Alussa oli suo, kuokk... eikun. Alussa oli puoliautio mummonmökki, nuoripari ja pankki. Mökki ei ollut mikään priimakuntoinen, saati varusteltu nykyaikaisilla mukavuuksilla, mutta sen hetkiseltä markkinahinnaltaan edullinen varsinkin sijaintiinsa nähden, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että kauppa, postipalvelut, baari, parturi, koulu ja päiväkoti löytyvät kaikki kahdensadan metrin säteeltä ja kaupunkikeskustan palvelut ovat kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Lisäksi liikkumaan pääsee melko sujuvasti myös julkisen liikenteen voimin, ainakin toistaiseksi.

Itse talo on rakennettu joskus 1900-luvun alussa. Viimeisin remontti ja päivityshuolto, edellisten omistajien suorittamaa ulkovuoren maalausta lukuunottamatta, oli tehty heti sodan jälkeen, jolloin taloa laajennettiin 1/3 osa  ja korotettiin yhdellä kerroksella, joka tosin ei tullut asuinkyttöön vaan jäi kylmäksi tilaksi. 

Vaikka taloon ei ollut koskaan tullut juoksevaa vettä, eleltiin täällä ympärivuotisesti 2000-luvulle asti eli aina siihen saakka, kun aika jätti taloa asuttaneesta aikamiespojasta. Perikunta, joka paikan omisti, piti sitä tyhjillään jokusen vuoden asujan kuoleman jälkeen, kunnes sai aikaiseksi myydä sen kesämökiksi iäkkäälle pariskunnalle. Mökille ei siis tullut juoksevaa vettä, eikä korkealle kallioiselle tontille oltu koskaan saatu tehtyä omaa kaivoa, vaan kaikki vesi oli haettu kantamalla sadan metrin päässä sijaitsevasta yhteiskaivosta. Kantoveden varassa olevan mökin pito kävikin pian raskaaksi vanhuksille ja parin kesän jälkeen he laittoivat mökin takaisin myyntiin.

Tässä kuvassa on vielä 'alkuperäinen' asu mielenkiintoisine ikkunasijoitteluineen. Rehottava piha on jo ehditty parturoida ja väliaikainen vesi-/pesupiste väsätty heti oven pieleen.

 

Piha tosiaan oli pitkälti luonnontilainen. Takana näkyvä mökki on kokenut samansuuntaisen kohtalon viime vuosinaan. Siinä tosin ei ole asuttu vakituisesti useampaan vuosikymmeneen, mutta tyhjillään se ehti olla vuosituhannen vaihteesta lähtien kunnes sai viime kesänä uudet omistajat. Piharakennus on jo valitettavasti päässyt purkukuntoon, eikä itse mökistäkään asuinkelpoista enää pienellä vaivalla saada, mutta tunnelmallisena kesämökkinä toimii varmasti hyvin pienellä huolenpidolla.

Ensimmäisenä tehtävälistalla oli liittyminen kunnallistekniikkaan eli veden ja viemäröinnin saattaminen talolle. Väliseinien ja ulko-oven paikkaa jouduttiin siirtämään, jotta kylpyhuone saatiin riittävän tilavaksi. Samalla kylmän eteistilan yksinkertaiset ikkunat vaihdettiin lämmönpitäviin ja ikkunoiden sijaintia muutettiin hieman symmetrisemmäksi ja nykyistä tilajakoa paremmin palvelevaksi.

Vanhat rungot pois ja uudet tilalle, niin lattiaan kuin seiniinkin. Sodan jälkeen tehty niin sanottu laajennusosa jaettiin eteiseksi ja kylpyhuoneeksi.

Kunnallistekniinkan vetäminen onnistui hyvin tontin keskellä sijaitsevasta kalliosta huolimatta. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin kaivuluvan (kyllä, kirjoitetaan yhdellä u:lla) saaminen kaupungin omistaman kymmenen metrisen joutomaakaistaleen lävitse. Vaikka kaupungin kaivuluvista vastaava rakennustoimenedustaja käskikin asentaa vesijohdon ja viemäröinnin pinta-asennuksena maan päälle, katsoimme parhaaksi tehdä tästä ohjeistuksesta huolimatta perinteisellä tavalla. Kaivulupakin heltisi loppuviimein, tosin vasta siinä vaiheessa kun putket olivat jo maan povessa.

