lauantai 28. heinäkuuta 2012


Elis Sinistön satumetsään vie pieni polku vailla kylttejä tai opasteita. Etsimällä tänne on hankala löytää, vahingossa toki saattaisi sattua, vaikka hyvin epätodennäköistä on sekin.


Syvemmällä metsässä tietää tulleensa oikeaan paikkaan, kun punakeltainen Mehutie -kyltti opastaa polulle.


Info- ja tervetuliaispiste on vuodenaikojen pieksemänä menettänyt tiedonantokykynsä. Kirjoitukset ovat liuenneet pois etsivien silmiemme ulottumattomiin.


Tästä alkaa loputon peltikylttejä ja rakennusten seiniä koristavien ohjeiden, neuvojen ja aforismien määrä. 'LEHTINEN TÄNNE PAPERIT Y.M'


 Jonkinlainen nimi- ja osoiteilmoitus. 'BOX3 E.SINISTÖ VEKLAHDENT. 54'


'KÄYTETYT SANOMALEHDET'. Kierrätyksestä on huolehdittu tässä taloudessa ilmeisen esimerkillisesti. Toinen kyltti vain on valitettavasti himmennyt lukemattomaan kuntoon.


Ensimmäinen polulla vastaantuleva rakennus on vierasmaja, joka kantaa nimeä 'MATKA KOTI KULKURI SANTTU'.  Se oli ja on avoinna kaikille kulkijoille, jotka voivat matkallaan siellä ilmaiseksi yöpyä. Päihteettömyys on ainoa, mitä tulijalta vaaditaan. Isännän eläessä paikat olivat aina siistinä ja polttopuut valmiina majoittujille.


Paikalle sattunut nuoripari lemmenpolulla. 'VAROITUS! RATSUHEVOSTEN ON PYSYTTÄVÄ POISA TÄÄLTÄ. TIET OVAT JO PILALE RAMPATUJA!'


'SURUT-MURHEET    ILOT+RIEMUT'. Ihmiset ovat tehneet keksintöjä kautta aikojen ja käyneet jopa kuussa. Silti monikaan ei ole keksinyt miten olla onnellinen. 


 Jonkilainen vierasmajoitus tämäkin. Ilmeisesti talvimalli, koska ovessa lukee 'TALVI TAKKA'.



Huomaavainen isäntä on tietysti tehnyt käymälän myös vieraita varten.


'ALKOHOLIMYRKYT SEKÄ RETKUILU = KIELLETY! MYRKKYHUVI - TÄÄLLÄ
MEHU PARAS REHU, JUOMA SEKÄ "JEHU." TOSI!'




'FREE HOTEL ELITE'.


Tämän hotellin hoiteissa sielu ja mieli lepää.





Hotellin sauna, nimeltään Onnela. 'KALLIS LÄMPÖ SULJE OVI'.


'ONNELLISINTA ON OLLA ONNELLINEN!'


'MEHUTIE 100 ME'.


 'MAHTUU 6 KYLPIJÄÄ'.




 
Erilainen sauna, mutta tässäkin saunassa löylyteltiin kesät talvet ja monet vieraatkin viihtyivät. Vilvoitellessa isäntä tarjoili oman metsän yrteistä ja marjoista keiteltyä mehua. Saunan jälkeen saatettiin tanssia tai vaikka puhua henkeviä avaruuslaivan katolla, eli aurinkoterassilla.


'RIGHT WC FOR ALL'


'PESUNEUVO. KIPOLLA VETTÄ KAADETAAN + SORMILLA PESTÄÄN! PAPERIT KIELETTY!'



Lasivilla ja kanaverkko ovat olleet Eliksen suosimia rakennusmateriaaleja. Kaikki rakennukset ja teokset tontilla on rakennettu pääasiassa kierrätysmateriaaleista, jotka on tuotu kilometrien päästä polkupyörällä sekä linja-autolla.



'KUNNIOITA NAAPURIEN KOTIRAUHAA'


  Humalaisentie ei johtanut mihinkään.





Keittiö, jossa Elis keitteli mehujaan ja valmisti kasvisruokansa.


'KIELLETTY MAINOSTEET'

 
'NYT TULI AUKKO ELÄMÄN KATSOMUKSEEN! SANOI VEGETAARI KUN SÖI JUUSTUA'


'MATKATOIMISTO HÖLMÖLÄ & YÖMAJA PÖLHÖLÄ'



'ONNELLISIA UNIA NUKKUJA'


Elis oli patikoinut nuorena miehenä Ranskan halki ja taitoi siitä syystä sujuvasti myös ranskan kielen. Kielitaito saattoi toki johtua siitä, että Elis uskoi olleensa edellisessä elämässään hovinarrina Ranskasssa.




