keskiviikko 30. heinäkuuta 2014


Musti on varmasti jo maatunut vaikka koppinsa vielä sinnitteleekin toivottomassa taistelussaan luonnonvoimia vastaan. Tässä design-mallissa myös harvinainen pyöreä kulkuaukko.


Hmm.. tutunnäköistä, onkohan täällä tullut oltua ennenkin?


Tarkkasilmäisimmät saattavatkin saada näkövainun okulaareihinsa heijastuvista muodoista ja väreistä.


Talo hönkäisee melko pahanhajuisesti heti kun ovea vähän raottaa. Kokeneenkin autiotalotutkijan polvet notkahtavat jo tässä vaiheessa.


Peilin salaisista maailmoista paljastuu lisää avoimia ovia.



Hengityssuojaksi nostettu paidanhelma auttoi lähinnä henkisellä tasolla. Keittiöstä kumpuava homeen tuoksu oli huomattavasti perus autiotaloa tuntuvampi ja paksussa ilmassa leijuvia itiöitä olisi pystynyt lähes lapioimaan. Jouduin valitettavasti jättämään kuvauslaitteistoni assistenttini huomaan ennen kuin oli selvillä oliko peremmälle edes jotenkuten turvallista mennä herkkähipiäisen tekniikan kanssa.


Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Syy huonohkolle sisäilmalle selvisikin heti kynnykseltä. Keittiöön oli tulvinut kaivollinen vettä ja jälki oli sen mukaista. Kodinkoneet ja kaapistot tanssivat muhkuraisella lattialla kuin sadussa.



50-lukulainen vesipiste on kenties jäätynyt talvipakkasilla ja kevään tullen roiskuttanut vetensä iloisesti ympäri huonetta putkien taas sulettua. Joka tapauksessa lopputulos on sellainen että heikkokeuhkoisempaa voisi hirvittää.


Sen verran kävin huoneistossa steppailemassa että voin sanoa lattian olevan todella pehmeä. Jopa kiinteät kaapistot olivat irronneet kiinnityksistään ja valuneet kohti keskilattiaa sekä sen alla ahnaana väijyvää kellaria. Vain kupruileva muovimatto piti lattiaa enää jotenkuten aloillaan lähes kaikkien puurakenteiden lahottua sen alta. Keittössä askeltamista voisi verrata pomppulinnaan, joka on lastattu ruosteisilla helloilla ja jääkaapeilla. Mukavaa kuin mullan alla.


Hevoset ovat karanneet tallista aikaa sitten. Vaan ei se haittaa, sillä tiekin tänne on jo kasvanut umpeen.


Ennen tehtiin kunnollista. Paksua paikalleen muurattua kiviseinää on ilo katsella vielä vuosisadankin jälkeen.


Saunakammari on ollut savuton jo jonkin aikaa, samoin sauna.


Väliin pakolliset ikkuna- ja verhotunnnelmoinnit. Näitä vastaavia ikkunaotoksia alkaa olla jo sellainen kokoelma että voisi vaikka pitää näyttelyn.


Saunaosasto näytti todella siistiltä ja houkuttelevalta, melkein teki mieli heittää vaatteet narikkaan, tehdä vihta ja istahtaa lauteille.


Somaa, mutta Hämeenlinnan kaupungin omaa. Ainakin vielä hetken ennen kun budjetista löytyy rahat purkamiseen. Tuomio on jo annettu, eikä siitä sovi valittaa.


Käsityön helmiä.


Tervetuloa 60-luvulle: leikkimökissäkin pehmoinen kaiken lian ja kosteuden imevä kokolattiamatto.


Halkovajasta löytyi pienoinen yllätys, kun sen lattiaa koristivat vehreät sireenit. Sinänsä ei ole outoa, että kasvit kasvavat sisätiloissa, mutta täällä ikkunattomassa tilassa kun oli pilkkkopimeää lukuun ottamatta seinän ylärakenteen harvalaudoituksesta tuikkivaa päivänvaloa.


Pitkää ikää ja terveyttä. Tämän taikalampun avulla saimme valaistua hieman sitä millaista väkeä täällä loppuaikoina taloa asutti. Kuvien kertoman mukaan täällä lähellä-kaukana on kesäpäiviään viettänyt jonkinlaisia tosielämän kaurismäkihahmoja.










Lukuisien kuvien joukossa lojui myös useita ajastimella tai ilman otettua selfietä entisestä asukista, tosin kauan ennen kuin moista muotitermiä oli kukaan edes keksinytkään. Toivottavasti kuvien kuvailu ja julkisesti esittäminen ei loukkaa niissä esiintyviä henkilöitä, ainakaan se ei missään tapauksessa ole tarkoitukseni. Valitettavasti parhaat otokset valokuvameren pisaroista jouduin jättämään pois tästä tarinasta eettisistä syistä. Monesti parhaat palat ovatkin niin herkullisia, että harmittaa kun niitä ei voi hyvällä omallatunnolla jakaa lukijoiden iloksi. 
Erään rikosoikeuden professorin mukaan autiotaloihin tunketumisen laillisuus tiivistettynä kuuluu suurinpiirtein näin: Jos autiotalo on selvästi hylätty ja ovi on auki, ei siellä käyminen ole rangaistava teko. Tällaisessa tapauksessa ainakin puuttuu rikoksen edellyttämä tahallisuus. Eli jos rakennukseen pääsee avoimesta ovesta, voidaan olettaa ettei omistaja enää välitä. Autiotaloissa kuvaamiseen ja kuvien esittämiseen julkisesti ei yhtä selkeää linjausta ole.

2 kommenttia:

  1. Todella hienoja kuvia! Mistä löydät kaikki kohteesi, huhupuheiden perusteella vai vain seikkailemalla? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Aina piristää päivää kun tietää että saa lukijoiden milenkiintoa heräteltyä näillä kuvilla ja tarinoilla :) Suurin osa kohteista löytyy seikkailemalla ihan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta jotka yleensä ovatkin hyvin tunnettuja paikkoja, niinkuin Sinistön satumetsä ja Tampereen tulitikkutehdas. Esimerkiksi tästä kohteesta kuulin naapuriltani ja tännne olisikin ollut vaikeahko löytää ilman vinkkiä koska talolle ajetaan toisen talon pihan läpi ja väylä on tosiaan aika lailla umpeen kasvanut.

      Poista