Sitten olikin loppusiivouksen aika kylpyhuoneen osalta. Niiden muutamien viikkojen aikana jotka asuimme talolla vakituisesti ennen kuin kylpyhuone valmistui, opetti kyllä arvostamaan sellaisia itsestään selvinä pidettyjä perusasioita, kuten juoksevaa vettä ja sisävessan mukavuutta. Nykyään aina kun lasken vettä hanasta muistan olla kiitollinen siitä, miten helpossa maailmassa elämme verrattuna aiempiin sukupolviin, vaikka onhan tässäkin ajassa toki omat haasteensa.

Ensimmäisen kesän marjasato käytettiin viiniksi ja etikettiin pääsi itseoikeutetusti talon uudistunut ulkomuoto. Pari pulloa löytyy vieläkin kaapin perältä ja  silloin tällöin näitä on tullut korkkailtuakin. Vuosikertaviinin väri on tummunut upean punervaksi ja neste itsessään kirkasta kuin puhtain lähdevesi. Maku valitettavasti ei ole juurikaan panttaamisella parantunut.

Myös piharakennus oli päässyt huonoon kuntoon, katto vuoti ja kaikki oli vähän vinksin vonksin. Pihasaunakin oli ollut käyttämättä kolmisenkymmmentävuotta ja sisäpinnat purettu kattoa ja lattiaa lukuun ottamatta.

Tein itse...

 ...ja säästin. Kiertelevä kattokauppias lupasi tehdä uuden katteen oikaisuineen kuudella tuhannella. Itse tehtynä kokonaishinnaksi tuli muistaakseni kuutisen sataa euroa plus muutama euro ruuveihin.

Monet työvaiheet olivat sellaisia, joita en koskaan aiemmin ollut tehnyt. Silti kaikista eteen tulleista ongelmatilanteista selvittiin maalaisjärkeä käyttämällä ja rakennusalan ammattilaisia konsultoimalla. Toki monta asiaa tekisi toisin ja helpommin näin jälkikäteen eli työ tekijäänsä opettaa.

Pihakin alkoi pikkuhiljaa asettua.

Huonokuntoinen, mutta autenttinen pukuhuone jätettiin toistaiseksi ennalleen. Ainoastaan sähköt jouduttiin uusimaan vanhoista hyvistä metallikuorella eristetyistä kuparilangoista nykyaikasempiin ratkaisuihin, ihan vain turvallisuussyistä ja oviin sutaistiin uusi maalikerros. Tulevaisuudessa saunatilat on tarkoitus saanerata, sillä esimerkiksi maalattia johon on upotettu tiilet mukaavuden lisäämiseksi on melko virkistävä ratkaisu etenkin talvella.

Saunan puoliksi puretut sisäosat purettiin loppuun ja pyhättö saatettiin taas pikavauhtia käyttökuntoon alkuperäistä tunnelmaa kunnioittaen. Seinäpinnat toteutettiin tuppeen sahatusta lepästä kuin Matti Vanhasen saunassa konsanaan. Tämän projektin kanssa piti kiirettä, että se valmistui ensimmäiseksi juhannukseksi. Aaton aattona töiden jälkeen armoton timpraaminen päälle ja kymmenen aikoihin illalla alkoikin olla valmista ja koitti ensimmäisten löylyjen aika. Siinä löylytysten välissä vilvoitellessa alkoi pusikosta kuulua kahinaa ja hetken päästä sieltä ilmestyikin koira vetäen perässään miestä, joka pahoitteli yllättävää visiittiään kesken rauhaisan kesäillan. Mies oli luullut, että talo oli yhä asumaton ja ajatteli oikaista sen kautta iltalenkillään. Sauna kun oli lämmin, niin pyysimme toki että vieras jäisi koeajamaan juuri entisöityä saunaamme ja ellen väärin muista, lauloivat jo aamulinnut mennesämme nukkumaan hyvin valvotun yön jälkeen, syöneinä ja juoneina.

Asuimme siis talossa pari vuotta samalla remontoiden töiden ohella, mikä olikin ihan oma taiteenlajinsa. Oma työaikani ei sopinut kovinkaan hyvin siihen kaavaan, että olisi töiden jälkeen vielä tullut kovin usein tartututtua vasaraan, vaikka siitä huolimatta monesti joutuikin niin tekemään. Sain vielä töissä siirron 75-kilometrin päähän, jolloin töihinlähtö oli 8.30 ja illalla takaisin n. 20.30 ja tietysti viikonloput käytännnössä aina töissä. Puolisoni kävi ajallisesti normaalissa päivätyössä, minkä lisäksi hän teki ilta- ja viikonlopputöitä paikallisessa baarissa. Näillä työajoilla ei ehtinyt juurikaan lämmittämään ja talvella mökin sisälämpötila olikin monesti sama kuin jääkaapissa eli reilusti alle kymmenen plusasteen. Pattereitakaan ei voinut ensimmäisinä talvina laittaa hoitamaan lämmityksen virkaa, sillä talo oli varustettu tasan kahdella sulakkeella, joiden takana olivat kaikki kolme pistorasiaa ja kaksi kattolamppua. Sulakkeet paloivatkin käytännössä heti, jos yritti esim. keittää kahvia ja imuroida samanaikaisesti.