Varsinaisen asuinrakennuksen sisätiloja. Paikat olivat vielä jokseenkin ehjinä eikä vandalismia juurikaan ollut alueella harjoitettu. Muuten rakennukset olivat kyllä kärsineet silminnähden käyttämättä olostaan ja keinut sekä soittokellot ynnä muut mekaaniset laitteet olivat ruostuneet epäkuntoon.




'HÄTÄNEUVOS'


Kierrätystaidetta.








 Yksi lukuisista keinuista.




Eliksen uimalampi, joskin vettä oli paljon enemmän isännän vielä eläessä. Tuntuu kuin lampikin olisi kuivunut ja rakennukset lahonneet kantavan voiman kadottua. Tänne myös päättyi taiteilijan maallinen vaellus, kun hänen tuhkansa ripoteltin lammen pintaan.




 Puilla lämmitettävä amme, jossa kylpeminen onnistui talven pakkasillakin.







Tässä tanssitemppeliksi nimeämässään paikassa Elis esitti baletti- ja laulunäytöksiä vieraille, myös vieraat saivat tanssia. Taustamusiikki hoitui tarpeen vaatiessa 'teippirekorderilla' eli c-kasettinauhurilla tai sitten laulettiin ja soitettiin itse.


'MIELIPUOLEN TENNIS'







Kuvattavaa ja kerrottavaa riittäisi kokonaisen kirjan verran. Elämän mittainen taideteos on laajalla metsäalueella. Hieman haikealta tuntui liikkua Mehutiellä, kun kaikesta näki ettei paikan elinvoima ja ylläpitäjä enää siellä ollut paikkoja esittelemässä ja ehostamssa. 
Elis Sinistö syntyi vuonna 1912, eli kiertolaisena 30-luvun pula-ajan ja vielä kymmenisen vuotta sodan jälkeenkin ennen kuin osti tontin, jolle alkoi totetuttaa unelmaansa. Rahaa Eliksellä ei ollut, joten hän maksoi tontin työnteolla. Rakennuksia alkoi syntyä ja ne herättivät kiinnostusta jo heti uutena. Kaikki olivat tervetulleita Villa Mehuun, ainoastaan käärmeiltä oli pääsy kielletty, myöskään retkuilua tai alkoholimyrkkyjä ei katsottu hyvällä. 
Elis oli filosofi, tanssija, joogi, lauluntekijä, pantomiimikko ja eräänlainen klovni. Esitystensä välissä hän vaihtoi vaatteita ennen seuraava numeroa. Mietelauseita ja neuvoja tuli arkisten askareiden ja tarinoiden ohella, kuten: 'Onni pakenee tavoittajaansa, mutta tavoittaa pakenijansa'. Tai usein kuultu: 'Olla niin kuin ei olisikaan' ja 'kaikki tuottaa onnea jos suhtautuu pyyteettömästi'.

Joka aamu Elis aloitti päivänsä juoksemalla alasti ympäri satumetsäänsä ja roikkumalla jaloillaan puusta pää alaspäin. Se myös koitui hänen pitkän elämänsä päätökseksi, koska tippui alkutalvesta 2003 ja loukkasi niskansa. Sairaalaan tai lääkäriin Elistä ei silti saatu ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Itsepäisesti hän yritti pärjätä talven ja pakkasien yli, mutta jokaisella ihmisellä on rajansa, oli tämä sitten millainen tahansa.
 
Elis Sinistö kuoli vuonna 2004 yhdeksänkymmenenkahden vuoden iässä pitkän ja värikkään elämän jälkeen. Hän testamenttasi elämäntyönsä 'kaikille taiteilijoille ja vapaamielisille, jotka voivat tulla ja kokoontua Villa Mehuun mietiskelemään henkeviä asioita ilman alkoholimyrkkyjä ja huumeita'. Sekä 'kohtaamispaikaksi kaikille maailman ihmisille, missä jokainen voi miettiä miten tullaan onnelliseksi ilman rahaa ja myrkkyjä'.

Virallinen perijä taidekokonaisudelle oli Kaustisten kansanmusikkisäätiön alaisuudessa silloin toiminut ITE-museo. Säätiön ajauduttua konkurssiin siirtyi myös Villa Mehun omistus konkurssipesälle. Vaikka ITE-museo irtaantui säätiön toiminnasta, jäi Eliksen elämäntyö silti loppu viimein hänen nimenomaisesta kiellostaan 'rosvojen haltuun'.  Ulosottomiesten tunteisiin on varmaankin turha vedota. Kun raha puhuu unohtuvat kaikki muut arvot, jopa silloin kun perinnöksi on jätetty onnellisuutta.





Villa Mehun pelastamisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen: projektivillamehu@gmail.com

Lyhyt dokumentti Eliksestä: http://www.youtube.com/watch?v=jT0kSjJEllE
                                          http://www.youtube.com/watch?v=6MTp_F9zGIE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti