niihin aikoihin kun markkaa devalvoitiin.

Kambodzan kansanmurha on ylittänyt uutiskynnyksen, eikä suotta, onhan kyseessä yksi verisimmistä, mielettömimmistä ja traagisimmista sisällissodista. Tosin perusidealtaan punakhmerien ajama ideologia ei ole pahimmasta päästä niistä muoteista, johon köyhää kansaa on ihmiskunnan historian aikana yritetty ajaa. Pol Potin ja kumppaneiden tavoitteenahan oli utopistinen maailma, jossa ei varsinaisesti ole rahaa, ihmiset asuvat maaseudulla viljelellen maata ja eläen omavaraistaloudessa rauhaa ja tasa-arvoa vaalien. Kuulostaa hyvältä, eikö? Mutta aina se ei vain mene niinkuin on kirjotettu. Kun ihmisenperkeleestä on kysymys, menee kaikessa hyvässä ja hyvääkin tarkoittavissa ajatuksessa jokin pieleen. Jälleen kerran heikoin lenkki oli luomakunnan viisain ja jaloin lajike: homo sapiens, niin yksilönä kuin yhteisönäkin. Sama vuosituhansia jatkunut tuhonmantra  soi ilmoille tänäkin päivänä: ahneus, omaneduntavoittelu ja ahneus.

Enkä tarkoita että ihmiskunnan pitäisi palata esihistoriaan ja luopua saavuttamastaan sivistyksestä ja tieteestä. Mutta sen verran se voisi hidastaa että ehtisi katsoa sivuilleen ja siihen hetkeen jotain elää. Sillä yksilön kohdalla tämä paratiisissa vietetty aika ei ole edes huokauksen mittainen ihmiskunnan lyhyeen historiaan suhteutettuna. Armahda itsesi, sillä sitten vasta voit olla muulle maailmalle armollinen.

Loppu.