Muutimme reiluksi vuodeksi evakkoon työmaalta saadessamme perheenlisäystä. Järjestely oli välttämätön ja osaltaan helpotti remontointia, vaikka toisaalta se vähäkin vapaa-aika väheni entisestään lapsen myötä. Samaan syssyyn alkoivat vielä soittohommatkin kulkemaan silloisen bändin kanssa ja silläkin saralla riitti työtä ja tekemistä enemmän kuin siihen olisi ollut ajallisesti resursseja. 

Lattiat ja vanhat eristeet lapioitiin pois. Alakerrassa oli ja on ei avattavat ikkunat, joten kaikki purkujätteet  ja vanhat eristeet jouduttiin kantamaan saavilla ovesta ulos, mikä lisäsi muutenkin vaivalloista  hommaa entisestään. Kerroksista kertyi lapioitavaa yhteensä likemmäs kymmenen kuutiota.

Kuusikymmentäluvulla muurattu huonosti varaava takka oli tullut teknisen käyttöikänsä päähän ja sai lähteä uuden alta pois.

Takan paikalla on pohjan koosta päätellen ollut joskus leivinuuni. Mutta ei auttanut, perustus oli purettava pois pohjalla oleviin isoihin luonnonkiviin saakka, sillä sata vuotta sitten käytetyt pula-ajan laastit olivat käytännössä enää pelkkää hiekkaa ja tiilet ja kivet lähtivät nostelemalla pois. Vaan eipä se ollut ensimmäinen ekstrahomma, mikä tuli vastaan tämän peruskorjauksen yhteydessä.

Keittiökin kaipasi päivitystä tai ainakin juoksevaa vettä.

Tunnelma oli remonttia tehdessä monesti yhtä hilpeä kuin omissa hautajaisissa. Kun pitkien työpäivien jälkeiset pimeät illat ja vähät vapaapäivät vietti tällä loputtomalla työmaalla, alkoi oikeasti arvostaa niitä hetkiä, kun sai joskus hetken hengähtää.

Halpaa ja hyvää. Kaiken kiireen ohella piti tietysti yrittää saada rakennustarvikkeet ja muut materiaalit mahdollisimman sopuisalla hinnalla. 

Yli satavuotias hirsi on kovaa kuin kivi, paitsi niistä kohdin, jossa se on ollut tekemisissä kosteuden kanssa. Onneksi lahoa tuli vastaan huomattavasti vähemmän kuin olimme odottaneet.

Avara yläkerta sai muuttua asuintilaksi. Ostin tietysti edullisinta kakkoslaatua lattialaudaksi ja sen kyllä huomasi. Yksikään pontti ei mennyt pohjaan asti muuta kuin äärimmäisiä voima- ja pakkokeinoja käyttäen. Vahingosta viisastuneena ostin peruslaatuista lautaa alakerran lattioihin ja ero oli huomattava, myös ajallisesti; yläkerran lattioissa meni aikaa kolmatta päivää, kun taas alakertaan saman alan tekemiseen ei mennyt edes täyttä päivää. 

No, tietääpä ensi kerralla taas missä ei kannata säästää.

Rappusten tekeminen oli ihan oma projektinsa, varsinkin näin ahtaisiin tiloihin. Olen kuitenkin lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen, niin käytännöllisyyteen kuin esteettisyyteenkin, vaikka tekemisen vauhti oli pidettävä äärimmäisen kireänä vähän vapaa-ajan vuoksi.

 Lähes kaikki suunnitelmat piti tehdä lennosta eli sitä mukaa kun tilanteet eteen tulivat ja varsinkin viimeistelyssä sen huomaa, ettei ollut aikaa hiertää kaikkia paikkoja silmälle sopivaksi. Ensi kerralla täytyy varata aikaa niin, ettei tarvitse jättää pintatöitä puolitiehen, vaan saa hioa loppusilaukset huolella ja harkiten.

