Kerrankin kohdalle sattui oikea kartano, vaikka kovin vaatimattomalta se jostain syystä näyttääkin. Taustatöiden jälkeen selviää, että varsinainen kartanorakennus on purettu tai siirretty jo aikaa sitten ja tilalle on pykäisty vuonna 1966 aikakautensa moderni asumus. Loistokautensa valtavat maa-alueet on lohkottu ja ositettu moneen kertaan ja jäljelllä onkin vain noin kolmekymmmentä hehtaaria metsää ja peltoa, joka sekin on tosin hoitamatta aloittanut voimakkaan palautumisen takaisin luonnnontilaan.

Terassin pylväillä on haettu arvokkuutta muuten niin funktionalistiseen muotoiluun.

Jahas, tämä avoin ikkuna ilmeisesti toimii vierailijoiden meno-paluuväylänä. Ei muuta kuin peremmälle vain katsastamaan sisätilat, ainakin noin teoriassa. Sillä tällä kertaa varsinainen rikos, eli luvaton tunkeutuminen, jää suorittamatta siitä syystä että tutkimusmatkailijanne maallinen olemus ei mahtunut noin kolmekymmentä senttiä aukeavasta tuuletusikkunasta sisään. 

Mutta eipä jäädä murehtimaan sitä, sillä pihanlaidalla odottelee pala alkuperäistä kartanomiljöötä, tiilinen navetta jostakin puolentoista vuosisadan takaa.

Viimeiset kantturat tästä navetasta poistuivat 80-luvun alussa. EU-byrokraatit saisivat todennäköisesti sätkyn, jos joku vielä yrittäisi tällaisessa luonnottoman luonnollisessa karjalassa pitää eläimiä.

Ikkunoista heijastuu toinen maailma, se ei ole tämä hetki tai huominen, mutta pienen palan eilistä siinä voi nähdä.

Graniittijalkakin rapistuu aikanaan.

Suorastaan kodikasta. Jokunen kesä sitten itänaapurin uusrikkaat kävivät utelemassa naveton käypäistä myyntihintaa. Ilmeisesti kauppoja ei tullut koska uljas rakennus rapistuu yhä toimettomana.

Hautajaiseppele on aseteltu ikkunaan kuin menneiden muistoa kunnioittaen. Nämä hiljaiset hautajaiset vietetään pitkien vuosien vankilassa ja saattoväkenä toimii kiireisinä ohi kulkevat nykyaikalaiset.

Keskustan julkisivusta katsoo särkyneet silmät.

 Ei uskoisi että puutarhan on suunnitellut tanskalainen puutarhuri, joka on varta vasten raahattu tänne ikuisen talven periferiaan. Metrinen lumen ja tuulen piiskoma orjantappura, jonka alle marjapensaiden tukikehikot ovat sortuneet, ei luo yrittämälläkään mielikuvaa glamourista. Pikemminkin maisemaan voi yhdistää koskenkorvan syövyttävän tuoksun ja rasvatun köyden, sekä pihamaan halki kohti navetan parvea johtavat jalanjäljet.