Hyppy ajasta ajattomuuteen ja ulottuvuudesta ulottuvuuteen onnistuu vaivattomasti Lasilandia -nimen taakse kätketystä aikaportista. Hetki vain ja ollaan tutuilla poluilla 80-luvun takatukkaisissa tunnelmissa, jolloin kalapuikkoviiksiä ei katsottu pahalla. Tuona permanentin, neonvärien, farkkuhaalarien ja olkatoppausten kulta-aikana oli iloa ja aurinkoa. Ei ollut tietoakaan pankkikriiseistä, EU:sta tai lamasta, vaan elettiin suurta nousukautta ja kulutusjuhlaa, jonka laskuja vieläkin maksellaan.

Lasilandia -nimisessä edesmenneessä yrityksessä on jauhoisia sormiaan ja  kauhtuneita uimahousujaan myöten muistakin yhteyksistä tuttu kansantaiteilija, leipuri, uimahyppääjä, koomikko ja näyttelijä Simo Salminen. 

"On piilossa viidakon, suojassa temppelinraunion.
Valtakunta viimeinen silmälasikäärmeiden.
Vain viidakko tuntee sen."

Sirpaleisen lasiviidakon valtias kultaisessa kruunussaan. Peilillä päällystettyjen seinien aiheuttamat aistiharhat ovat saanet kuninkaan skitsofreeniseen tilaan. Jatkuva varuillaan olo ja piinaava hiljaisuus on kehittänyt äärimmäisen agressiivisen suojeluvaiston. Romahtaneen valtakuntansa raunioilla voi ja kannattaakin elää eri todellisuudessa ettei totuus lyö painoaan liian raskaasti heikoille harteille.

Kumarat silhuetit tuijottavat pelokkaina pimeyteen pirstaloituneessa Lasilandiassaan.

 Nalle, pässi, krokotiili, hylje, leijona ja monet muut eläinhahmot odottavat sulassa sovussa loppua, joka on vääjäämättä edessä.

Ystäviä ikuisesti, ei edes kuolema erota.

 Iloista riemuun, suruista murheeseen. Yhdessä.

 

Surusilmäinen hylje ja alakuloinen pässi ovat kotoisin Neuvostoliitosta, vaikka ovatkin suurimman osan elämästään viettäneet täällä Suomen sydänmailla.

7726 yötä ja 7727 päivää yksinäisyydessä.

Kaikki eivät ole päässeet näköalapaikalle. Joidenkin yksilöiden olemassaolo on jo päättynyt kolkkoon, kosteaan ja pimeään hautaansa. Kirottu olkoon se, joka viimeisenä lähti lukiten oven perässään ikuisiksi ajoiksi. Miltä tuntuu odottaa vuosikymmenet väistämätöntä loppuaan vailla toivoa pelastumisesta? 

Kun viimein joku saapui, oli jo myöhäistä.

 Lasisessa vankilassaan viettävät ikuisuuttaan nämä surulliset hiljalleen homehtuvat hahmot. Paikalleen jähmettyneinä, hämmästyneinä, arkoina ja naiivin typertyneesti hymyilevinä. Tämä on heidän todellisuutensa ja koko maailmansa. Suurinpiirtein samalta näyttäisi meidän olemisemme ja tekemisemme ulkopuolelta katsottuna. Yhtä tietämättömänä ja eksyneenä kulkee ihmisen lapsi omassa todellisuudessan rajoittuneen aistimaailmansa vankilassa. Surullista mutta totta, sen tietää Simo Salmisen velikin.