sunnuntai 22. tammikuuta 2012




'Astun autioon taloon, jossa kellot käy mennyttä aikaa.
Sen huoneen kalpeaan valoon, on hiljaisuudessa taikaa.
Kylmennyt liesi ja pölyyn on peittyneet ruusut muoviset piirongin päällä.
Pieni ikuisuus aikaa on elämästä täällä.

Varjot seinillä huoneen, kulkevat valojen matkaa.
Ja luulevat valon sen tuoneen, tarkoituksen jatkaa.
Tyhjänä tuijottaa peili ja seittiin on solmittu kuvat piirongin päällä.
Pieni hetki aikaa on ajattomuudesta täällä.'  





  

Punainen tupa, pihasauna ja perunamaa, se perinteinen suomalainen unelma. Oma kaivo, josta saa luonnonpuhdasta lähdevettä. Järvenranta kävelymatkan päässä. Kauppa ja pankki palveluineen alle kilometrin päässä. Kuulostaa hyvältä, eikö vain?
Kaksikymmentä vuotta kylmillään ja hylättynä rapauttaa talon kuin talon siihen kuntoon, ettei pelastaminen ole useinkaan enään mahdollista. Siinä tulee monesti miettineeksi kenellä on varaa hylätä asumiskuntoinen, jos ei niinkään nykyaikaisesti varusteltu talo, oman onnensa nojaan. Tämänkin talon viimeisellä asukkaalla on ollut sukulaisia ja ystäviä valokuvista ja korteista päätellen. 
Syitähän toki voi olla lukemattomia, miksi talo on tyhjilleen jäänyt. Kenties sitä on aioittu pitää kesäpaikkana mutta voimat eivät ole riittäneet. Kenties perikunta ei ole päässyt yksimielisyyteen mitä talolla tehdään. Ehkä talon omistukseensa saaneet henkilöt ovat nykymaailman tapaan niin kiireisiä ja / tai hyvätuloisia, ettei vanha ilman mukavuuksia oleva mökki jaksa viehättää. 




Tyypillinen seuraus pitkään kylmänä ja kosteana olemisesta on eri rakenteiden heikentyminen ja lopulta kantavuuden pettäminen. Seinän toisella puolella on leivinuuni uponnut osittain lattian sisään ja painava tiilikasa on kallistuessaan pukannut palomuurin pyöreäksi. Seuraavaksi tulee piippu alas ja todennäköisesti myös välipohja. Murheellinen näky.
 


1987 vuoden kalenteri seinälaatta. Mikset keräisi laattaa elämäsi jokaiselta vuodelta ja päällystäisi niillä yhtä seinää kodistasi? Ehkä siksi että vuosikertalaatta oli hetken trendi 80-luvulla. Nykyään jo siis kuollut ja kuopattu.


 




Jokaisella talolla ja tuvalla on tarinansa, enemmän tai vähemmän ajanvirtaan hukkunut ja unohdettu. Yksi asia niitä lähes poikkeuksetta yhdistää, oli kyse sitten pienestä torpasta tai suuresta vuosisatoja vanhasta sukutilasta, tarinat päättyvät aina yhtä surullisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti