Keskellä Suomen kolmanneksi suurinta kaupunkia on eräs unohtunut unelma. Jääkauden muovaamassa supassa, rämeiden ja aarniometsämäisen kasvuston uumenista löytyy kylpylän rauniot jo lähes luonnonvoimien nujertamina. Murtuneita teräsbetonirakennelmia katsastellessa saa käyttää mielikuvitustaan hahmottaakseen paikan entisen loiston ja kauneuden.

Eräänkin suuren yrityksen perustaja ei jäänyt neuvottomaksi 1930-luvun laman runnellessa Suomea. Siinä missä nykyään laitetaan työväki kilometritehtaalle pienenkin notkahduksen koittaessa, ei tuon ajan  isännille tullut kuuloonkaan potkia osaajia pois leivistään, vaikka työtä ja tilauksia ei aina ollutkaan. Oy Sahanterän väki alkoi toteuttaa omistajansa Sixtus Syrjäsen unelmaa ja rakentaa Rauhanlinna nimisen talon alatontille roomalaista kylpylää, keskelle supi suomalaista kosteikkoa.
Paikalle nousi mm. sauna isoine terasseineen, laululava, käymälä, paviljonki, kylpyläkatos sekä kokonaisuutta ympäröimään suuri puutarha kauniine kivimuureineen. Idea kylpylään oli tullut ilmeisesti isännän maailmanmatkoilta. Pieni tuulahdus etelä-eurooppalaista rakennusarkkitehtuuria oli saapunut tänne pohjolaan, romanttisine kaariholveineen ja koristeellisine pylväineen.

Unelma ei ikinä valmistunut. Osasyynä oli talvisota, joka keskeytti rakennustyöt miesten joutuessa rintamalle. Kovan pakkastalven aiheuttama routiminen rikkoi jo heti tuoreeltaan keskeneräisiä betonirakennelmia. Myös lampi oli uimiseen liian matala. Syrjäsen perhe kuitenkin piti puutarhaa ja paviljonkia kesäkäytössään 50-luvulle asti. Sittemmin paikka on saanut maatua omia aikojaan. Rauhanlinna tontteineen päätyi kaupungille ja päärakennus purettiin yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun paikalle rakennettiin rivitaloja. Kylpylää ei kukaan halunnut kunnostaa eikä purkaa sen hankalakulkuisen sijainnin vuoksi.

Kylpylän keskipiste oli uimalampi jonka keskellä sijaitsi pieni saareke. Lampea ympäröivä ranta oli kauttaaltaan kivitetty luonnonkivillä ja veden yli vei ja vie Oy Sahanterän metallimiesten ammattitaidolla tekemä takorautainen kaarisilta. Lammessa kelluu autonrenkaita ja öljytynnyreitä, vesi on useiden sukupolvien ajaksi pilalla.

Kaikkea katsoo eri silmin kun tietää jotain paikan historiasta. Vaikka sillasta on enää jäljellä vain ruostunut ja haurastunut runko, on siinä myös kätkettyä kauneutta. Ainakin se olemassaolollaan muistuttaa meitä siitä, että jokaisella on tärkeää olla unelmia. Miksi tekisit mitään, jos ei olisi mitään minkä vuoksi tehdä? Nykypäivänä korkean elintason saattelemana meillä on aikaa tehdä lähes mitä vain kun ei tarvitse kerätä ruokaa ja vaalia suojaa jokaisena valveilla olon tuntina pysyäkseen hengissä. Yleinen ajanviettotapa nykyään onkin  istua television tai tietokoneen ääressä suuri osan vapaa-ajastaan, eikä se tietenkään väärin ole. Haittapuolena voidaan kuitenkin sanoa, että media ja helppo viihde tukahduttaa jonkin verrankin oman ajattelun taitoa ja vieraannuttaa todellisista kokemuksista siellä todellisessa elämässä. Maailma on yhtä suurta ihmettä, kun vain asettaa itsensä oikealle tajuudelle sitä vastaanottamaan. Astele paljain jaloin metsään ja tunne kuinka sammal painuu pehmeästi allasi tai kuinka risut, kävyt ja neulaset pistävät jalkapohjiasi. Elät ehkä enemmän kuin koskaan, jos vain vaivaudut ulos ja uskaltaudut turvalliseen seikkailuun. Repäise itsesi irti arjesta ja elä unelmillesi niissä puitteissa kun se vain on mahdollista. Elämä kun ehkä kuitenkin on luotu elämistä varten.