Välkommen!  I dag vi har mycke spelar för övergiven restaurangbåt.

Jaahas, kellohan on jo pitkälti yli keskipäivän eli astukaamme peremmälle tähän lemmenlaivattareen.

Joskin hiljaista on vielä näin alkuiltapäivästä.

Totta puhuen näyttää siltä ettei tällä kannella voi enää nauttia kuin omia eväitä.

Luukut on lyöty säppiin, mutta kurkataan silti miltä näyttää syvemmällä tämän uppoavan rotankolon ruosteisissa syövereissä.

Terveysviranomaiset tuskin olisivat innoissaan, jos täällä vielä liiketointa olisi ryhdytty harjoittamaan. Tosin ei tämä viimeisinä aukioloaikoinaankaan juuri siistimmältä näyttänyt. Lämpimän lonkeron tai oluen sai muutamaan kertaan käytetyistä kertakäyttömuovituopeista ruokapuolen koostuessa ainoastaan mikromakkarasta sinappi-ketsuppi höysteellä.

Kuittirullat ja kastikkeet ovat jääneet odottamaan tulevia kesiä. Säilöttiinköhän ruokatarpeet näin kätevästi käden ulottuvilla aktiiviaikoinakin?

Nortinmyyntiluvat on ainakin kunnossa, vaikka muuten on vähän lipsuttu.

Kannen alla taas ei ole kaikki ihan kunnossa. Uhkaava kallistuma johtuu pohjaan kertyynestä vedestä. Tämän ravintolalaivan vuotta aiemmin kaatopaikalle seilannut veli ehti vuotaa kohtalaisesti öljyä rantavesistöön upotessaan, vaikka ravintoloitsijan mukaan laiva oli uppoamaton kuin Titanic ja varsinkin vapaa kaikesta ongelmajätteestä, öljystä ja polttoaineesta. No, siistimisestä lähti sadantuhannen euron lasku bulvaanille, jonka nimiin yritystoiminta oli konkurssin alla puljattu.
Toisin sanoen veronmaksajien maksettavaksi jäi lasku kaikesta siivouksesta ja laivanhylyn kärräämisestä kaatopaikalle.
Muistaakseni joku osti kyseisen Teemun romuraudaksi parilla tonnilla pakkohuutokaupasta, muttei koskaan lunastanut huutoaan saati hakenut kovan onnen kippoa pois Karanojan hylättyjen ajoneuvojen häkistä.

Tässä kuvassa on kaikki ihmisen tekemä vinossa. Tämä tuhoon tuomittu laiva sekä vasta rannalla näkyvät ison rahan talot. Vanhan järvenpohjan päälle tuupatut tönöt alkoivat kallistua Pisan tornin tapaan heti valmistuttuaan. Jotain ankkurointeja kai tehtiin hätäaputöinä, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. En tiedä kuinka korkeissa oikeusasteissa asiaa veivattiin ja mikä oli lopputulos. Vinossa talot kuitenkin yhä rannassa seisovat.

Tämäkin laiva pakkohuutokaupattiin kaupungin toimesta persaukisen konkurssipesän saataviksi. Niinpä se eräänä päivänä lähti Tamperetta kohti, tosin useiden epäonnistuneiden hinausyritysten jälkeen. Milloin oli liian pieni puksutin millä yritettiin lotjaketta vetää, milloin taas tuuli väärästä suunnasta. Viimein ruostekasa kuitenkin katosi maisemista autuaammille uppoamismaille, vai pitäsikö sanoa -vesille.

Hyvästi jääköön Tyyne ja Teemu. Nostakaamme lämmin keskiolutmalja heidän muistolleen.