Seuraava kohdetta lähestymme varomattomasti takavasemmalta, puoli vahingossa ja noin 80-kilometrin tuntinopeudella. Tämänkertainen kuvakollaasi käsittelee kahta lähes paranormaaliuuden rajoja hapuilevaa sattumusta, joita matkoillani ajattomuudessa olen kohdannut.

 Ensi vilkaisulla ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa, vai onko sittenkin? Huonosilmäinenkin näkee talon olemuksesta että se on ollut pois vakinaisesta käytöstä jo muutaman tovin. Kirjoittajan erehtymättömän muistin mukaan likemmäs kolmekymmmentä vuotta.

Jotain häiritsevää kokonaisuudessa on, sen lisäksi, että talo on aivan keskellä savisinta peltoa, eikä sinne johda minkäänlaista tietä. Saati että sillä olisi pihaa, kaivosta tai puhelin- ja sähköjohdoista puhumattakaan. Näyttää kuin talo olisi tippunut siihen taivaasta ja se on varmasti myös monen muun ohikulkijan ensimmäinen ajatus.

Nyt alkaa hahmottua. Niin sanottu hirsi silmässä on tällä kertaa se, että mustista ikkunoista  näkyy ihan oikeata valoa.

Eikä vain siellä täällä, vaan kaikissa alakerran pari-ikkunoissa on jonkinlainen kynttelikkö tai muu pieni valonlähde.

Hautakynttilöitä! Vietetäänkö talossa hautajaisia vai onko kysymys kenties jonkinasteisesta noituuden harjoittamisesta? Tällä kertaa en mennyt asiaa tarkemmin tutkimaan aikataulullisista syistä. Vai rohkeuden  puutteestako se johtui? En tarkalleen enää muista miten asia oli, sillä sen verran aikaa tästä tapauksesta on jo kulunut.

Todennnäköisin syy mystisille kynttilöille on jonkun hauskuuttajan tervehdys ohikulkijoille, sillä talo sijaitsee melko vilkasliikenteisen tien varressa. Tai sitten pellot omistava farmari on toivonut pääsevänsä talosta eroon tyylikkäästi ja vaivattomasti, pistämällä ulkokynttilät mahdollisimman likelle verhonriekaleita. Perimmäinen syy jää tällä kertaa arvoitukseksi.

Tämä seuraavaa kohde on heti ensi vilkaisulla niin hylätty kuin autiotalo voi olla. Pitkin pihaa ja oven edessä kasvaa kypsään keski-ikään ehtineitä puita. Ohi menevän tien pinta on noussut toista metriä tontin yläpuolelle ja piharakennusten ovien eteen, estäen kulun. Katot kasvavat sammalta, ikkunat ovat rikki ja tönöt vinossa kuin väsyneet vieteriukot.

Idän puoleinen piippu on  murtunut ja varissut murusina maahan, niin ettei jäljellä juurikaan muuta kuin katossa ammottava aukko.

Sisäänkäynti on sopivasti kuusen suojassa. Muutama ikkunaruutukin on hajonnut vuosien ja säävaihteluiden aiheuttamien jännitteiden aikaansaannoksena.

Mutta yllätys yllätys! Täällä asutaan ympärivuotisesti. Pihapolun varrella nököttävät sievästi vierekkäin jätehuollon vuokra-astia ja biokomposti. Talvellakin ovelle johtaa kapea, mutta taajaan asteltu polku ja illan hämyssä kajastaa ikkunoista hehkulampun lämmin valo. 

Vaikka eipä sill,ä etteikö sitä maailmassa olisi oudompaakin nähty. Silti on hiuksia nostattavan kunnioitettavaa, että joku asuu kanta-kaupungissa näin, reilusti omalla tyylillä, muiden trimmatuista takapihoista ja kyseenalaistavista katseista piittaamatta.