Kaiteetkin tuli tehtyä noin tunnissa; Höylä käteen ja pikainen silottelu raakakylkisille kakkoskakkosillle, sirkkelillä poikki ja ruuvilla kiinni. Ei siinä sen kummempaa. Tosin siltä ne näyttävätkin. Jos aikaa olisi ollut enemmän käytettävissä, niin olisin panostanut näidenkin rakennelmien ulkonäköön huomattavasti enemmän.

Rakennustarvikkeet olivat sieltä täältä haalittuja ja osin jo kertaalleen tai jopa kahteen käytettyjä. Esimerkiksi osa kipsilevyistä oli alunperin ollut messujen väliseinärakenteissa, josta ne olivat kulkeutuneet paikalliselle rakennusmiehelle ja sieltä treenikämppä/studiotiloihin väliseiniksi, mistä loppuviimein tämän mökin seinille. No, kitattavaa oli hieman enemmän kuin uuden levyn kanssa olisi ollut.

Siitä se sitten työvaihe tai välillä useampikin kerrallaan valmistui.

Seinät alkoivat tasoittua ja keittiökaapit kasaantua. Toki kiirekin alkoi olla, sillä vuokrasopimus oli sanottu irti ja mökin piti alkaa olla asumiskunnossa pikku hiljaa.

Onneksi palaset loksahtelivat paikoilleen melko kivuttomasti, mitä pidemmälle hommat etenivät. Huolella tehtyjen pohjien jälkeen pinnat oli helppo tehdä nopeallakin aikataululla.

Siinä sivussa oli yläkertakin muuttunut lämpimäksi tilaksi.

Harjan alle saatiin jopa mahdutettua vaatehuone, sillä ensimmäistäkään komeroa tähän erikoiskorkuiseen mökkiin ei tietenkään modifioimatta mahdu. Vähät säilytystilat sopivat meille myös elämänkatsomuksellisesti: tavaraa ei kerry, kun ei ole mitään mihin sitä laittaa. Jos jotain hankkii, niin jostain on luovuttava ja laitettava eteenpäin. Tasapaino säilyy väkisinkin, vaikka tälläiselle kirjastohuoneesta haaveilevalle bibliofiilille se ei helppoa aina olekaan.

Joitain asioita tekisin toki toisin. Muun muassa yläkerran isomman huoneen lattian tuentaa olisi pitänyt ehdottomasti jäykistää ristikoolauksella, sillä nyt vintillä tallustellessa se notkuu kuin tanssisalin lattia iltakymmeneltä juhannusaattona. No, vanhassa talossa saa olla omat omituisuutensa, eivätkä ne onneksi arkea haittaa.

Huonekalutkin on hankittu käytettynä tai tehty itse. Moneen paikkaan ei kirveelläkään löytynyt läheskään sopivaa mööpeliä, joten vastaan tuli tilanne, että piti tehdä itse ja mistäs muustakaan kuin puusta.

Vihreää  valoa. Feng-shuin täytyy olla kotona kohdillaan. Jos ympäristö on epäjärjestyksessä ei harmoniaakaan voi saavuttaa. Toki kaikki virtaa koko ajan, eikä maailma ole ikinä valmis. Silti peruslähtökohtien tulee olla tasapainossa rauhan ja vakauden saavuttamiseksi.

Kirjoittajanne yhdistetty luku-, kirjoitus- ja työnurkkaus, joka tosin tätä kirjoittaessani on jo valjastettu palvelemaan seuraavan sukupolven tarpeita. Tässä yhteydessä täytyy tunnustaa, että kuten jo aiemmin vihjasin, olen retkahtanut bibliofilian repaleisiin syövereihin parantumattomalla tavalla. Kirjoja, lehtiä ja sarjakuvia kertyy siihen tahtiin, että säilytystilan kanssa alkaa tulla ongelmia. Mutta kuten sanottu, se hyvä puoli pienissä puitteissa on, että sitä mukaa kun uusia aarteita tulee, niin hyllyihin on pakko saada tilaa. Kertyneillä kokoelmilla perustaisi jo pienen divarin, joka ei olisikaan yhtään huonompi työnsarka, vaikka leipä saattaisi vähissä ollakkin.

Tässä pienessä vitriinikaapissa on siis vain murto-osa matkanvarrella kertyneistä painotuotteista. Mutta peruutellaanpaas takaisin alakertaan,ennen kuin ajaudumme syvemmälle kirjallisuuden moniulotteisiin maailmoihin.

