Valtatie kahdentoista puolessa välissä on unohdettu elämyskylä, johon liittyy surullinen tarina. Paikkaa on alettu rakentamaan 1990-luvun puolenvälin paikkeilla viime laman jälkeen. Keski-iän ylittänyt yrittäjä ja monialaosaaja päätti silloin alkaa toteuttaa unelmaansa elämänkumppaninsa kanssa. Suunnitelmissa oli siis tehdä sepänkylä, kotieläinpuisto ja virkistyskohde koko perheelle. Tontiksi ja pohjaksi kokonaisuuteen löytyi noin hehtaarin suuruinen suoalue vilkkaasti liikennöidyn tien varresta. Täyttömaata alettiin ajaa ja alueelle kaivettiin kaksi lampea kaunistukseksi ja maaperän kuivausta edesauttamaan. Paikalle rakennettiin asumiskäyttöön soveltuva mökki vanhoista hirsistä, grillipaikaksi laavu sekä perinteinen sepänpaja elinkeinon harjoittamista varten. Aivan valmiiksi alue ei koskaan tullut, mutta joitakin tapahtumia siellä ehdittiin ennen vuosituhannenvaihdetta järjestää. Oli kyläsepän näytöksiä ja perinnetakomista, rompetoria ja lapsille makkaranpaistoa sekä kotieläinten syöttämistä. Kunnes kaikki loppui kuin seinään.
Keksijä ja monitoimimies oli poissa ja unelma kuoli hänen mukanaan. Keskeneräiselle paikalle ei löytynyt jatkajaa vaikka se oli pitkään myynnissä. Kukaan ei halunnut jatkaa.
Raakaan suohon rakennettu unelma alkoi peittyä sakeaan pajukkoon ja viimeisetkin kiinnostuneet käänsivät sille selkänsä. Kuolema oli voittanut.

Kulkurintupa.
Toimiala: Elintarvikkeiden, juomien ja tupakkatuotteiden vähittäiskauppa kojuista ja toreilla.
Yhtiömuoto: Yksityinen elinkeinonharjoittaja
Yrityksen tila: Lakannut

Kaikki on säilynyt koskemattomana. Naapurissa asuva maanviljelijä on onneksi ottanut paikan suojelukseensa ja hätistellyt pahoissa aikeissa olevat kulkijat pois.

Kotieläinpiha on hiljennnyt iäksi. Luonto peittää ihmiskäden jäljet hitaasti, mutta varmasti.

Alueelle kaivetut tekolammet ovat kasvaneet jo lähes umpeen. Rehevä maaperä kaipaisi jatkuvaa harvennusta ja ylläpitoa pysyäkseen vehreänä nurmena. Tässä kuvassa näemme huomattavan yhtäläisyyden Tampereen Epilässä sijaitsevan Sikstus Syrjäsen rakennuttaman roomalaisen kylpylän kanssa. Tekolampi jonka keskellä on pieni saareke ja saarelle johtaa kaunis silta, jonka kaidetta vasten voi jäädä vaikka haaveilemaan ja katsomaan auringonlaskua. Yhteistä molemmilla romanttisilla silloilla on myös se, että ne eivät koskaan ehtineet toteuttaa niille suunniteltua käyttötarkoitusta, vaan vaipuivat heti valmistuttuaan unohduksen utuiseen harsoon.

Tontilla lepää jos jonkinlaista tavaraa. Suuri osa alkaa olla jo kasvuston kätkemää, mutta joitain isompia aarteita näkyy vielä, ainakin näin keväällä kun ei ole lunta, eikä kasvillisuus vielä herännyt talven jäljiltä loistoonsa.

Juhlat ovat ohi. Kylmäkoneet, pakastimet, televisiot, vaa'at, kaikki jääneet.

Kodassa ei monia valkeita ehditty istua makkaraa paistellen. Käsityön jälki on harvinaisen kaunista ja rakennustyö on perinteitä vaalien tehty aina aitoja myöten. Ovien saranat on taottu koristeellisiksi ja ikkunoiden vuorilaudoissa on nähty vaivaa, eikä viimeistelyssä ole missään vaiheessa muutenkaan säästelty. Lammen rannat on tehty loiviksi ja kivitetty luonnonkivillä kauniiksi. Kukaan ei ole seppä syntyessään, ja harva meistä on sitä kuollessaankaan.