Myös ahtaissa eteistiloissa jouduttiin soveltamaan tilankäytön optimoimiseksi. Rappujen kaiteet saavat toimia naulakkoina.

Elämässä pitää olla väriä. Harmittaa, ettei värejä tullut käytettyä vielä rohkeammin, sillä pelkona oli niiden jo ennestään pieniä tiloja pienentävä vaikutus.

Ruonalaiton intohimoinen ystävä viettää keittiössä aikaa useita tunteja päivässä. Työtasotilaa saisi olla enemmään, mutta näihin puitteisiin ei ollut mahdollista niitä enempää totetuttaa. No, kaikkeen tottuu ja aina sitä jotenkin on selvitty.

Vanha ja hieman huonokuntoinenkin puuhella säästettiin kaiken uhallakin, koska se on ruoanlaittajan paras kaveri, varsinkin syksy ja talvi-iltoina. Sen antama erikoisen pehmeä puulle tuoksuva lämpö on korvaamatonta, kun pakkanen napsuttelee talon nurkkia.

Satoja kiloja painava kapistus tosin ei ollut mikään helpoin siirreltävä kun sen alta piti purkaa vanha lattia pois ja saada uusi lyötyä alle, mutta yllättävän helposti se erilaisilla vipuvarsilla kulkeutui paikasta toiseen remontin edetessä. 

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, niin osa huonekaluista täytyi tehdä itse, sillä mistään ei löydy lähellekkään sopivan kokoisia tällaisen satavuotiaan mitoille. Esimerkiksi oven pielessä seisovan astiahyllykön mitat ovat sellaiset, että olisi ollut turha vaiva alkaa haeskelemaan mistään valmiina ja itse kun tekee niin saa juuri sellaisen kuin haluaa ja tietysti juuri mittojen mukaisen.

Maailma on kaunis, jos sen tekee kauniiksi. Oma suhtautuminen ympäristön vallitseviin tekijöihin sekä olosuhteisiin on avain kaikkeen. Toki on paljon asioita, joiden edessä on voimaton, mutta nekin kannattaa yrittää asetella niin, että niiden hyvät puolet tulevat päällimmäiseksi. Yksi tärkeä tekijä elämänlaadun kannalta on kiitollisuus. Täytyy osata arvostaa sitä mitä on ja tehdä siten pohja tyytyväisyydelle, sillä pohjatonta säkkiä ei voi täyttää.

Sen pituinen se. En suosittele vastaavaa projektia kenellekkään, ainakaan jos siihen ei pysty keskittymään edes jotenkuten täysipäiväisesti. Työssäkäynnin ja perheilyn ohella tälläinen aikaa ja rahaa vievä harrastus saattaa helposti käydä ylivoimaiseksi. Toki myös tehtävän remontin laajuus kannattaa sopia itsensä kanssa, ettei käy niin, että pieni pintojen siistiminen karkaa kaiken kattavaksi peruskorjaukseksi.

Valmista viimein kuitenkin tuli, vaikka ei vanhasta uuttaa koskaan saakaan. Jotain sentään jäi matkan varrelta työhousun taskuun eli monta niksiä ja ongelmanratkaisua ensi kertaa ajatellen. Tämän koevedoksen jälkeen onkin hyvä siirtyä jonain päivänä sen oikean talon kimppuun, nyt kun ensimmäinen omatoiminen harjoitteluosio on suoritettu.

Tänä citymaastureiden ja selfieiden aikakaudella kannattaa välillä elämässään asettaa itsensä sellaisiin haasteisiin, jotka kasvattavat arvostusta aikaa ja kaikkia itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita kohtaan. Ne haasteet laittavat pumpulissa piehtaroineen länsimaalaisen elämänarvot tärkeysjärjestykseen. Kunnon haasteiden ja syvältä koskettavien kokemusten jälkeen huomaa, että lähes kaikki tuntuu helpolta tai ainakin helpommalta kuin ennen ja jokainen pieni yksityiskohta ympärillä saa merkityksen., Nykyään maailmassa voi huomaamattaan tippua yhteiskunnan ja ympäristön valamaan valmiiseen muottiin ja turtua tarpeettomuuteensa, jos ei ota itsestään mittaa. Jokainen kuitenkin on oman onnensa seppä, vai pitäisikö tässä yhteydessä sanoa rakennusmies.

Nyt reilut puolitoista vuotta tämän remontin valmistumisen jälkeen voikin todeta, että loppu hyvin - kaikki hyvin ja niinkuin vanha totuudenmukainen slogan sanoo: Hauholla on hyvä asua ja elää.